Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

En enää koskaan syö karkkia. En enää koskaan rakastu. En enää koskaan anna anteeksi. En enää koskaan ole onnellinen. En enää koskaan sekoa näin. En enää koskaan juo. En enää koskaan ole myöhässä. En enää koskaan. En enää koskaan. En enää koskaan.

Jokainen on joskus ajatellut ettei enää koskaan tee jotakin. Mutta sitten taas ollaankin tehty ja kadutaan niin helvetisti. On paha olo kun teki niin ja sitten vielä petti lupauksen, jonka itselleen oli tehnyt. Tehdyn asian seuraukset ovat vielä kamalammat, koska näin ei enää pitänyt tapahtua. Itse olen ainakin miettinyt monista asioista, etten enää koskaan. Kunnes tajusin, etten oikeastaan voi olla kovin monestakaan asiasta varma. En enää ole niin ehdoton ja annan anteeksi itselleni kaikki ne epätäydellisyydet joita minussa on ja tulee olemaankin. Uskon myös, että mielipiteeni ja arvoni muuttuvat vuosien kuluessa, koska minä kasvan ja muutun kokoajan. Se, minkä kuvittelen nyt kuuluvan en koskaan- listalleni, ei välttämättä kuulu sinne enää kolmen vuoden kuluttua. Mutta joistakin asioista olen varma. Tässä ne ovat:

- En enää koskaan syö punaista lihaa, kanaa tai kalaa asiaa tiedostaen. (lisäsin tuon "asiaa tiedostaen", koska näin voi käydä vahingossa. Esimerkiksi muutama viikko sitten söin vahingossa pitsaa, jossa oli kalaa. Luulin, että pitsantekijä tietysti muistaa kalattomuuteni enkä osannut edes ajatella siinä voivan olla jotakin, jolla on joskus ollut kaksi silmää.)

- En enää koskaan päädy monogaamiseen suhteeseen. 

- En enää koskaan ota ns. uutta eläintä, vain rescueita ja hylättyjä.

- En enää koskaan ole puuttumatta, jos näen väkivaltaista, seksististä tai rasistista käyttäytymistä. 

Siinä mun! Onko sulla jotakin, jota et enää koskaan?

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Tampereella tapahtuu kivoja juttuja. Reilu vuosi sitten alkoi ilmestyä KUUMA LINJA niminen zine. Minua haastateltiin numeroon #12. 5 e arvosen lehden saa ostettua Tampereelta Laukontorin Divarista sekä välillä (!!!) Ravintola 931:stä. Helsingissä lehteä myy Teenage Wolf. Suoraan kotiin voi tilata osoitteesta linjakuuma@gmail.com

Tässä vähän paljastuksia 13 sivuisesta haastattelusta. Tää on ehkä paras haastis mitä musta on tehty. Tapahtui niin, että Kalevi laittoi kasetin pyörimään ja sitten puhuttiin mikkiin. Sensuroimatonta tosielämää! 

Kuten näkyy, lehdessä on paljon muutakin mielenkiintoista lukemista. 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Vielä tammikuun alussa ajattelin, etten enää saa arjesta kunnon otetta ja pelkäsin jääväni johonkin avuttomaan lusmutilaan. Se oli taas turha huoli ja minulle hyvin yleinen olotila uuden työn valmistumisen jälkeen. Hetken aikaa hengittelee ja takki on tyhjä, kunnes pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa uusi työ. Ilman työskentelyä muutun masentuneeksi ja seilailen ihmeellisessä hitaassa tilassa samalla tuntien, kuinka aivosoluni vähenevät. Minä tykkään työnteosta, enkä kauheasti lomailekaan. Kunhan työpäivät ovat lyhyitä eikä viikonloppuisin tarvitse mennä työhuoneelle säilyy tekemisessä ilo ja energia. Usein mietin, miten muut luovan alan ihmiset tekevät työtään? Ainakin monet polttavat itsensä ihan loppuun. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla esimerkiksi kuinka pärjää kun on itse itsensä pomo? Ovatko työpäivät minkämittaisia? Kuinka ideat syntyvät ja miten ne löytävät lopullisen muotonsa? 

Minulle on muodostunut taas ihana työrytmi. Teen töitä viitenä päivänä viikossa. Pakko kyllä myöntää, että joskus viikonloppuisin teen kotona toimistohommia, mutta niitäkin hyvin vähän. Vuosien takainen loppuunpalaminen on opettanut lepäämään ja sanomaan ei. Yleensä herään kahdeksan aikaan ja olen työhuoneella kymmenen aikaan. Joinakin aamuina käyn jumpassa ja tällöin kävelen koiran kanssa työhuoneelle, jätän koiran sinne ja jatkan matkaa jumppaan. Jokatapauksessa työpäiväni ovat 3-5 tunnin mittaisia. Olen huomannut maalatessa tai piirtäessä, että keskittyminen herpaantuu, paikat kipeytyy tai päätä saattaa alkaa särkemään, jos jatkan työskentelyä pidempään. Haluan kaikin keinoin välttää kiireen tuntua ja jokaisena päivänä pitää olla aikaa muuhunkin kuin työhön. Elämässä on niin paljon muitakin merkityksellisiä asioita. Pidän myös mielessä fyysiset vammani, enkä halua rasittaa itseäni liikaa. Uuden teoksen työstäminen on ollut aikalailla kivutonta ja se tuntuu ihanalta. Edellinen suuri työ jota tein puuväreillä oli todella raskas eikä kivuttomia hetkiä ollut. Minun oli oikeastaan pakko vaihtaa tekniikkaa jos haluan jatkaa taiteilijana.

Uusi teos etenee kevyesti ja nautin pienien palojen maalaamisesta. Olen myös tauolla apurahojen hakemisesta koska halusin antaa itselleni mahdollisuuden keskittyä työskentelyyn ja tähän hetkeen yhden vuoden ajan. Olen aina kokenut todella huonoa omaatuntoa jos en ole hakenut kaikkia mahdollisisia apurahoja. Nyt tilanne on kuitenkin toinen, enkä koe huonommuutta tai laiskuutta asiasta. Ennen ehkä pelkäsin putoavani taiteen kentältä jos en kokoajan hae kaikkea ja osallistu kaikkiin kilpailuihin. Olen rentoutunut tällaisten asioiden suhteen tosi paljon. Vaikka olisin kaksi vuotta täysin tekemättä kuvia, kukaan muu ei varmaan huomaisi sitä kuin minä itse. Opiskeluaikojen ja juuri valmistuneen itsensä ruoskinta on onneksi jäänyt. Ehkä ei myöskään ole enää tarvetta todistaa olevansa jotakin. 

Tekeminen on yhä oppimista. Olen aika usein päätynyt ompelemaan teoksissani vaikka minulla on jonkinlainen ikuinen pelko käsitöitä kohtaan. Tällä hetkellä ärsyttää (ja vähän ressaa) ehkä eniten kun en tajunnut pestä kangasta ennen maalamisen alkamista. EI VAAN TULLUT MIELEEN! Vaikka leikkasin kaikki palat ihan samankokoisiksi, eivät ne enää maalaamiseen jälkeen sitä ole. Jokainen pala kutistuu vähän eri kohdasta aina sen mukaan miten paljon vettä ja väriä kankaaseen käyttää. Tilkkutäkin saumojen kohdistaminen olisi varmaan muutenkin ollut minulle hankalaa- mutta nyt se varmasti on kun palat ovat eläneet miten sattuu. Kyse on vain muutamista milleistä, mutta sekin vaikuttaa lopputulokseen ja vaatii ehkä enemmän kärsivällisyyttä mitä minulla on. Joudun varmasti ompelemaan, purkamaan ja taas ompelemaan... onneksi olen aikatauluttanut työskentelyn niin, että ompeluun jää yli kolme viikkoa aikaa. Siinä ajassa on aikaa kilaroida, rauhoittua ja taas vähän kilahtaa. 

Tässä kuva tältä aamulta. 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Juuri kun olen paremmassa kunnossa välilevypullistumaselkäni kanssa ja olen uskaltanut kuntosalin jäseneksi ja ylipäänsä urheilen yli vuoden tauon jälkeen, alkaa uusi kiva vamma: suonenveto (lihaskramppi). Kyseessä ei ole mikään pieni särky sääressä vaan ihanana aamuna jalkaan iskeytyvä kamalin kipu, joka nousee nollasta sataan hetkessä ja kestää noin 15 sekunttia. Näitä on nyt tullut kolmen viikon aikana noin neljä. Ensimmäiset saivat jalat kramppiin, mutta sain jalan ns normaaliksi noin 20 minuutin kävelyllä ja liikkeellä. Tänään kramppi jäi päälle ja kontattuani kotona tunnin hommasin kyydin Acutaan. Minua ei tutkittu mitenkään, vaikka on aikamoista selkäkiputaustaa ja samaisen jalan takareiteen jäänyt pullistumasta jokin hermolukko. Lääkäriä ei kiinnostanut yhtään, eikä hän kysynyt eikä kuunnellut ja tulosti minulle lapun iskiaksesta ja krampista. Plus tietty buranaa. Kiitos avusta ja minulle uusista tiedoista. Vaikka en aikoinaan päässyt edes sairaanhoitajakouluun (paljastus!) uskoisin tuntevani kehoni kaiken tämän paskan jälkeen edes sen verran hyvin, että osaan epäillä selkäni ja krampin yhteyttä. Mutta ok! ok! Sellaista ei olemassa. Kuvittelen varmaan tämänkin kivun. Olen hullu.

 Juuri kun krooninen migreenini ei enää pumputa päässä 20 päivää kuussa, vaan "vaan" 7, kävelen reippaasti -20 asteessa (enkä valita koska osaan pukea päälleni toppahousut kuten AIKUISET tekevät: sään valittajista vielä luvassa varmaan kirja) apteekkiin ja lunastan vihdoin lääkärin minulle viime syksynä kirjoittamat estolääkket. Nyt olisi taas energiaa kokeilla uusia lääkkeitä kun pää on zen ja mieli aurinko. Jospa nämä toimisivat? Apteekkari ei löydä estolääkereseptiä, mutta tilalle löytyy minulle määrätty masennuslääke. Sannille mielialalääkettä masennukseen. Ja ihmettelen, kuinka se neurologin suosittelema lääke muuttui lääkärin käsissä mieleni ongelman hoidoksi. Ei siinä, auttaa kuulemma ehkä pääkipuunkin, mutta jotenkin häiritsee se, että sähköisissä tiedoissani on väärää infoa minusta. Etenkin kun olen vihdoinkin päässyt masennuksestani (ainakin eilen ja nyt!) ja tullut siihen tulokseen, etten halua enää syödä siihen lääkkeitä. 

Juuri kun olen oppinut käyttämään edes vähän alkoholia, osaan pitkästä aikaa vähän humaltua ja minulla on hauskaa. Niin sitten voinkin juoda vaan max kaksi annosta kun alkaa aivan hirvee kipu rinnassa ja hengitysvaikeudet. Saan oloni paremmaksi vain kotiinlähdöllä ja oksennuksella. Mietin vaan että kuinkakohan monella on tämä sama ongelma, että tekisi mieli olla joskus kännissä ilman kitumista mutta ei vaan saa?!? Tietysti ulkopuoliselle voi näyttää että olisin koska oksennan. Olkaa känniset ihmiset kiitollisia känneistänne!

P.S syön magnesiumia (jos halusit ehdottaa sitä tuohon ramppiin)

Kuva ois ihana, mut ei jaksa. Kuvittele vaikka joku loskasää ja valita siitä.

 

 

 

 

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Piirrän puuväreillä seinän kokoisia kuvia.

Piirrän puuväreillä 372 lintua.

Piirrän kiiltokuva-arkin monimetriseksi.

Mut yhden lätyn paistamiseen ei riitä hermot. 

Jos joku tietää täydellisen gluteenittoman ja vegaanisen PANNUKAKKU reseptin kertokoot sen minulle heti!

Ladataan...
Sairaan Ihana Sanni

Hirveet paineet tuli kun eräs vakilukija (olkoon nyt nimerkiltään "Äiti") kysyi jo melkein viikko sitten, että miksi et ole kirjoitellut? Joteskin vakitahtini on ollut noin 1 postaus/vko. Ihan silleen miten itsestään tulee. Nytkin on pyörinyt erilaiset kirjoitusaiheet mielessä, mutta en ole kai malttanut elämältä. Tai sitten norjalainen sarja Skam on siihen syy, ainakin joinakin päivinä. Katsoin kaikki kolme kautta kolmessa illassa, yössä ja aamussa. Jokaisessa kaudessa on omat rakkaustarinansa. Olen ihastunut yhteensä viiteen teiniin viikonlopun aikana. Nyt sitten yritän päästä heistä kaikista yli ja ymmärtää sen, ettei heitä ole olemassakaan ja vaikka olisikin olisin heidän silmissään vanhus. Tai ehkä olen sarjan Noora 36 vuotiaana?  

Nyt kun olen pääsääntöisesti kitunut viimeiset 1,5vuotta, saan varmaankin hehkuttaa elämän ihanuutta? Vihdoinkin tunnen olevani kokonainen yksin. En kestä sitä heikkoutta itsessäni, jonka huomaan ajautuessani parisuhteeseen. Muutun avuttomaksi ja lopulta rupean inhoamaan itseäni. Myöskin se, ettei exäni voinut hyväksyä eräitä puolia minusta sai minut oikeastaan vihaamaan itseäni. Nyt en enää näe itseäni vain pahana ja huonona, vaan voin hyväksyä itseni ja olla vain oma itseni. Kuinka ihanaa! On tietysti parasta olla tämän ikäinen- en palaisi mistään hinnasta vuoteen -96. Olen varmaan vasta tänään yhtä viisas mitä Skamin teinit. Sarjassa on tosi hyvää keskustelua esim feminismistä ja homoseksuaalisuudesta. Yksi ystävä totesi, että olisi varmaan säästynyt terapialta, jos tämä sarja olisi tullut meidän nuoruudessa. Joten katsokaa! Löytyy areenasta. 

Tämä on ollut mahtava viikko. Piti kertoa yhdestä näyttelystä, yhdestä kirjasta, yhdestä ravintolasta, yhdestä teatteriesityksestä, yhdestä saunasta ja avannosta- mutta nyt oon vaan iloinen kun sain ystävältä vaatteita. Mun vaatteidenostolakko on kestänyt 8kk ja vielä 4kk jäljellä. Ystävä itse kutsui vintilleen penkomaan kirppiskamaa ja sain ottaa mitä haluan. Ekana tällainen hieman outo valinta: tekonahkahame. Kokeilin tätä vähänku vitsillä, mutta olikin tosi mukava ja jos tän kanssa yhdistää esim tämän kukkapaidan, se ei ole enää ihan niin kinky. Sain siis myös tämän paidan.

Hameen kanssa sopii myös tämä musta napapaita. Ehkä tällästä kokonaisuutta en osaisi käyttää.. tulis liian tyrkky olo. Vaikka ei tyrkyssä lookissa ole mitään vikaa, mutta itsellä olis epämukava olo. Ja tässä nyt kun mietin niin ei mikään tyyli ole tyrkky! Tietysti saa pukeutua miten haluaa ilman, että kukaan puuttuu, häiritsee tai määrittelee pukeutumisen perusteella.

Tässä tällainen polyester mekko. Yleensä en tykkää keinokuidusta kun se hiostaa ja tuntuu ikävältä iholla, mutta tämä on tosi pehmee ja ohut. En kyllä yhtään tiedä tuleeko tätäkään käytettyä. Mutta mun tosissaan tulisi opetella pitämään uudenlaisia vaatteita kun oon niin jämähtänyt tietynlaisiin trikoohameisiin ja paitoihin ja lempivärini on musta. Siis kyllähän sillä on mulle paljonkin merkitystä minkälaisia vaatteita käytän, mutta en tykkään että mulla olis sellanen olo että pomppaan esiin porukasta. Tai että tunnen vaatteen päälläni jotenkin epäistuvana tai ylipäänsä tunnen sen. 

Sit vielä raidallinen maximekko. Just tällaista oon toivonut vaikka varmaan käytän tätä vaan yöpaitana. Lämpimämmällä tää on varmana kiva farkkutakin tai lyhyen villatakin kanssa, mutta talvitakin kanssa näyttää vaan typerältä jos on pitkä mekko. Suuret on nää nykyset murheet!

Ihan helvettiä muuten ottaa näitä selfieitä!! Aina samat maneeriset poset ja tosi hankalaa saada vaatetta esille sellasena mikä se livenä on. Huh! Olen uupunut!

Kiitos maailman paras Emma näistä vaatteista!

Pages