Ladataan...
Sanna R.

Toukokuun kelit on olleet vähintäänkin aika jeppiskamaa ja varmaan tästä syystä käynnistäneet minulle vähän vieraan lomahaaveilun. Vieraan siksi, että yleensä meillä on aika selkeä suunnitelma, mihin vuoden lomapäivät käytetään ja niitä ei käytännössä käytetä ikinä kesäloma-aikaan, vaan aina ripotellen pitkin vuotta (ja enimmäkseen talvella). No, nyt on kuitenkin tilanne, että yhtään reissua ei ole buukattu (ellei lasketa G'nR -keikkaa Tallinnaan ja viikonloppua Stokikseen), joten päiviä on rutkasti jäljellä, eli tavallaan kaikki on vielä mahdollista. 

Mitä mä sitten haluaisin?

No mä haluaisin lähteä pitkästä aikaa NYC:n. Edellisestä reissusta on tulee syksyllä kolme vuotta ja vois taas lähteä käymään. Olen käynyt paikassa muutaman kerran aikaisemmin ja mitään sen suurempaa agendaa en matkalle hae, kunhan hengailisin, vähän ostelisin asioita ja hengittäisin paikan atmosfääriä. Istuskelesin Bryant Parkissa ja käppäisilin Est Villagessa. Viikko riittäisi, myös lompakkolle luulen.

Sit mä haluisin saaristoon. Nauvo, Kökär, Utö nyt ainakin. Koska ei ole venettä, pitäisi mennä yhteysaluksilla, mutta pääseehän sitä niilläkin. Meillä oli edellisessä elämässäni purjevene ja kesät tuli aikalailla pyörittyä noilla hoodeilla. Hienoja paikkoja, varsinkin nuo ulkosaariston mestat.

Ja Hankoon olisi kiva mennä. Huolimatta siitä, että siellä on heinäkuussa puolet Helsinkiä. Hanko on vaan niin siisti mesta; kuumat päivät rannalla ja makasiinin terassit iltojen pimetessä, me like. Parasta olisi tietty tässäkin, että illan päätteeksi voisi kömpiä omaan veneeseen, mieluiten Itämeren portin puolelle, mutta ihan Itäsatamakin kelpaisi. Mutta joutunee tyytymään ihan kuivan maan majoitukseen, jos nyt tuonne asti edes pääsee.

Ja sit Turku vois olla kans kiva. Olen ollut siellä monena vuonna silloin kun Ruisrock oli vielä entisensä, mutta aika hintsusti siinä kerkesi muualla hengata kuin Börssin terassilla ja Ruissalossa. Jokilaivat kiinnostelisi ja muutama hyvä ravintola (Kaskis ja Tintå nyt ainakin). Osallistuin tämä mielessä toiveikkaana johonkin Facebookin äänestykseenkin, jossa on palkintona muistaakseni 150 € majoituslahjakortti Turkkuseen. Piti äänestää paras ravintolalaiva. Äänestin sitä mitä kaikki muutkin olivat äänestäneet, Svart Rudolfia, koska minulla ei ole mitään käryä, minkä nimisiä anniskelupaikkoja Aurajoki yleensäkin tarjoaa. Toivottavasti tuo on hyvä, jottei mene ääni hukkaan.

Se pakollinen Ruisrock -kuva.

Vaikka eihän siinä Ruissalossakaan mitään vikaa ole. Tai ollut, silloin kun siellä vielä soitettiin kelpo rock-musiikkia. 

Ja Lofooteille. Tämä on itseasiassa semmoinen, joka saattaa jopa realisoitua. Olen käynyt Norjassa ainoastaan kerran, päiväreissulla Skibottanilla ja paikka kyllä vakuutti. Ajatus olisi mennä ihan omalla autolla, yöpyä teltassa/autossa, tehdä ruokaa Trangialla ja niin pois päin. Eli jos jolla kulla on hyvä ideoita tämän tyyppisen reissun toteuttamiseen, otan vinkkejä vastaan. Muutamaksi yöksi tarvitaan joka tapauksessa joku majoitus johon tulee lämmintä vettä (mielellään suihkusta), joten näistä myös tipsejä, kiitos. Ajankohta reissulle tulee todennäköisesti olemaan noin elokuun puoliväli.

Joskus, ihan pienen hetken ajan, saatan kuvitella, että olisipa siistiä lähteä jonnekin resorttilomalle, vaikka nyt Kyprokselle, Rhodokselle, Analiaa tai mitä näitä nyt on. Sitten tulen onneksi järkiini. Ei ole minun paikkoja nuo. Se on vähän sama homma kun Ruotsin- tahi Talllinnan risteilyt; rannalla seistessä tuntuu, että oispa siistii olla tuolla.  Mutta todellisuudessa olen valmis syöksymään mereen ja uimaan himaan abt Kustaanmiekan kohdalla, silloin harvoin kun noille laitoksille ajaudun. No, heinäkuussa taas koetellaan, kun sinne Tallinnaan pitää siirtyä. Tukholmaan menen aina lentämällä, sen verran olen oppinut.

Mutta sitten todellisuuteen; aikuisten oikeasti suunnitteilla on joululoma Vietnamissa. Joka tarkoittaa sitä, että sinne on säästettävä se kaksi viikkoa. Ja jos meinaa Lofooteille, niin sinne menee kaksi viikkoa. Joten siinäpä se pankki sitten olikin. Mulla on tosin muutama viime vuotinen päivä tallessa, joten jos on rahaa, saattaisin tuonne Nykiin ehkä päästäkin. Katsotaan. Riippuu aika monesta asiasta. Mutta toisaalta, jos nämä kelit jatkuu tämmöisinä, niin hitonko hätä täältä pois. Huolehtii vaan että jääkaapissa on riittävästi kylmää juomaa ja koittaa muistaa syödä välillä. Ja ehkä vähän treenata.

 

 

Ladataan...
Sanna R.

Muutamassa blogissa on kiertänyt haaste seitsemästä synnistä ja ensin ajattelin otsikon nähtyäni, että hyvä jumala, tuohon en kyllä lähde, tulee sen verta diippiä shittii, ettei uskalla edes itse lukea, jos noita oikeasti lähtee tunnustelemaan. Mutta nepä olikin siinä haasteessa sitten rajattu tuommoisiin aika turhanpäiväisiin aiheisiin, joten ihan kevyessä itsetutkisteluhengessä ajattelin sitten kuitenkin avautua.

Herkuttelusyntini

Oh dear, no ihan mikä vaan varmaan. Voiko sanoa vaan että määrä? No, jos nyt jotain tosi heviä pitää mainita, niin sanotaan nyt vaikka se, että mulle ei tuota mitään ongelmaa lusikoida purkillista Nutellaa kerralla  tai dippailla puolikasta patonkia oliiviöljyyn ja pistellä se menemään. Lisäksi voin syödä varsinkin kovia juustoja aivan loputtomasti. Ja loputtomasti tarkoittaa kohdallani oikeasti loputtomasti, suhteuttaa sen nyt vaikka sitten tuohon Nutellaan. Herkuttelusynniksi luen kyllä myös silloin tällöin lapasesta lähtevän viinin litkimisen. Pullo tai pari Rieslingiä ei tunnu missään. Tai Aperolia.

Ihonhoitosyntini

Ostan selektiivistä kosmetiikkaa ja käytän sitä hyvin laiskasti, välillä en ollenkaan. Purkit saattaa seisoa viikkoja käyttämättä ja hölvään naamariin vaan jotain Niveaa. Sitten saan taas jonkun tarmon puuskan ja jaksan hetken aikaa innostua. Herättelin tuossa toissailtana viimeksi innostustani tilaamalla parisadalla eurolla Cliniqueta Feel Uniquelta. Kun sai 20% alennusta, niin pitihän se.

Hiussyntini

Käyn kampaajalla kerran vuodessa. Tämä on siis ihan totta. Koska hiukset on pitkä ja niissä on oma väri, en vaan jaksa useammin. Pitäis kyllä, latvat on meinaan aivan karmeassa kunnossa tuossa kohtaa. 

Siivoussyntini

Puhtaiden pyykkien lajittelu.

Toisaalta, miksi lajitella, kun mies tekee tekee tällaista jälkeä?

 

Ystävyyssyntini

En pidä yhteyttä. En vaan saa aikaiseksi. En soita, en laita viestiä. Lisäksi olen tosi huono tykkäämään Instassa ja Facessa. Noissa viimeksi mainituissa olen kyllä koittanut parantaa tapani ja joskus jopa kommentoinutkin jotai.

Pukeutusmissyntini

No ne neuleet, huivit ja raitamekot.  Ja sit mä pidän aina samoja vaatteita. Sit mä ulkoilutan koiria iltapissalla yöpuvussa, pyyhe päässä ja Reinot jalassa. Ja nuo meikäläisen yöpuvut on aikalailla kulahtaneita.

Näytin koko talven tältä.

Parisuhdesyntini

Mjaa, tätä pitäisi kai kysyä toiselta osapuolelta. Tähän kai kuuluu vastata silleen kliseisesti se yhteisen ajan puute arkena. Mutta en mä nyt tiedä, onko se varsinainen synti jos se on molemmille ok. Hengataan me kuitenkin esmes tuolla jumpalla yhtäaikaa, vaikka siellä ei paljon seukkailmaan ehdi.

 

No aika softia tavaraa, mutta en mä kyllä tosiaan niitä oikeita halua edes itse kirjoitettuna lukea. Hirvee myötähäpeä vaan sitten itseä kohtaan. Tai ehkä joskus, sit kun niistä on päässyt eroon, niin voi huvittuneena muistella. Että aattele, silloinkin tein silleen, onneks en enää. Tulee sit semmoinen paremmuden tunne, on itseään parempi (tämän termin olen muuten oppinut Aku Ankasta, siellä oli semmoinen yhdistys, Itseään Parempien Ihmisten. Oli minusta aivan loistava, olen käyttänyt usein). No, jätän asian hautumaan.

Ladataan...
Sanna R.

Vegasin nähtyämme jatkoimme matkaa Gran Canyonille. Ensimmäinen etappi oli vajaan tunnin ajomatkan päässä sijaitseva pato, Hoover Dam. 30-luvulla kyhätty, Colorado-joen poikki menevä pato on kyllä melkoinen insinöörityön taidonnäyte. Mahtava rakennelma, jonka suuruuden ymmärtää vasta paikan päällä.

 

Padolla oli aivan sairaan kuuma, joten juomista ja hattu kannattaa ehdottomasti olla mukana. 

Hoover Damilta jatkettiin matkaa kohti Gran Canyonin South Rimiä. Matkaa eteläisen puolen kansallispuistoon tulee Vegasista noin vajaa 500 km, joten kannattaa tosiaan lähteä hyvissä ajoin liikkeelle, jotta ehtii yhden päivän aikana visiteerata molemmissa (siis Hoover Damilla ja Gran Canyonilla).

Siinä missä Hoover Damilla oli lämmintä ollut varmaan liki 40 astetta, huideltiin Gran Canyonilla viidentoista hujaikoilla ja pienessä vesisateessa. Eli emme valitettavasti päässeet ihailemaan auringon punaamaa autiomaata. Mutta eipä se paljon haitannut, paikka meni nimittäin ilman sitäkin heittämällä kärkeen niistä mestoista, joissa olen koskaan käynyt. Harva näkymä pysäyttää niin totaalisesti. Ja meillä ei ollut mitään helikeopterilentoja taikka muutakaan kallista huvitusta, vaan tuijotimme mykistyneinä näkyä ihan vaan perusturisti view pointeilta. Tiukahkon aikataulun vuoksi emme päässeet käymään myöskään alhaalla. Jotain suuntaa näkymän vaikuttavuudesta saa, kun miettii hienoimman kuvan, mitä on koskaan Gran Canyonilta nähnyt ja laittaa sen potenssiin tuhat. Tällä pääsee jollain lailla framille mitä on tarjolla.

Gran Canyonin jälkeen alkoikin sitten reissun puuduttavin osa eli siirtyminen kohti rannikkoa ja HW1:a. Olimme ajan säästämiseksi päättäneet ajaa rannikolle liki suoraan poikittain, yöpyen tienvarsimotelleissa. Eli eikun Mustangin keula takaisin Vegasia kohden. Toki ohitimme Vegasin tällä kertaa säällisen matkan päästä, mutta sama route eniveis.

Ensimmäinen yö oltiin paikassa nimelta Kingman,  Ramada -ketjun hotellissa . Ihan kelpo paikka, kovin Route 66 -henkinen. Aamiaishuoneessa oli kielto tuoda tuliaseita ja muutenkin asiakaskunta näytti koostuvan kovin stereotypisesta rekkakuskipossesta. Mutta hauska oli heidän juttujaa kuunnella. Ja näin jälkikäteen ajateltuna, ei sinällään ihme, jotta se Trump sitten voitti. Tuolloinhan sitä ei vielä tiedetty.

Toinen yö oltiinkin sitten jo Kalifornian puolella, Barstowssa. Motelli hyvin samaa linjaa, ihan ok siisti ja harvinaisen monipuolinen aamiainen, oli muroja ja vohvelita, pelkän kahvin ja muffinsin sijaan.

Barstowsta aamulla taas Mustanki tulille ja nokka kohti länttä. Rannikolle tulimme Morro Bayn kohdalta. Morro Bay on piskuinen, reilun 10 000 asukkaan taajama HW1:n varrella. Kylä on aivan meren rannalla ja sen maisemaa hallitsee suuri, vulkaaninen kivi. Paikka on aivan ihana. Sympaattinen, hieman nuhjuinen, mutta niin ihana. Suosittelen ehdottomasti pysähtymään. Morro Bayn pääelinkeino on kalastus (ja matkailu) ja tämä näkyykin paikan kalaravintolatarjoomaassa. Erinomaista laatua. Yövyimme Morro Bayssa yhden yön ja jatkoimme seuraavan aamuna kohti pohjoista.

Morro Baysta ei ole San Franciscoon kuin vajaa 400 km, mutta koska koko matka on käytännössa 40-60 km/h nopeusrajoitusta, oli siirtymälle varattu kaksi päivää. Ja toki tarkoitus oli myös pysähdellä ihailemaan maisemia aina kun tuntui siltä. Lisäksi olin saanut päähänpinttymän käydä Santa Cruzissa, joka osoittautui kyllä sitten aika kamalaksi paikaksi. Mutta tulipa käytyä.

Ajoimme siis rantatietä pitkin, pysähdellen aina kun oli jotain vähänkin kiinnostavaa "hei kato, kato, pysähdy, pysähdy". Maisemat on käsittämättömän hienot ja Big Surin kohdalla tietenkin kaikkein vaikuttavimmat. San Simeonin Elephant Seals yhdyskunta on myös hauskaa katsottavaa. Tie on mutkainen ja kapea, eikä turva-aidat näin suomalaisittain ole kovi vaikuttavat. Joten hirvittävän paljon yli kuudenkympin ei juurikaan huvita ajella. Ja liikennettä on tietty aika paljon.

Santa Cruzissa meillä ei ollut etukäteen varattua majoitusta, mikä oli virhe. Paikka on todella kallis ja käpyisimmästäkin motellista sai pulittaa liki 200 taalaa yö. Muutenkin paikka tuntui olevan SF:n rikkaan nuorison leikkikenttä, eli ei jatkoon. Harmitti niin paljon, ettei näemmä ole kuviakaan kuin tämä yksi.

Santa Cruzista jatkoimme kohti viimeistä etappia eli San Franciscoa. Sinne meillä oli varattu neljä yötä, mutta kirjoittelen siitä vielä kokonaan oman postauksen.

Pages