Ladataan...
Sanni Eveliina

Olen pyrkinyt viime aikoina toteuttamaan asioita, joita en ole ennen uskaltanut tai tiennyt, miten edetä. Ajatukset ja unelmat ovat olleet jokin epämääräinen möykky tuolla jossain ja usein tuntuneet niin epärealistisilta, että ne on siirtänyt saman tien sivuun. Valintojen tekeminen ja entistä enemmän itsen näköisen elämän eläminen on vaatinut rohkeutta tehdä asiat eri tavalla kuin ennen sekä uskoa omiin mahdollisuuksiin saavuttaa asioita. Olen yleensä ollut todella arka ihmisenä, olemaan esillä tai erottumaan millään tavalla joukosta. Olen kokenut kyllä tarvetta tehdä asiat omalla tyylilläni, saattanut aloittaa jonkin projektin, jatkanut jonkin aikaa ja sitten luovuttanut huomatessani asian herättävän jollain tavalla huomiota, epävarmuuden saadessa otteen ja mukavuudenhaluisen minän nostaessa päätään.

Itselleni omantyylisten valintojen tekeminen on siis ollut ja on ennen kaikkea mukavuusalueelta poistumista. Ja sinnikkyyttä. Sinnikkyyttä mennä eteen päin kaikesta huolimatta. On täytynyt olla rohkeutta erottua joukosta, toiseksi kestää teosta seuraava lisääntynyt huomio, kolmanneksi pitää kiinni tehdystä päätöksestä ja vielä neljänneksi sietää mahdollinen ympäristöstä tuleva kriittinen palaute. Ja voin sanoa, että ainakaan itselleni tämä ei ole ollut mikään helppo juttu. On ollut helpompaa jättää asioita tekemättä ja toimia niin kuin kaikki muutkin (kuka on se kuuluisa "kaikki muut"?). Ajatus itsensä alttiiksi laittamisesta on yllättäen alkanut tuntua vastenmielisemmältä kuin palaaminen tuttuun ja turvalliseen, johon ei loppupeleissä ole lainkaan tyytyväinen.

Esimerkiksi tämän blogin kirjoittaminen on ollut itselleni yksi iso saavutus ja valinta, jonka olen vihdoin uskaltanut tehdä. Ja joka päivä mietin, teenkö sittenkin jotain väärin. Että pitäisikö lopettaa. Entä jos nolaan itseni jollain tavalla. Toistaiseksi olen päättänyt pitää harrastukseni mutta en tiedä, löydänkö koskaan sellaista itseluottamusta, etten yhtään epäilisi. Toisaalta ajattelen, että on välillä ihan hyvä pysähtyä miettimään, onko jokin juttu itseä varten ja haluaako sitä oikeasti. Saako siitä onnistumisen kokemuksia ja nauttiiko tekemisestä. Kun eiväthän kaikki ideat loppupeleissä ole hyviä tai itselle sopivia. Ja siksi niiden toteuttamista niin kovasti pelkäämmekin.

Joka tapauksessa, yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon ja niin edelleen. Kaikki on mahdollista.

P.s. On huvittavaa, miten usein asioita pohtiessa ja niistä kirjoittaessa päätyy lopulta johonkin kliseeseen. Lausahdukseen, jonka on kyllä aina tiennyt mutta ei ole osannut yhdistää sitä omaan elämään tai sen tarkemmin koskaan pohtinut, mitä asialla oikeasti tarkoitetaan. Niin ne palaset loksahtelevat paikoilleen.

Share

Ladataan...
Sanni Eveliina

On hassua, miten paljon kaikki tavarat ja esineet vaikuttavat ajattelutapaamme ja kokemukseemme asioiden mielekkyydestä. Ainakin itselläni asia menee niin, että siirtyessäni esimerkiksi elämänvaiheesta toiseen, tunnen kummallista tarvetta päästä eroon edellisen elämänvaiheen tavaroista, erityisesti vaatteista. Kaiken pois annetun tilalle kokee puolestaan tarvetta saada jotain uutta, kuin merkiksi uudesta alusta, joten loppu onkin historiaa. Suoranaista tuhlausta siis.

Vaikka ymmärrän piirteen turhamaisuuden, koen saavani tietynlaisesta materialismista aika paljon iloa. On inspiroivaa, kun voi konkreettisesti jättää tietyn elämänvaiheen taakseen luopumalla ennen niin rakkaaksi muodostuneista ja nyt suorastaan vastenmielisiä ajatuksia herättävistä housuista, järjestellä vaatekaapin uuteen uskoon ja löytää uudet lempivaatteet, joita käyttäisi mielellään useammankin vuorokauden putkeen. Koulunkäynti voi alkaa maistua kummastu mukavammalta, kun on käytössä uudet hienot muistiinpanovälineet tai työnteko maittavammalta, kun voi lisätä työpukeutumiseensa hiukan jotain ekstraa. Harmi vain, että uutuudenviehätys on katoavaista ja melko pian huomaakin kaipaavansa taas jotain lisää.

No, toisaalta tämä on nykyajan kiertokulkua ja jos osaamme näissä tilanteissa toimia kestävällä tavalla, voi pieni materialismionnellisuus olla mielestäni ihan ok. Toisaalta pohdin, voisiko materialismilta kuitenkin jotenkin välttyä. Että olisiko sittenkin olemassa muita keinoja tuoda vaihtelua elämään tai juhlistaa uutta elämänvaihetta? Esimerkiksi tavoin, tottumuksin tai uusin harrastuksin?

Share

Ladataan...
Sanni Eveliina

Päätin viime keväänä perustaa blogin, koska tykkään kirjoittaa. Lisäksi koin tarvetta purkaa johonkin lukemattomia ajatuksiani (joita en kehdannut ääneen päteä) sekä halua auttaa ja innostaa ihmisiä jollain tavalla. Koin, että olin aika yllättäen oppinut elämästä monenlaisia asioita, joita halusin jakaa myös muille. Myönnän, että saatoin jossain vaiheessa hairahtaa jopa pienoiseen ylimielisyyteen; koin oppineeni sen verran, että ajattelin muiden olevan jotenkin vähemmän oppineita. Siinä ajatuksessa ei kyllä ollut mitään todellista.

Onneksi jossain vaiheessa ymmärsin asian niin, että aloin hyväksyä oman vajavaisuuteni. Vaikka olen erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana kiinnostunut paljon itseni kehittämisestä ja tehnyt paljon töitä asian eteen, ymmärsin silti olevani vasta matkalla. Aloin ymmärtää, että jokaisella ihmisellä on minulle jotain opetettavaa ja aina voi oppia uutta. Erityisesti ajatus samassa veneessä olemisesta teki minusta varmasti vähemmän itsekkään ja armollisemman niin itseäni kuin muitakin kohtaan.

En ole itse oikein ikinä innostunut naistenlehtien tee se näin-ohjeista, koska olen kokenut oloni riittämättömäksi ja ohjeistukset turhan tiukkapipoisiksi. Olen kaivannut vapautta tehdä asiat omalla tyylilläni. Kun aloin kirjoittaa, mielessäni oli heti ajatus, että en halua tehdä blogista elämäntaito-opasta tai ylentää itseäni asemaan, jossa vain minä tiedän, mikä on paras tapa toimia. Ajatukseni oli kirjoittaa omista kokemuksistani ja mahdollisesti jakaa inspiraatiota ja ajattelemisen aihetta sitä kautta myös muille.

On ollut joka tapauksessa mielenkiintoista huomata omien mielipiteidenkin muuttuvan jatkuvasti. Päädyin esimerkiksi poistamaan muutaman viime keväänä kirjoittamani tekstin, koska en nähnyt asioita enää lainkaan samalla tavalla. Toisaalta elämähän on muutosta ja todennäköisesti huomaan tämänkin tekstin jossain vaiheessa olevan aikansa elänyt. Pyrkikäämme siis hyväksymään muutos. Haluaisin kuitenkin kirjoittaa blogia tavalla ja asioista, jotka eivät muutu. Kirjoittaa niin aidosti ja rehellisesti, ettei mitään tarvitse katua jälkeen päin.

Tällä hetkellä ainakin kirjoittaminen innostaa todella paljon ja on huikeaa, kun voi vielä tekstin tuottamisen aikanakin oivaltaa uutta.

Share

Ladataan...
Sanni Eveliina

Olen keksinyt aika lyömättömän keinon päästä eroon pahoista tavoista: omien unelmien tavoittelu. Kuulostaa aika mahtipontiselta ja absurdilta eikä ole tavoista ehkä mikään helpoin ja yksinkertaisin, mutta mielestäni ehdottomasti inspiroivin ja toimivin. Vai kumpi motivoi enemmän, karkkilakko vaiko päämäärätietoinen ponnistelu jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, jonka seuraksena huonot tottumukset unohtuvat kuin itsestään? Sivutuotteena myös elämänlaatu voi kokonaisvaltaisesti parantua ja elämästä ylipäätänsä tulla jotenkin mielekkäämpää ja merkityksellisempää. Ainakin itselläni sitä mukaa kun olen löytänyt yhä enemmän sisältöä elämääni, en ole enää juuri kaivannut hetkellisiä mielihyvän tuottajia tai nopeavaikutteisia ihmepillereitä. Elämä ja tekeminen itsessään inspiroi niin paljon, että se riittää.

Olenkin nykyisin pyrkinyt näkemään asian niin päin, että taikakeinojen ja mielitekojen tyydyttämisen sijaan pohdin, mitä voisin tehdä elämässäni toisin. Mikä elämässäni kaipaa muutosta ja miten voisin elää sitä enemmän itseni näköisesti. Teenkö huomaamattani asioita, jotka eivät motivoi tai toiminko huomaamattani tavoilla, jotka vaikuttavat negatiivisesti elämänlaatuuni. Annanko muiden ihmisten vaikuttaa liikaa elämääni ja teenkö asioita muiden odotusten vai itseni vuoksi. Miten voisin lisätä hiukkasen inspiraatiota jokaiseen päivään.

Nämä ovat tietysti asioita, jotka vaativat luultavasti elinikäistä harjoittelua, mutta koen niin, että kun tekee edes jotain, se riittää. Kun etenee pienin askelin, voi yllättäen huomatakin olevansa aivan erilaisessa elämäntilanteessa kuin vielä jonkin aikaa sitten. Toisaalta, kannattaa ehkä myös hyväksyä muutos ja tiedostaa, ovatko edellispäivän haaveet sittenkään tämän päivän haaveita vai haluanko kenties jotain aivan muuta. Itselleen kannattaa mielestäni olla rehellinen.

Share

Ladataan...
Sanni Eveliina

En nykyisin oikeastaan seuraa uutisia tai ylipäätänsä lue sanoma- tai aikakauslehtiä. Olen päättänyt olla onnellisesti sivistymätön ja elää ihanassa epätietoisuuden kuplassa. Esimerkiksi eilen Turussa tapahtuneesta puukotuksesta kuulin sattumalta kaverin Instagram-päivityksen kautta. Uutisen luettuani totesin vain, että onneksi en tiennyt. Että onneksi saan elää illuusiossa, jossa tällaista ei tapahdu. Mieluummin en tiedä kuin tiedän ja olen sen myötä onneton, surullinen, stressaantunut, ahdistunut, peloissani ja mitä vielä. Jos joskus jotain haluan tietää, koen saavani tarvitsemani tiedon muutoinkin kuin sanoma- tai aikakauslehtien kautta.

Itselleni kaiken tämän tietämättömyyden kuplassa elämisen tarkoituksena on luoda maailma, jossa pahoja asioita ei tapahtu. Joka on hyvä, kaunis, täynnä mahdollisuuksia ja ihmisiä, jotka välittävät. Joka kehittyy ja muuttuu mutta ei negatiivisesti vain aina kohti parempaa. Joku voisi pitää tätä ylioptimistisena tai naiivina tapana ajatella, mutta loppupeleissä luomme kaikki itse oman totuutemme. Voimme itse päättää, mihin asioihin kiinnitämme huomiota, millaisessa ympäristössä elämme tai millaista tietoa otamme vastaan. Ei ole pakko niellä kaikkea, mitä meille syötetään. Aina voi sanoa ei.

Muistan vielä hetki sitten ahdistuneeni kauheasti, kun näin ympärilläni heikkoon jamaan ajautuneita ihmisiä. Mietin silloin, miten ihmeessä kestäisin katsella tätä maailmaa ja kaikkea tätä kurjuutta lopun ikääni. Kunnes jossain vaiheessa ymmärsin, että tässäkin oli kyse omasta valinnastani. Asioita kuitenkin tapahtuu halusin tai en, joten voin vain manifestoida hyvää. Keskustella asioista positiiviseen sävyyn, välttää negatiivista ilmapiiriä, ajatella, että kaikella on jokin tarkoitus, vaalia hyvää mieltä, kiinnittää huomiota kivoihin asioihin ja ylipäätänsä päättää itse, millaisessa maailmassa elän.

Mitä kirjoitettuun mediaan tulee, eikö kaikki 'tietokin' ole lopulta jonkun näkemys jostain? Kaikki tekstit välittävät meille jonkinlaista kuvaa maailmasta, ja jos se on ristiriidassa sen kanssa, mitä itse pidämme tärkeänä, ei sitä 'tietoa' ole mielestäni pakko ottaa vastaan.

Share

Pages