Ladataan...
Sara K

 

Selkeä reitti alkaa aina samasta paikasta: keveydestä.

Me kaikki mietimme aika ajoin, mitä tekisimme elämällämme. Jos maltamme olla häiriintymättä siitä, ettei meillä ole kaikkia vastauksia heti, uusi suunta löytyy helposti.

 

 

Tavoittelemme kaikkien tavoitteidemme kautta tunnetilaa. Tavoittelemme sitä, miltä uskomme, että meistä tuntuisi, sitten kun meillä on uusi työ, tai saamme pitää kauan haikailemamme sapattivuoden.

Mitä sekavemmilta vaihtoehdot tuntuvat, sitä hyödyllisempää on lakata pohtimasta niitä. Palata suurpiirteisiin perusasioihin, toiveidemme ytimeen.

Miltä toivomamme uusi työ tuntuu? Miltä toivomamme palkankorotus tuntuu käytännössä? Miltä kohentunut ihmissuhde tuntuu? Miltä terve ja elinvoimainen vartalo tuntuu?

Kevyeltä. Vaivattomalta. Innostavalta ja kiehtovalta, varmalta, helpolta.

Luonnolliselta. Harmoniselta. Eloisalta. Dynaamiselta ja joustavalta. Hauskalta.

Työ jonka tahdon tuntuu kevyeltä ja innostavalta. Saan hyödyntää parhainta osaamistani ja kohdata muita innostuneita ihmisiä. Työ tuntuu arvostukselta, puolin ja toisin. Minä olen kiitollinen saamistani uusista haasteista ja voin todella tuntea, että minun osaamistani ja asiantuntijuuttani arvostetaan.

Työ tuntuu vapaalta: minulla on riittävästi aikaa tehdä minulle osoitetut tehtävät omalla tavallani ja omassa tahdissani. Minulla on myös riittävästi vapaata, aikatauluttamatonta aikaa...

 

 

 

Joku kysyi, mikä on se prosessi, jolla saa kaiken tulemaan luokse helposti. Tämä on se prosessi. Joidenkin asioiden kohdalla se toimii meissä aivan itsestään.

Joidenkin asioiden kohdalla joudumme harjoittelemaan tietoisesti mielemme kanssa. Joskus tuo harjoittelu vaatii aikaa. Joskus oman mielen hallitseminen tuntuu hankalalta. Get over it. Chill out.

Joku kysyi, mikä viimeinen silaus vaaditaan, kun tuntee olevansa jonkin suuren äärellä, mutta mitään konkreettista ei tapahtu.

Ensinnäkään meiltä ei vaadita mitään. Kukaan ei ole yläpuolellamme katsomassa tai arvottamassa, milloin olemme olleet riittävän hyviä saadaksemme palkinnon. (Minä ajattelen maailmankaikkeuden isona energiakenttänä, jossa asiat soljuvat simppeleiden lakien mukaisesti, ja kaikki on vuorovaikutuksessa keskenään.)

Ja toiseksi, kaikki, mikä tuntuu helpolta ja huojentavalta, vie meitä kohti toivomiamme asioita. Kaikki, mikä tuntuu vaikealta ja tuskaiselta, vie meitä poispäin toivomistamme asioista.

Viimeinen silaus on useimmiten kärsimättömyydestä irti päästäminen. Viimeinen silaus on usein se, että luovumme pakonomaisesta tarpeestamme saada asiat järjestymään äkkiä.

Malttamattomuuden himmentäminen ja sammuttaminen on paitsi oleellista myös huojentavaa. Emme voi elää  samanaikaisesti kahdessa todellisuudessa: todellisuudessa jossa asiat etenevät liian hitaasti, ja todellisuudessa jossa asiat etenevät meille mieluisalla tahdilla. Meidän on valittava jompikumpi, ja valintamme määrää tapahtumien kulun.

Tuntiessamme, että asioiden täytyy ratketa äkkiä, emme ole paikassa, josta pystymme näkemään reitin selvästi.

Selkeä reitti alkaa aina keveydestä. 

Suunnan löytämiseksi – minkä tahansa sekavuuden keskellä – riittää vastaus yhteen yksinkertaiseen kysymykseen: miltä kevyt tuntuu?

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

 

 

Viime viikonloppuna Tove Jansson Ateneumissa, tänä viikonloppuna Kesäkirja.

Ateneumiin koottu näyttely on monipuolinen ja runsas. Janssonin luoma fantasiamaailma muumeineen ja muine otuksineen on valloittava. Maalausten teemoista mieleeni jäivät vahvimmin luonto, meri sekä omakuvat, joista tuo yllä oleva on erityisen pysäyttävä.

Kesäkirja tuntuu lapsuuden kesiltä ja saaristolta. Sitä on ihana lukea nyt huhtikuussa, kun ilmassa on ennen kaikkea odotus.

 

 

Tove Jansson Ateneumissa 14.9. saakka, otsikon lainaus Janssonin teoksesta Kesäkirja

Kuvat Suomen Kansallisgalleria, Yehia Eweis 

Kuvien teokset Kahdeksan beaufortia, 1966 ja Omakuva, 1975

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

Miten taitavia olemmekaan sanojen kanssa. Olemme niin taitavia sanojen kanssa, että sokerikuorrutamme puheitamme usein huomaamattammekin.

Ja sitten sanomme asioita kuten: olen oikeasti positiivinen ihminen, mutta koska kaikki muut ovat niin kamalan negatiivisia, en yksinkertaisesti jaksa olla positiivinen.

Ihan hyvä huomata, että jos koko kehon täyttävä myönteisyys tuntuu liian raskaalta työltä saavuttaa, olemme tuossa hetkessä kaikkea muuta kuin positiivisia ihmisiä. Ja se on ok!

Ei ole väärin olla vihainen tai pettynyt. Ajassa, jossa negatiivisuutta pidetään muinaisjäänteenä, olemme vain oppineet ulkoistamaan positiivisuuden sanoihin.

Eikä niissä korusanoissakaan mitään pahaa ole, niitä heitellessämme vain helposti hukkaamme yhteytemme omaan itseemme. Tuo yhteys meidän on palautettava, jotta voimme taas palauttaa itsemme siihen aidosti kirkkaaseen, hyvältä tuntuvaan tilaan.

 

 

Joskus meidän on katsottava peiliin ja tunnustettava, että olemme vihaisia. Tai tunnustettava, että olemme kateellisia tai katkeria. Sanat tuntuvat kirjoitettuna painavilta, mutta pikku hippusia vihasta, kateudesta ja katkeruudesta meistä jokainen kohtaa itsessään jatkuvasti.

Tiedämme itse, onko asia niin mitätön, että voimme vain siirtää huomiomme muualle ja unohtaa, vai putkahtaako sama teema eteemme niin voimakkaasti ja usein, että sille voisi olla aika tehdä jotain.

Asian työstämiseen liittyy irti päästäminen, aina. Meidän on maltettava päästää irti ongelmistamme, jotta voimme elää ilman ongelmiamme. Tämä kuulostaa naurettavalta, muttei ole itsestään selvää, kuten me kaikki tiedämme.

Jos tulemme kerta toisensa jälkeen vihaiseksi ajatellessamme jonkun ihmisen käytöstä, olemme tietynlaisessa riippuvuussuhteessa tuohon ihmiseen. Oikeutamme oman huonon olomme sillä, ettei toinen ole täydellinen. 

Epämieluisat piirteet muissa ihmisissä ovat aina aktiivista energiaa meissä itsessämme. Millään muulla tavalla noita piirteitä ei – meidän todellisuudessamme – olisi olemassa.

Epämieluisat piirteet muissa ihmisissä auttavat meitä näkemään, mistä asioista luopuessamme elämästämme tulee vieläkin herkullisempaa. Ne auttavat meitä eteenpäin, ja parantavat elämäämme, kunhan maltamme katsoa, mistä oikeasti on kyse.

Jos tunnemme kateutta, meidän on hyvä miettiä, mitä aidosti tahdomme itsellemme, ja millä tavoin voimme kannustaa itseämme saavuttamaan nuo asiat.

Nähdessämme jotain, mitä jollakulla toisella on – ja meillä itsellämme ei ole, vielä – voimme kateuden tunteeseen kietoutumisen sijaan tunnustaa: tuota minäkin tahdon. Tuollaista kukoistusta minullekin! Tahdon oppia sallimaan ihania asioita sekä itselleni että muille.

Tämä kaikki on työtä oman itsemme kanssa. Emme ole kellekään tilivelvollisia siitä, missä kohdassa olemme minkäkin prosessin kanssa. Meidän ei tarvitse todistaa kellekään, miten hyvin meillä menee, tai selittää, miksi meillä ei juuri nyt mene kovin hyvin.

Ja itse asiassa, jos meillä on kova tarve todistella jotakin, perustamme ei ole vielä ihan vakaa. Kun olemme varmoja, todisteet ovat yhdentekeviä.

Meidän kaikkien on valittava omalla kohdallamme, keskitymmekö kiillottamaan ulkokuorta vai rakennammeko kaunista elämää sisältäpäin. Sanommeko ja teemmekö asioita niiden itsensä takia vai saadaksemme aikaan jonkin reaktion muissa.

Sydämellinen kiltteys ja rakkaus tuntuu aina hyvältä. Se rikastuttaa vähintään yhtä paljon antajan kuin saajan elämää. Tuntuu ihanalta olla myötätuntoinen ja kiva muita kohtaan. Tuntuu ihanalta jakaa omastaan ja kannustaa muita.

Eikä siinä tilassa tule miettineeksi motiiveja, vaan jokaista soluamme myöten tiedämme, että tällaista tahdomme elämämme olevan, tällaisen elämän tahdomme itsellemme antaa.

Hyvää torstaita! 

 

Kuva ja mainio macaron-ohje, Kinfolk

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

 

1 Kinfolkin yhdennentoista numeron teema on koti – suosikkinumeroni vähään aikaan. Lehdessä on paljon luettavaa ja katseltavaa. Tosin, kuten aina, luen lehteä hitaasti ja palastellen, aika lailla siihen saakka, kunnes seuraava numero ilmestyy.

2 Iltapäivän virkistysjuoma: lassi. Keksin jatkuvasti uusia tapoja käyttää minttua keittiössä. Jos jotkut lapset saavat traumoja valkosipulista tai ruusunmarjasta, niin minun tulevien jälkeläisteni sietokykyä saattaa hyvinkin koetella minttu, tai korianteri.

Minttu-mangolassi sekoitetaan tehosekoittimessa turkkilaisesta jogurtista, tuoreesta mangosta, runsaasta määrästä tuoretta minttua sekä ripauksesta suolaa. Päälle tupsaus kanelia ja juoma on valmis.

Jos kaupasta ei löydy kypsää mangoa (ostan niitä itse välillä kotiin kypsymään, yllättävän monta päivää saa odotella), mangon voi korvata vaikka ananasmehulla.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

 

 

 

Kultakoruja ja melkein kaiken alle paitis, siltä on näyttänyt alkukuu.

Lauran mekko muistutti mieleeni Chris Vidal Tenomaan kuvaaman ja Tuomas Laitisen stailaaman kuvasarjan syksyn SSAW-lehdestä.

Cecilia Chancellor on puettu Dries Van Noteniin, ihanalla, konstailemattomalla, inspiroivalla, ajankohtaisella tavalla. Jätin lehden auki pöydälle, koska kuvat ovat niin kauniita.

Talvikauden luottovaate, Chloén sammutetun mintunvihreä pitsitoppi on pienen tauon jälkeen käytössä valkoisten farkkujen kanssa, ja pastellit kiehtovat muutenkin.

Kävin äidin kanssa taidenäyttelyssä, ja pääsiäiskukko oli muninut tänä vuonna ennen aikojaan. Kaikki hyvin maailmassa, kun saa kävellä unisen kaupungin halki kotiin, Mignon taskussa.

 

 

Share
Ladataan...

Pages