Ladataan...
Sara K

 

Muutama kommentoija ja viestinkirjoittelija pohti rakkausasioita. Mitä tehdä kun on ihastunut? Mitä tehdä, jos joku ei vastaa rakkauteen? Miten lähestyä ihastusta? Miten erota? Miten aloittaa uusi suhde? Miten löytää rakkautta? Miten tietää, kuka on sopiva? Miten selviytyä elämästä toivottamasti ihastuneena? Miten päästää irti menneistä?

Englannin kielessä on mainio sanonta, mind your own business, huolehdi omista asioistasi. Se kuvaa osuvasti näkemyksiäni rakkaussuhteista.

Rakkaus on aina meissä. Se ei ole missään ulkopuolella. Silloinkin, kun joku suo meille positiivista, rakastavaa huomiotaan, tunnemme olomme huikeaksi, koska oma mielentilamme on rakastava.

Kukaan ei siis voi ujuttaa tunteita sisällemme tai varastaa niitä. Rakkaus ei katoa minnekään, eikä tule mistään, vaan se on syvin olemuksemme. Tunnemme rakkautta, kiitollisuutta ja varmuutta silloin, kun emme tee mitään, mikä estäisi energian virtaamista meissä vapaasti. Palaan kerta toisensa jälkeen korkkiesimerkkiin.

Miettikäämme valotaulua, joka on täynnä pikkuruisia led-polttimoita. Me olemme yksi noista polttimoista.

Tuntiessamme jollain tavalla (eli värähdellessämme jonkinlaista energiaa), valomme syttyy, ja samalla syttyvät kaikki valotaulun muut valot, jotka sopivat energialtaan meidän energiaamme. Palavien valojen joukko on yhtä kuin todellisuutemme kyseisellä hetkellä.

Tuntiessamme elävämme sekasorron keskellä valomme syttyy, ja samalla syttyvät kaikki muut valot, jotka vastaavat sotkuista energiaamme. Jälleen palavien valojen joukko muodostaa todellisuutemme. Vaikka apua olisi kulman takana – ja apua muuten on aina kulman takana – emme huomaa sitä, vaan kuljemme ristiin rastiin apurimme kanssa.

Sen sijaan, jos lähistöllä viilettää tyyppi, jonka elämä on juuri levinnyt käsiin, kohtaamme hänet. Kuulemme kahviloissa ihmisten puhuvan kriiseistä, ja kohdallemme osuu juuri se kuppi, josta irtoaa kahva siihen tarttuessamme. Näemme tavallisesti hillityn tuttavamme repeävän vallattomaan itkuun ravintolan naistenhuoneessa. Kohtaamme tyyppejä ja tilanteita, jotka alleviivaavat omaa olotilaamme ja uskomuksiamme elämästä.

Sähkölaitteet reagoivat muuten todella herkästi energiaamme. Olen huomannut, että useimmissa tapauksissa jumittavasta tietokoneesta tai verkkoyhteydestä ei kannata soittaa mihinkään tukinumeroon. Ennemmin kannattaa lähteä kävelylle tai mennä ikkunan eteen hengittämään ja juomaan lasi vettä. Laitteet toimivat heti, kun olemme rauhoittuneet. Tosin joskus se tukinumeroon soittaminen on helpoin tapa rauhoittua.

 

 

Me ihmiset rakastamme rakastumista siksi, että rakkauden tunteminen on meille luonnollisin olotila.

Tässä kohdassa lienee kuitenkin parasta erottaa rakkaus jännityksestä ja kärsimättömyydestä. Tuntiessamme, ettemme voi elää ilman toista, emme tunne rakkautta. Pelätessämme, ettei joku toinen ehkä rakasta meitä yhtä paljon kuin me heitä, emme tunne rakkautta. Rakkaus tuntuu varmalta ja vakaalta, jonkinlaiselta elämän syvimmältä totuudelta. Ja sitä se onkin.

Liimatessamme rakkauden johonkin kohteeseen, rakkauden rinnalle nousee pelko sen menettämisestä. Vasta kun opimme löytämään rakkauden itsestämme – tajuamme että sillä on hyvin vähän tekemistä ympäristömme kanssa ja ainoastaan tekemistä omien ajatustemme kanssa – voimme elää pysyvästi onnellisina ihmissuhteissamme.

Rakkaus myös tulee luokse, vaikka meidän on välillä hankala muistaa tätä. Kukaan ei tule kotoa hakemaan, olemme tottuneet kuulemaan. Tee jotain asialle. Yritä enemmän. You gotta put yourself out there.

Fyysisellä olinpaikallamme (tapahtumien keskipiste vs kotisohva) ei kuitenkaan ole merkitystä. Energiamme merkitsee. Voimme maata kotisohvallamme ja olla out there, valmiita kohtaamaan rakkaamme. Ja toisaalta, kuka tahansa meistä tietää, että vaikka kuinka hakeutuisimme tapahtumien keskipisteeseen, mitään edistystä ei välttämättä tapahdu.

Olemme sitä paitsi aina oman elämämme tapahtumien keskipisteessä. Jos säteilemme rakkautta, tuleva kumppanimme etsii maahan pudonnutta pyöränavainta asuintalomme edessä, kun menemme illalla roskia viedessämme sulkemaan auki jätettyä porttia. Tai voi olla, että loikoillessamme kotisohvallamme, innostumme hetken mielijohteesta soittamaan ystävällemme, joka juuri lähdössä näyttelyn avajaisiin, ja pyytää meitä mukaan... Ja niin edelleen. 

Jokaisena päivänä ympärillämme on kymmeniä erilaisia mahdollisuuksia edetä toivomaamme suuntaan kaikkien unelmiemme kohdalla. Nämä asiat on järjestetty hämmentävän nerokkaasti meitä varten.

Meidän ei tarvitse järkeillä reittiä rakkauden luo, meidän täytyy vain lakata tekemästä niitä asioita, jotka estävät meitä huomaamasta reittiämme rakkaamme luo. Ja mitä tällaisia asioita me sitten teemme, muuta kuin huomaamme, ettei rakkaamme ole vielä ilmestynyt? No eipä sillä niin väliä, koska jo tuo aktiivinen huomaaminen riittää. Keskittyessämme siihen, ettei rakkaamme ole ilmestynyt, kutsumme luoksemme kokemuksia, jotka alleviivaavat tuota huomiotamme. 

 

 

Olemme koukussa rakastumiseen, koska janoamme huumaavaa tunnetta. Ajattelemme, että jotain täytyy tapahtua, ja sitten meidän on hyvä olla. Mutta jos mietimme itseämme magneettina, joka vetää puoleensa aina samaa kuin mitä me olemme, on helppo ymmärtää, että meidän on viihdyttävä omissa nahoissamme ja oltava tyytyväisiä tilanteeseemme ennen kuin voimme kohdata jonkun, jonka kanssa voimme olla tyytyväisiä ja onnellisia.

Niin kauan kuin janoamme rakkautta ja hyväksyntää muilta ihmisiltä tunteaksemme itsemme kokonaisiksi, valotauluesimerkin tavoin todellisuuteemme kuuluu vain sellaisia potentiaalisia kumppaneita, jotka saavat meidät janoamaan lisää rakkautta ja hyväksyntää muilta ihmisiltä. Alkuhuuman jälkeen kaikissa suhteissamme on sama ongelma, suhde päättyy, etsimme uuden, joka osoittautuu alkuhuuman jälkeen taas toimimattomaksi...

Tosin tämä esimerkki on hiukan ontuva, koska vaikka kuinka itsepintaisesti pitäisimme elossa kaikenmoisia ihmissuhdesotkuja, kehityksemme on väistämätöntä. Samaan tapaan kuin emme montaa kertaa työnnä kieltä metallitankoon pakkasessa tai paina kämmentä kuumalle keittolevylle, viisastumme ihmissuhteissammekin kokemus kokemukselta.

Moni miettii, miten tästä hetkestä oikein nautitaan, tai miten surun tilalle valitaan ilo, tai miten pettymyksen jälkeen kerätään usko tulevaan. Kun se on niin vaikeaa. En harmi kyllä voi kertoa mitään muuta kuin totuuden: valitsemalla yhä uudelleen, hetki hetkeltä, päivä päivältä, viikko viikolta, paremmalta tuntuva ajatus.

Olen päivästä toiseen surullinen.  >>  Tiedän, etten tahdo olla enää surullinen. Tämä on nyt nähty. Tahdon alkaa voida paremmin. Tiedän, että omat ajatukseni muovaavat kokemukseni. Siksi tahdon opetella löytämään paremmalta tuntuvia ajatuksia. Tahdon ajatella vähemmän sitä, mikä tekee minut surulliseksi ja enemmän kaikkea sitä, mitä oikeasti tahdon elämääni, hyvältä tuntuvia ajatuksia, asioita joita kohti tahdon kulkea...

Tilanne on toivoton, olen ihastunut, mutta hän ei vaikuta lainkaan kiinnostuneelta.  >> Aion nauttia tästä ihastuksen tunteesta, koska tiedän, että maailmankaikkeus vastaa aina tunteisiini. Ihastus vetää puoleensa ihastusta – ja ihastuksen kohteita. Joko tämä juttu soljuu eteenpäin helpommin kuin osaan vielä nyt nähdä, tai vaihtoehtoisesti joku vielä sopivampi ja parempi tyyppi osuu eteeni. Elämä on oikeastaan aika kivaa juuri nyt. On ihana tietää, että edessä on niin paljon kaikkea kutkuttavaa ja uutta.

I love to love, but my baby just loves to dance.  >>  Olenko ihan oikeasti loukkaantunut siitä, että kumppanini tahtoo lähteä matkalle ilman minua? Vai olenko loukkaantunut siitä, että ajattelen, etten ole hänelle tärkeä? Eipä tätä kysymystä olisi edes tarvinnut ääneen lausua. Tämä on minulle hyvä hetki kasvaa suhteessamme. Selvästi minulla on tekemistä itsekunnioituksen kanssa, jos kuvittelen, että matkasuunnitelmat ovat rakkautemme mittari. Minä tahdon elää suhteessa, jossa molemmat voivat toteuttaa itseään ja omia toiveitaan ilman että suhdetta täytyy joka käänteessä kyseenalaistaa. Sitä paitsi, on myös paljon asioita, joita minä tahdon saavuttaa itsekseni. Tahdon saada oman luovuuteni ja kapasiteettini käyttöön, ja olen onnekas, että rinnallani on tyyppi, joka kannustaa minua tähän.  

 

 

Elämä on jatkuvassa liikkeessä, se hengittää. Usein luovumme jostain (hengitämme ulos), ennen kuin vastaanotamme jotain uutta (hengitämme sisään).

Kaikilla tavoittellamme pyrimme parempaan oloon. Oikotie onneen on siksi selkeä: pyri suoraan parempaan oloon, ajatustesi avulla. Kun rakennamme itsellemme hyvän elämän raamit, se alkaa täyttyä meille mieluisilla yksityiskohdilla. 

Kaikilla asioilla on kaksi puolta, haluttu puoli ja sen puute: esimerkiksi rakkaus ja rakkauden puute. Siksi ottaessamme käsittelyyn haaveen, joka ei ole toteutunut ja joka herättää meissä suuria tunteita – vaikka yrittäisimme olla kuinka positiivisia ja luottavaisia tahansa – lipsahdamme herkästi ajattelemaan haaveemme kääntöpuolta. Siis sitä, ettei asia, josta haaveilemme, ole vielä elämässämme.

Jos olemme eläneet jonkun haaveen kanssa pitkään, emmekä ole nähneet varsinaista edistystä, jokin energiassamme junnaa paikoillaan. Jollain tavalla estämme tilanteen luonnollisen edistymisen. Tässä ei ole mitään väärää, eikä tilanteemme ole toivoton. On vain hyvä muistaa, että me itse määritämme, miten paljon rakkautta ja mahdollisuuksia luoksemme kutsumme. Rakkaus tulee sinne, missä sitä ei kaivata ja janota – sinne missä sitä jo on. Ja siellä se kasvaa ja leviää ja vahvistuu.

Tiedän, että kaipaatte vinkkejä siihen, miten elää eteenpäin ja olla tyytyväinen jo ennen kuin näette haluamanne muutokset elämässänne. Jos osaisin kertoa jotain säväyttävää, lukeutuisin maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten joukkoon. Nämä ovat nimittäin juuri niitä asioita, joita meidän kaikkien on opeteltava itse. Opeteltava olemaan ja valitsemaan, taas, että emme vaivu epätoivoon vaan kietoudumme toivoon.

Tunteet ovat paras ja ainoa mittari oman energiamme seuraamiseen ja siten tulevien tapahtumien ennakoimiseen. Emme voi tuntea pitkään oloamme hyväksi ja olla näkemättä positiivista muutosta ympärillämme.

Mitä tulee muihin ihmisiin, heidän tunteisiinsa ja olemisiinsa: huolehdi omista asioistasi. Ei ole meidän vallassamme päättää, kehen joku toinen rakastuu, millaisen elämäntyylin hän valitsee. Emme voi tietää, mitä joku meistä ajattelee, ja sotkemme omaa energiaamme, jos keskitymme liiaksi aihetta pohtimaan. Emme nimittäin voi samanaikaisesti miettiä, että joku ei ehkä rakasta meitä, ja huokua rakkautta, joka vetää puoleensa tämän ajattelemamme ihmisen rakkautta. Got it? 

Tarve kontrolloida elämää ja muita ihmisiä, saada jokin tilanne äkkiä ratkeamaan, saada joku ihminen käyttäytymään jollain tavalla – nämä ovat todellisia kompastuskohtiamme rakkausasioissa. Kun luovumme pakonomaisesta kontrollista, asiat alkavat järjestyä meille mieluisalla tavalla. Haaveistamme emme voi luopua, eikä meidän kuulukaan. Emme yksinkertaisesti voi olla vähemmän kuin mitä eletty elämä on meistä tehnyt.

 

 

Paras taito, jota voimme opetella on sellainen, jota monissa tuntemissani miehissä ihailen: chill out. Relaa. Anna olla. Anna asioiden seljetä. Nauti olostasi. Seuraa mielitekojasi. Arvosta itseäsi.

Rakkaussuhteen eteneminen on vaivatonta, väistämätöntä. Mikään pakotettu ei kanna, eikä mitään kestävää tarvitse pakottaa. Elämä soljuu eteenpäin. Suhteet kriiseilevät, kun ihmiset kriiseilevät. Sekin on elämää. Rapatessa roiskuu. Jotkut ihmiset tulevat elämäämme käväisemään, toiset viipymään.

Ja kuitenkin, palatessamme yhä uudelleen perusasioiden ääreen – olemme energiaa ja kaikki ympärillämme on energiaa – alamme nähdä yhteyksiä omien tunteidemme ja elämämme tapahtumien välillä. Näitä yhteyksiä havainnoidessamme, luottamuksemme kaikkeen yllä mainitsemaani kasvaa. Kaikki helpottuu. 

Parasta maailmassa on se, kun saa rakastaa. Eräs pitkän linjan kirjoittaja sanoi minulle joskus ohimennen näin. Tajusin vasta vuosia myöhemmin, mitä hän tarkoitti.

Tuhlailkaa iloanne ja rakkauttanne, antakaa sen valua tiloihin joissa liikutte, ruokaan jota laitatte, ihmisiin joita kohtaatte. Ja kun jollain hetkellä tajuatte ajattelevanne aidosti ja vilpittömästi, ettei teiltä puutu mitään, teiltä ei enää ikinä puutu mitään.

 

Kuvakaappaukset Sofia Coppolan elokuvasta Marie Antoinette

Merkintä on julkaistu alunperin tällä blogialustalla 26.11.2013

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

 

 

Jukka Ovaskaiselta ostamani printti odottaa kehystystä. Rakastan tätä valokuvaa. Siinä on kuivia lehtiä ja kukkia sekä strassein koristeltuja lenkkitossuja aurinkokylvyssä.

2 Yli talven etsimäni valkoiset farkut löytyivät lopulta kätevästi Acnelta. Tutun mallin saattoi hankkia sovittamatta.

3 Hehkeän kevätihon tekee ahkera kuorinta ja kosteutus (miten kuivaa ilma onkaan välillä!) sekä hämmentävän ihana seerumi, 66°30 Radiance Cycle. Kirjoitan hämmentävä siksi, että kyseessä on miesten tuote.

Täällä on kuitenkin testattu ja todettu, että ainakin tälle naiselle sopii hienovarainen päivetys, jonka tuotteen luonnollinen sokerimolekyyli saa ihon pinnassa aikaan.

 

Acnen Skin 5 -farkut, Netaporter. Nilkkaremmikengät Chloé.

Iroisien BB-voide ja 66°30 Radiance Cycle -seerumi, Jolie.

Printti Jukka Ovaskainen.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

Länsimaissa elävät aikuiset eivät voi välttyä ajattelemasta rahaa joka päivä, monta kertaa päivässä. Useimmat meistä ovat tottuneet ajattelemaan, että tahtoisimme saada mahdollisimman paljon rahaa ja antaa pois mahdollisimman vähän rahaa. 

Vaikka varallisuuden karttuminen vaatii, että tulojen ja menojen erotus on jokin positiivinen luku, varallisuuden karttuminen ei vaadi pihtailua. Tuloille ei nimittäin ole mitään kattoa.

Rahaa myös virtaa elämäämme monia muitakin reittejä kuin palkkatyön kautta. Vaurautta kuvastaa sekin, että voitamme arvonnassa lomamatkan ja hengitämme puhdasta ilmaa. Jälkimmäinen tosin tuntuu vauraudelta vain silloin, kun huomaamme, miten merkittävästä asiasta on kyse. Jos asenteemme aineettomia rikkauksia kohtaan on vähättelevä, kokemuksissamme säilyy sama puutteen ja riittämättömyyden teema saimmepa miten paljon rahaa tahansa.

 

 

Energiaan pohjautuvassa maailmankaikkeudessa keskeisin kokemuksiimme vaikuttava tekijä on tunne. Tunteemme kertovat meille, mitä energiaa värähtelemme.

Ja kyllä, me värähtelemme. Ihan samalla tavalla kuin tuoli, jolla istumme, on syvimmältä olemukseltaan pelkkiä värähteleviä hiukkasia ja niiden väliin jäävää 'tyhjää' tilaa.

Ajattelemamme aihe on toissijainen, tunnetilamme ratkaisee. Kun tunnemme kiukkua suhteessa yhteen aiheeseen, löydämme pian ympäriltämme lisää syitä kiukustua.

Ihminen, jolla on taipumus kantaa muiden taakkoja, saattaa kantaa niitä omassa kehossaan, esimerkiksi liikapainona tai raskaina jalkoina. Tai jos kyseinen ihminen on aina ollut hoikka, ja luottamus omaan hoikkuuteen on vakaa, taakan tuntu voi ilmetä selkävaivoina, tai vaikka kodin sekavuutena.

Jollain tavalla ympärillämme on liikaa asioita, ja oma olemisemme rajoittuu fyysisesti, jos emme malta laskea meille kuulumatonta painolastia henkisesti.

Ihminen, joka pyrkii hillittömällä määrätietoisuudella täydellisyyteen, ja on siten aina keskittynyt siihen, mitä puuttuu, ja mikä ei ole tarpeeksi, kokee usein jäävänsä ilman monia muitakin asioita. Hän ei saa osakseen riittävästi rakkautta, riittävästi arvostusta, riittävästi rahaa. Koska henkisesti kurottavana on aina kuilu tyytymättömyydestä tyytyväisyyteen, elämän tapahtumat heijastavat tunteen takaisin riittämättömyyden kokemuksina.

Esimerkit ovat yksinkertaistettuja, ja meidän kaikkien elämään ponnahtaa aina silloin tällöin pientä epämukavuutta aiheuttavia asioita. Ne kasvattavat meitä ja vievät meitä eteenpäin, joten mitään huolta meillä kellään ei ole. 

On kuitenkin hyvä huomata, että mitä luonnollisimmalla ja omiin uskomuksiimme sopivalla tavalla asiat, joita kannamme mukanamme henkisesti, löytävät tavan konkretisoitua tapahtumiksi ja materiaksi. Tämä pätee tietenkin myös kaikkiin meille miuluisiin asioihin.

Ahneuden energia on puutteeseen keskittyvää energiaa ihan kuten pihistelykin. Yrittäessämme haalia itsellemme muiden kustannuksella enemmän kuin oman osuutemme verran, himmennämme ennen kaikkea itseämme. Tinkiessämme hintoja alaspäin tai valitessamme aina halvimman vaihtoehdon, estämme usein itseämme kukoistamasta taloudellisesti.

Tässä kohdassa lienee kuitenkin syytä huomauttaa, että nimenomaan tunteet määräävät kokemuksemme. Joillekin ihmisille hinnoista neuvottelu – vaikka rautakaupassa tai markkinoilla – on positiivinen sosiaalinen tapahtuma siinä missä yhteinen kahvihetkikin. Osaamme siten vain itse sanoa omalla kohdallamme, milloin olemme keskittyneet kaupankäyntiin negatiivisesti ja milloin positiivisesti. Samasta syystä muita kuin omia tekemisiä ei kannata juurikaan arvioida.

Yritän itse aina sopivalla hetkellä laittaa kiertoon jotain kivaa: joskus vaatteita keräyslaatikkoon, joskus rahaa lippaaseen, joskus vain hymyillä leveästi. Joskus lähetän viestin tai kirjeen ihmiselle, joka inspiroi minua, tai lahjoitan pikkusumman jonnekin, vaikka Wikipedialle tai kahvilan tippipurkkiin. 

On lukemattomia tapoja kerätä pääomaa laittamalla hyvää energiaa liikkeelle. Tuolla pääomalla ei ole mitään tekemistä pankkitilin saldon kasvamisen kanssa samaisella hetkellä, mutta se vahvistaa kaikenlaisen hyvän virtaamista elämäämme, moninkertaisena. 

Ja kuten todettu, meidän on mahdotonta kantaa henkisiä rikkauksia, jotka eivät alkaisi näkyä ja konkretisoitua myös fyysisessä todellisuudessamme.

Kepeää jatkoa tälle viikolle!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

Väitän, että jos olemme oikein nälkäisiä, ja eteemme tuodaan jotain lempiruoistamme, syömme. Emme pysähdy miettimään, olisimmeko sittenkin syöneet mieluummin jotain toista lempiruokaamme.

Kommentteihin tupsahti hyvä pohdinta kaikkien elämän nautinnollisuutta tukevien ajatusten muistamisesta. Miten muistaa ajatella olevansa kaunis, miten muistaa ajatella menestyvänsä, miten muistaa kiinnittää huomiota oman ympäristön kauneuteen ja siten pystyä nauttimaan tuosta kauneudesta?

 

 

Ajatukset syntyvät liikevoimasta. Kun ajattelemme jotakin, tuo ajatus synnyttää lisää energialtaan samankaltaisia ajatuksia. Siksi ollessamme oikein kiukkuisia, emme pysty näkemään ympäristömme kauneutta, vaan katsoessamme ympärillemme meitä alkaa esimerkiksi ärsyttää joku ihminen, jonka meluamisen uskomme estävän meitä nauttimasta ympäristömme kauneudesta.

Ymmärrättekö mitä ajan takaa?

Sama pätee hyvältä tuntuviin ajatuksiin. Kun tunnemme olomme hyväksi, hyvältä tuntuvat ajatuksemme kutsuvat seuraansa lisää hyvältä tuntuvia ajatuksia. Äskeisen kuvan meluava ihminen onkin eloisasti ystävälleen tarinaa kertova ihminen, joka hymyilyttää meitä. Hänellä tuntuu olevan hauskaa.

Energian keräämän liikevoiman vuoksi kaikissa tunnetiloissa on ainekset lumipalloefektiin. Olemme magneetteja.

Kirjoissa, joissa kerrotaan maailmankaikkeuden salaisuuksista, heh, korostetaan usein sitä, että jos tahtoo saavuttaa jotakin, tuota asiaa täytyy ajatella positiivisesti ja mahdollisimman paljon. Kertomatta jätetään yleensä se, etteivät toiveemme katoa meistä mihinkään, vaikkemme aktiivisesti ajattelisi niitä. Ne ovat osa meitä.

Oletetaan, että olemme kokeneet työssämme jotakin epämieluisaa, mikä on vahvistanut entisestään toivettamme menestyä ja edetä urallamme. Meidän ei tarvitse hokea mantran tavoin, että tahdomme menestyä. Sen sijaan, päästäksemme tilanteesta eteenpäin, meidän on löydettävä jokin tapa palauttaa mielenrauhamme ja tuntea olomme hyväksi tuossa vallitsevassa tilanteessa. Ja kun tunnemme kroonisesti olomme hyväksi, mieleemme alkaa tupsahdella hyviä ideoita, ja eteemme ilmestyä hyviä mahdollisuuksia.

Reitti oli selvä siitä lähtien, kun elimme kokemuksen, joka synnytti meissä toiveen edetä urallamme. Isossa kuvassa kaikki oli selkeää jo tuolloin. Mutta meidän näkökulmastamme polulle syttyy valot vasta sitten, kun meidän energiamme on kohonnut tasolle, joka sallii meidän näkevän nuo valot.

Tämä on se ihan sama juttu kuin vaikkapa avainten etsiminen kuumeisesti, vaikka ne ovat silmiemme edessä – emme näe asioita, joiden itsepintaisesti uskomme kadonneen – tai se, että kun ajattelemme jotain väriä, bongailemme sitä ihmismassasta koko ajan.

Minä rakastan harmonisia numerosarjoja, rekisterinumeroita ja etenkin kellonaikoja tyyppiä 11:11 ja 22:22. En etsi moisia ympäriltäni vaan silmäni yksinkertaisesti osuvat niihin, kaikkialla ja joka päivä. Siksi, että kannan tällaista mieltymystä itsessäni, ja siksi, että huomioidessani tällaisia tapahtumia kutsun niitä luokseni yhä enemmän.

Meidän ei tarvitse aktiivisesti muistutella itsellemme, että tahdomme huomioida kauneutta ympärillämme. Kun tunnemme olomme hyväksi, ja kävelemme kauniin puiston halki, huomaamme, että se on kaunis, ellei huomiomme ole kiinnittynyt johonkin muuhun hyvältä tuntuvaan asiaan.

Jos olemme vaikka keskittyneet siihen, miten komealta ystävämme näyttää, ja miten hyvältä hän tuoksuu, ja miten hauskasti hän puhuu – jos tilanne on tämä, kokemuksemme ei ole lainkaan vähemmän nautinnollinen kuin silloin, jos keskittyisimme ihailemaan puiston kauneutta. Tämä on vain jokin toinen niistä kirjoituksen alussa mainitsemistani lempiruoista.

Meidän ei tarvitse järkeillä reittiämme kohti toivomiamme asioita. Ne tulevat eteemme. Jos mielemme ei ole ihan selkeä, kannattaa kysyä kahta asiaa: mitä tahdomme ja miksi. Koska yleensä alkaessamme miettiä miten, tavoitteemme alkaa tuntua kaukaiselta ja työläältä. Ja vaikka tavoitteen saavuttamisen ei tarvitse olla kaukana eikä vaatia kovaa työtä, kokemuksemme on aina ajatustemme ja olettamustemme kaltainen.

Hyvä muistaa myös, ettemme me ihmiset ole maailmankaikkeudessa tapahtuvien hyvien asioiden aikaansaajia. Kyseinen hyvä on maailmankaikkeuden perusaines. Hyvinvointi, kauneus ja kukoistus ovat fyysisen olemuksemme perusta. Meidän ei tarvitse manifestoida kauneutta, meidän täytyy vain lakata ajattelemasta rumuutta. 

Meidän ei tarvitse saada mitään aikaan. Meidän ei tarvitse keskittyä auringonnousuun, jotta aurinko nousisi, eikä puiden kukintaan, jotta ne kukkisivat. Itse asiassa olemme niin pieniä, että vaikka toilailisimme miten tahansa, meillä ei ole valtaa estää planeettaamme kukoistamasta. Elämän virta on loppumaton. Uusia kasveja ja eläimiä ja hyönteisiä ja pikkuruisia bakteereja syntyy koko ajan. Yksikään ei kysy meiltä lupaa tai apua olemassaoloonsa.

Mutta palatakseni kommentoijan pohdintaan: miten elämässä muistaisi takertua kaikkeen ihanaan, jotta tuo ihanuus ei menisi ohi.

Kun otamme tärkeimmäksi elämäntehtäväksemme sen, että pidämme itsemme hyvällä tuulella, on mahdotonta, että elämän ihanuus menisi meiltä ohi, tai ettemme saisi elämästä tarpeeksi irti.

Mutta jo pelkät sanavalinnat jokin menee ohi tai ei saa tarpeeksi irti viittaavat siihen, että ajatukset ovat hyvän olon sijaan kiertyneet johonkin toisaalle. Ja siellä toisaalta taitaa löytyä meidän kaikkien elämän suurin kompastuskivi, ajatuksemme siitä, ettei tämä ole tarpeeksi.

Ystävät, ei ole olemassa mitään enempää kuin nyt.

Asiat järjestyvät aina kohdallamme, ja siksi teemme itsellemme suuren palveluksen, kun alamme ottaa elämän ja itsemme hiukan kevyemmin. Keskittyä stressaamisen ja tohinan sijaan siihen, mikä ikinä kiehtookaan ja ilahduttaakaan meitä nyt.

Joskus se on voileipä. Itse asiassa sen lisäksi että ajattelin mennä tekemään voileivän (miten mahtava keksintö onkaan Limbun juureen leivottu maalaisleipä, Anton&Antonissa myydään), ajattelin leipää syödessäni selata Tomi Björckin uutta keittokirjaa ja miettiä, mitä laittaisin huomenna lounaaksi. 

Maailman tavallisimpia ja maailman parhaimpia asioita, koko ajan tässä.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Sara K

 

 

A stack of beautiful silks and cottons, wishing to be something.

Ostin marraskuussa Samujin Sample Salesta valloittavan kauniita kankaita, joita hetken hypisteltyäni pinosin kaappiin odottamaan. Vielä ei ollut aika.

Ompelin nuorena paljon, koska Seppälässä ei myyty sellaisia vaatteita, joita korvamerkkailin itselleni Voguesta. Sitten tulivat ketjut ja putiikit – ja Netaporter.

Ympyrä sulkeutuu vuosien jälkeen. Kun kaikkea on tarjolla ylenmäärin, itse tekeminen kutsuu. Olin unohtanut, miten paljon aikaa ja taitoa pelkkä kankaiden leikkaaminen vaatii, viimeistelyistä puhumattamaan.

Mikä on ihanaa. Massatuotettujen rinnalla hitaasti, ajatuksella ja tarpeeseen tehdyt vaatteet tuntuvat ylellisyydeltä.

Inspiraatiokansiossani on sekalainen valikoima kuvia keveistä topeista, hameista, mekoista ja kimonoista. Nyt lähden ostamaan sopivanvalkoista silkkilankaa. Ken olisi osannut ennustaa alusmekon ompelusta unelmaprojektia.

 

Kuva oikealla Département Féminin ja alimmaisena Chloé kevät/kesä 2006

 

 

Share
Ladataan...

Pages