Asenteesta ja vetovoimasta

Sataman valot

Useampi kaverini on saanut vakituisen työpaikan kuluneen talven aikana. Nämä kaikki ovat osaavia ammattilaisia ja ehdottomasti vakituisen työpaikan arvoisia. Kun kolmekymppinen korkeastikoulutettu nainen saa vakituisen työpaikan lama-aikana, tuo se valtavasti toivoa meille pätkätöillä itseämme elättäville kolmekymppisille korkeastikoulutetuille naisille. Olen tämän talven aikana kuullut myös niitä tarinoita, joissa itseäni kymmenisen vuotta vanhemmilla pätkärupeama vain jatkuu ja jatkuu pätkästä toiseen eikä virkoja näy, vaikka työkokemusta ja osaamista on jo valtava määrä. Kolmantena ryhmänä ovat kaikki ne humanistit, jotka päättivät valmistumisen jälkeen seurata sittenkin järjen ääntä ja opiskelivat uuden ammatin sosiaalialalta.

Olisi silti oman kruunun kiillottamista väittää, etteikö uutinen kaverin vakituisesta virasta nostaisi mieleeni niitä kysymyksiä, että miksen mä ja miksei mulle. Valmistumisestani on nyt hieman yli viisi vuotta ja nytkin tiedän työstäni varmuudella huhtikuun loppuun ja siitä sitten seuraava pätkä jatkuu ehkä, kunhan asiat vielä kunnolla varmistuvat. Isoja investointeja on haastavaa miettiä ja lapsia meillä saattaisi jo ollakin, jos työt olisivat vakaalla pohjalla enkä pelkäisi kärryiltä putoamista perheen perustamisen seurauksena. (Oma alani on minulle niin oikeantuntuinen, etten haluaisi päätyä tilanteeseen, jossa olisi järkevintä lähteä kouluttautumaan kokonaan uudelle alalle.) Pätkätyöläisen elämästä voisi nillittää loputtomiin.

Sille tielle ei kuitenkaan kannata lähteä, vaan ennemmin täytyy muistaa, kuinka onnekkaasti olen saanut tehdä töitä omalla alallani huonosta taloustilanteesta ja resurssien jatkuvasta vähentämisestä huolimatta. Näiden vuosien aikana minulla on ollut enemmän töitä kuin työttömyyttä. Olen saanut kehittyä oman alani osaajana ja hypätä sopivassa tahdissa aina hieman isompiin saappaisiin. Pätkätöissä on oma epävarmuutensa, mutta fiksun rahankäytön ja työttömyyskassan ansiosta pystyy kuitenkin elämään ihan täyttä elämää jatkuvasti olipa kyse sitten harrastuksista ja matkustamisesta tai ihan vain perusarjen pyörittämisestä taloudellisesti tasavertaisena puolisona.

Ja sitten täytyy muistaa se syvempi taso. Ihminen vertaa itseään helposti muihin ja se on ihan inhimillistä. Silti täytyy muistaa lyödä jarru pohjaan riittävän ajoissa. Eräs ihminen sanoi minulle kerran, että usein muut vaikuttavat niin onnellisilta, mutta kulissi on aina kulissi. Ajattelin heti, että ei onnellisuus ole järjestelmällisesti aina kulissi, vaan täytyy muistaa, että tässä maailmassa kaikki eivät vain vaikuta onnellisilta, vaan osa (ja todennäköisesti suurin osa) heistä ihan todella on onnellisia ja se heijastuu silloin myös ulospäin. Jos huomaa lohduttavansa itseään sillä, että toisten onni on vain kulissi tai toisille tapahtuvat hienot asiat vaativat varmasti veronsa tai ovat vähintään jonkinlaisella vilunkipelillä saavutettuja, täytyisi viheltää peli poikki samantien ja katsoa rehellisesti peiliin. 

Sillä lopulta kaikki on yhtä suurta syy-seuraussuhdetta. Kun on itse onnellinen, on helppo olla muidenkin saavutuksista onnellinen. Ja se oma onnellisuus puolestaan on minun mielestäni kiinni kahdesta seikasta: onko itselleen täysin rehellinen ja onko edessä nököttävä lasi puoliksi täysi vai puoliksi tyhjä. Puolillaan se on joka tapauksessa, mutta hyvä ja positiivinen asenne toimii vetovoiman lailla ja tuo elämään hyviä asioita tullessaan. Ennemmin tai myöhemmin.

Share

Kommentoi