Entä jos en haluakaan lasta?

Sataman valot

Kun solmii avioliiton, ruvetaan pian kyselemään jälkikasvun perään. Illanistujaisissa tarkkaillaan tuoreen vaimon alkoholin käyttöä, koska nollatoleranssi on selkeä merkki raskaudesta. Kolmekymmentä vuotta läsähtää mittariin pian ja sekin saa aikaan jos minkälaisia ajatuksia siitä, että joko olisi (muka) aika. Vakaa elämäntilanne, ikä, kypsyys, parisuhde - kaikki puoltaisivat lasten hankintaa.

Mutta entäs sitten, jos biologinen kello ei raksutakaan?

Meillä ei ole vielä minkäänlaista poltetta vauvamaailmaan. Olisi monen seikan tiimoilta ihan järkevää ryhtyä hommaan ja varsinkin, jos on ajatellut hankkia lapselleen myös sisaruksia, mutta jos koko touhu tuntuu ainoastaan järkevältä, niin eikö se silloin ole totaalisen pelottava lähtöasetelma koko elämän mullistavalle asialle? Kai tunnetta pitäisi olla paljon enemmän mukana? Toivoisin omaavani edes himpun verran vauvakuumetta aiheuttavia vaaleanpunaisia bakteereja, mutta lähinnä suhtaudun koko asiaan pelonsekaisin tuntein ja mieheni on kanssani samoilla linjoilla. Ja kun me emme kuitenkaan ole sellainen pariskunta, joka ei haluaisi koskaan lapsia. Päinvastoin. Se on tuntunut aina tähän kuvioon kuuluvalta asialta, siis sitten joskus. Vasta viime aikoina olemme ruvenneet miettimään, että mitäs jos sitä tarvittavaa fiilistä ei koskaan tulekaan. Ja että oikeastaan meillä on tosi mukavaa näin aikuisten keskenkin.

Ystäväni sanoi kerran, että asiaa pitäisi lähestyä enemmän siltä kannalta mitä asioita lapsi tuo elämään. Hän on siinä oikeassa, mutta en vain osaa nähdä sitä yksinomaan noin, koska samaan aikaan mietin mitä asioita lapsen tulo vaikeuttaisi. Kun nyt työt, parisuhde, koti ja elämä ovat hyvässä balanssissa toisiinsa nähden, tuntuisi hurjalta ruveta järisyttämään sitä perustaa tietoisesti. Entä jos meistä tulee vain väsyneitä ja kiukkusia pienen päivänsäteen valvottaessa pitkin yötä? Näemmekö toisiamme silloin siinä samassa valossa kuin nyt? Tuhoaako lapsiarki hyvän parisuhteen, vaikka miten olettaisi perustusten olevan kunnossa perhettä varten? Entä jos talous menee kuralle? Jos en saakaan enää oman alani töitä loikatessani hyvältä suoralta sivuun lapsen kanssa? Ja jos jään odottamaan vakituista työpaikkaa, olenko viimein liian vanha hankkiakseni lapsen? Kestääkö kroppa koko sen myllytyksen ja tunnenko oloni vieraaksi minussa itsessäni kehon muuttuessa, kun ainakin viimeiset kymmenen vuotta olen ollut tismalleen samankokoinen? Onko elämä lapsen kanssa pelkkää huolta ja menetyksen pelkoa? Miten sellaisen olon kanssa muka voi elää vai tottuuko siihen? 

 

 

Yhtä todennäköisesti kaikki voi sujua ihan hyvin. Toivon melkein, että nyt tämä teksti saisi jonkin sellaisen kommentin kuin "älä huoli, mulla oli sama fiilis, mutta sieltä ne vauvabakteerit sit kuitenkin tuli, sillä luonto hoitaa nää jutut". Vauvat ovat suloisia ja lapset hauskoja. En epäile yhtään etteikö vanhemmilla olisi lukuisia onnenhetkiä rakkauden hedelmiensä kanssa, mutta viisari ei värähdä tässä kellossa ollenkaan. Yrittää väristä, mutta ei. Ei vaikka miten ympärillä syntyisi lapsia. Joskus melkein toivon, että me olisimme saaneet vahingossa jälkikasvua ystäväpiirissämme ensimmäisten joukossa ilman yhtäkään esimerkkiä. Silloin olisi ehkä menty hieman enemmän laput silmillä soitellen sotaan. 

Ja sitten vielä se yhteiskunnallinenkin näkökulma: uskaltaako tähän maailmaan edes tehdä lapsia?

Ei ihme, että jo vuoden kytenyt koirakuume on paljon voimakkaampi tauti.

kuva www.weheartit.com

Share

Kommentit

UllaP (Ei varmistettu)

Minulla oli 19-vuotiaana vauvakuume. Harmitti kun silloinen poikaystävä ei halunnut lapsia. Nyt kun jälkikäteen ajattelen, niin voin vain kiittää häntä omasta jyrkästä mielipiteestään, koska mieleni muuttuikin asian suhteen. Eli kyllä se mieli muuttuu, myös toisin päin :D Sen jälkeen ei ole vauvakuume tullut takaisin, vaikka kuin tuttavapiirissä on putkahdellut vauvoja ja minulla on rakastava, ihana aviopuoliso. Sukulaisten suhteen ei ole asiasta tullut uteluita, he ehkä aavistavat kantani. Ärsyttävintä ehkä tuossa "vauvantuputuksessa" on se asenne, että nainen ei ole aito nainen ellei koe äitiyttä tai se, että et koskaan tiedä mitä aito rakkaus on jos et synnytä lasta. Kaikki kun ei vaan koe asioita samalla tavalla. Nyt et ihan saanut (ainakaan heti) sitä toivomaasi kommenttia ;D

minttumari

Joo, aika rajoittunutta kyllä jos ihminen ei muka pysty kokemaan aitoa rakkautta muuten kuin omaa lastaan kohtaan! Minulla on lapsi, mutta en ikimaailmassa ajattelisi niin, että vanhemmuus olisi ainoa tapa kokea jotain todella syvää elämässä. Ehkä vain se totunnaisin. Ja eroottinen naisellisuuteni kyllä osittain kuihtui (ainakin joksikin aikaa) samalla, kun äidillinen naisellisuus syttyi. Mielestäni nämä molemmat naisena olemisen tavat ovat ihan yhtä "aitoja", eikä naiseus kokonaisuudessaan siitä lisäänny, että tulee äidiksi. Äidillisyys ja vahvuus ihmisenä kyllä voi lisääntyä... joskin vahvaksi ja vastuulliseksi ihmiseksi voi tulla muullakin tavalla. Eivätkä toisaalta kaikki äidit ole mitään viisaita rakkauden ilmentymiä.

ElinaPK
Sataman valot

Hyviä kommentteja, kiitos! Välillä tosiaan tuntuu olevan vallalla sellainen ajatus, että äitiys on naisen perustehtävä ja -tavoite. Toki se periaatteessa biologisesti näin onkin, mutta kyllä naiseuteen liittyy niin monia asioita, etten ainakaan itse haluaisi nähdä elämääni ainoastaan siitä äitiyden näkövinkkelistä, vaikka varmasti arvokas ja omanlaisensa näkökulma onkin. Eniten äitiydessä pelottaa juuri nuo kehon muutokset, jotka ainakin minulla on tärkeä omaa naisellisuutta muodostavat asiat, vaikka en koe olevani pinnallinen ihminen. Lisäksi pelkään sitä, miten se vaikuttaa parisuhteeseen. Mieheni on kuitenkin luonnollisesti paljon enemmän olemassa, paljon tärkeämpi ja rakkaampi kuin se syntymätön lapsi, joka on nyt korkeintaan pilke isän silmäkulmassa. Vaalin hyvää kauan haaveilemaani ja sitten viimein löytämääni parisuhdetta niin paljon, etten haluaisi tuoda siihen väsymystä, kiukkua ja haluttomuutta koeteltavaksi, jotka valitettavasti yhdistän vauva-arkeen tosi vahvasti.

minttumari

Joo, no äitiys on naisen biologinen perustehtävä samalla lailla kuin miehen on siittäminen, mutta aika yksipuolinen näkemyshän tämä on ihmisyydestä ja ihmisen tehtävistä.

ElinaPK
Sataman valot

Ihan totta! Itse ainakin keksin omalle elämälleni aika monta tehtävää ennen äitiyttä...

TaruA
Vauvakuumeeton

Pohdin samoja juttuja omassa blogissani. Yritän myös ajatella asiaa välillä vähän positiivisemmin, mutta viime päivinä on mieltä vaivannut sama kysymys: onko tähän maailmaan mitään järkeä tehdä lapsia? Äh. En siis tiedä vastausta.

minttumari

Ei varmasti ole yhtään mitään järkeä. Paljon helpommallahan ihminen pääsee, jos ei ikinä synny :) ja maapallokin voisi paremin, jos meitä ei olisi. Mutta HUOM: elämässä hyvin harvat tärkeät asiat ovat järjellä mietittäviä. Ei tämäkään.

ElinaPK
Sataman valot

Sepä se. Ja yleensä ne suurimmat asiat ja päätökset tehdään aina vahvasti tunteella. Se tässä niin hurjaa onkin - ja varsinkin, kun sitä suurta tunnetta ei kuulu eikä näy!

minttumari

Mulle ei sitten tullut koskaan vauvakuumetta. Tein (ja sain) lapsen kolmikymppisenä "varmuuden vuoksi", ettei vanhana kaduta. No, se toimi: nyt ei varsinaisesti kaduta! :) Ja toivottavasti lastakaan ei hirveästi haittaa, että hän syntyi maailmaan.

Joskus kyllä mietin, millainen ihminen olisin, jos en koskaan olisi joutunut repimään äitiä esiin itsestäni ja lasta ulos jalkovälistäni. Ei varmaan parempi eikä huonompi, mutta erilainen. Parisuhde olisi taatusti parempi. Mutta kaikesta huolimatta olen kyllä silti hurjan kiitollinen, että sain lapsen. Niin sinäkin olet sitten, jos lapsi on tehty ja vauvavuosista selvitty... :)

ElinaPK
Sataman valot

Kommenttisi on ihanan realistinen kallistumatta kuitenkaan kumpaankaan ääripäähän. Ei sitä vaaleanpunaista höttöä eikä kuitenkaan elämän raadollisuutta. ;) Uskon, ettei lapsen saamista varmastikaan kadu. Parisuhde on itselleni niin ykkösjuttu tällä hetkellä, että vauva-arjen vaikutukset siihen jännittävät, koska vääjäämättä vauva vaikuttaa suhteeseen, vaikka kuinka uskoisi ja luottaisi, että siitä kyllä yhdessä selvitään. Mutta ehkä se sitten kertoo, ettei tähän pakettiin vielä mahdu kolmatta osapuolta.

Kommentoi