Ihastuin saareen

Sataman valot

Viime sunnuntaina vierailin saarella, jossa olin halunnut käydä jo kauan. Teimme retken Kotkan saaristossa Itäisen Suomenlahden kansallispuiston liepeillä sijaitsevaan Haapasaareen. Haapasaareen kulkee Kotkasta yhteysalus ympäri vuoden, sillä saarella on vakituista asutusta, mutta me pääsimme sinne erillisellä venekyydillä. Yhteysalus on kuitenkin enemmän kuin hyvä juttu, sillä haluan käydä Haapasaaressa toistekin. Saari oli nimittäin kauniimpi kuin olin kuvitellut ja jos minun pitäisi luetella Suomen kauneimpien paikkojen top 5, olisi Haapasaari varmasti noiden viiden joukossa. Jos kuvittelet, millaisessa paikassa Astrid Lindgrenin Saariston lapset viettivät kesää, voisi nähdä Pampulan kulkevan Laivuri-koiransa kanssa pitkin Haapasaaren teitä. (Oikeastihan Saariston lapset seikkailevat Saltkråkanilla Tukholman saaristossa.)

Kesäisin Haapasaarella on kesäasukkaita ja vierailijoita, mutta elokuun viimeisenä sunnuntaina näimme merivartijoiden lisäksi yhden ihmisen ja yhden koiran ja lisäksi saimme kuulohavainnon toisesta koirasta. Haapasaaressa on kauppa, joka on näin syksyisin auki vain kahtena päivänä viikossa, mutta kesäaikaan kaupan lisäksi palvelut laajenevat käsittämään myös kioskin. Haapasaaren talot ovat pieniä puutaloja siellä täällä pitkin saarta. Rakennettuja teitä ei taida olla lainkaan, vaan tiet ovat vakiintuneita kulkuväyliä: hiekkaisia polkuja ja kallioita, joissa sammal ei kasva polun kohdalla. Talot ja kapeat tiet tuntuvat olleen saaressa aina, kasvaneen saareen kiinni kuin itsestään. Autoja ei saarella ole eikä niillä pystyisi siellä edes ajamaan, mutta muutamia mönkijöitä siellä kuulemma on. Ja tietenkin veneitä. Haapasaari on ulkosaaristossa ja sen verran kaukana, ettei puhelimessa meinaa olla enää kuuluvuutta.

Tuntuu melkoisen etuoikeutetulta, että tällainen paratiisisaari on vain lyhyen ja ilmaisen laivamatkan päässä nykyisestä kotikaupungistamme. Paratiisisaaresta monet voivat olla eri mieltä, sillä kun kuljin ihastuksesta huokaillen polkuja pitkin, veljeni muistutti millaista saaressa mahtaa olla silloin, kun syysmyrsky riehuu ympärillä ja tuuli käy kovana saaren yli talvimyrskystä nyt puhumattakaan. Tosin minä näin oitis mielessäni, kuinka suloista olisi silloin istua pienessä haapasaarelaisessa mökissä kynttilänvalossa, pitää uunissa tulia ja kuunnella, kuinka tuuli ulvoo mökin nurkissa.

En oikein tiedä mikä Haapasaaressa viehätti niin paljon. Luonto ja etäisyys kaikkialle sekä aitous. Saari on kaukana turismista, tai siltä minusta tuntuu, ja nököttää itsekseen keskellä Suomelahtea. Poiketkaa!

 

kuvat ElinaPK

Share

Kommentoi