Kenen joukoissa seisot?

Ladataan...
Sataman valot

Muistan teiniajoilta erään nuoren tytön, joka ei tahtonut olla samassa seurueessa kanssani, koska oli sitä mieltä, että pojat eivät kiinnostuisi hänestä, jos hän hengailisi vammaisen kanssa. Silloin se kirpaisi ja nyt kirjoitettuani tuon lauseen noin viisitoista vuotta tapahtuman jälkeen mielipide vaikuttaa niin julmalta, että voiko sellaista edes sanoa ääneen? Mutta ilmeisesti voi. Ainakin siinä vuosituhanteen vaihteen pienen kylän maailmassa, jossa silloin elimme.

Juuri tämä on syy, miksi inhoan kuppikuntia ja miksi ennemmin kutsun mukaan kaikki pienen tarkkaan valikoidun porukan sijaan. Toki on niitä iltoja, kun on kiva olla isolla porukalla ja sen vastapainona taas niitä iltoja, jolloin parasta on istua lähimmän ystävän kanssa kahden viinilasillisilla ja puhua kaikesta siitä, mistä ei ison porukan kesken puhuisi. Mutta se on jo toinen juttu.

Jotenkin nyt aikuisena tuntuu ihan uskomattomalta, että joku edes voi valita seuransa ulkonäön, ammatin, varallisuuden tai riittävän siistin kaveriporukan perusteella. Silloin ihmissuhteista tehdään ansioluetteloon kuuluvia saavutuksia eikä todellisella ystävyydellä ja sielujen sympatialla ole mitään merkitystä. Kun mietin omia kaikkein tärkeimpiä ystäviäni, on meillä erilaiset koulutustaustat ja ammatit, joiltain osin erilaiset elämäntilanteet ja muutenkin erilaisia kiinnostuksen kohteita. Ja heille minä olen Elina, joka kävelee kömpelömmin ja puhuu hitaammin, mutta riittää sellaisenaan eikä suinkaan vähennä heidän menestystään. Ja mitä siihen menestykseen tulee, vaikuttaa se hyvään ystävyyteen vain siten, että tsempataan vilpittömästi puolin ja toisin, kommentoidaan ja ollaan kiinnostuneita. Molemminpuolista, arvostavaa ystävyyttä, kyllä te tiedätte.

En tiedä mitä sille teinitytölle nykyään kuuluu. Toivon, ettei hänen enää tarvitse peilata itseään muiden kautta ja valita seuraansa sen mukaan, mitä vasten oma kuva näyttäisi parhaimmalta. Ja samalla olen kyllä kiitollinen siitä, että hänen ilkeytensä takia jouduin ensin pärjäämään yksin ja sitten löytämään uusia ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen. Siinä samalla opin myös kasvattamaan oman itsetuntoni sen verran vahvaksi, ettei muiden mielipiteillä ole väliä, vaan oman polkunsa, seuransa ja tekemisensä voi valita täysin sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä ja sopivalta.

Share

Kommentit

annam_
anna k.

On kyllä ihan käsittämätöntä, kuinka ilkeitä lapset ja nuoret voivat toisilleen olla. Toki aikuisetkin sen taidon halutessaan osaavat, mutta nuoruus on niin herkkää aikaa eikä sitä itsetuntoa ole ehtinyt vielä välttämättä kasvattaa niin lujaksi, kuten sanoitkin. Kunpa lapset oppisivat jo pienestä asti, että kaikki ovat hyviä omana itsenään.

ElinaPK
Sataman valot

Ihan totta! Lapsena ja nuorena se tuntuu pahemmalta, koska aikuisena toisten aikuisten sanomiset pystyy jo jättämään omaan arvoonsa ja keskittymään niihin ihmisiin, joille riittää sellaisenaan.

Kommentoi

Ladataan...