Loman tarpeessa

Ladataan...
Sataman valot

Odotan jo kovasti joululomaa. Olen yli kaksi viikkoa ihan oikealla lomalla, mikä on pätkätyöläisen mittapuulla paljon. Viimeksi olin kaksi viikkoa lomalla viime tammikuussa - palkattomalla lomalla, mutta sentään häämatkalla. Olen onnellinen, että työsopimuksia on nyt tehty kolme peräkkäin samassa työpaikassa ja nykyinen sopimus on peräti vuoden mittainen. Ja työtehtävätkin ovat monipuolistuneet koko ajan ja varsinkin vuodenvaihteen jälkeen astun ihan uusiin saappaisiin sijaistaessani työkaveriani. Silloin on paljon uutta ja innostavaa tiedossa työrintamalla.

Kun pätkä jatkuu toisensa perään, alkavat lomat kertyä aina nollasta. Siksi lomaa on aina minimimäärä ja esimerkiksi kesällä pidin palkallista lomaa kaksi päivää ja sen lisäksi otin palkattomana kolme päivää, jotta saisin viikon kesäloman heinäkuulle. Tämänhetkiset lomapäiväni rupesivat nimittäin rullaamaan kesäkuun alusta, jolloin nykyinen pätkä alkoi. Nyt olen säästänyt lomia koko syksyn, jotta voin vuodenvaihteessa lomailla hieman enemmän. Odotan lomaa ihan hirmuisesti. Vaikka tämäkin viikonloppu on ollut harvinaisen pitkä ja rentouttava, koska raaskin tuhlata perjantaina yhden lomapäivän koiramme maitohampaiden leikkausta varten ja koko viikonloppu on kulunut ihanasti ihan vain kotosalla, niin huomaan, ettei huominen työpäivä meinaa napata. Pidän työstäni ja työpaikastani, joten ainoa syy tähän fiilikseen täytyy olla, että nyt tauko tulisi hyvään saumaan. Ensi vuoden uusia työkuvioita ajatellen onkin hyvä olla vuodenvaihteessa pari viikkoa pois työpaikalta ja palata sinne sitten virkistäytyneenä ja motivoituneena.

Kännykkään ladattu sovellus kertoo, että joululomaan on 19 päivää. Aika säälittävää ladata kännykkään aamukampasovellus, mutta ehkä se kertoo saman kuin tämän tekstin otsikkokin. 

Share

Kommentit

annam_
anna k.

Kiva, että saat pitää ihan kunnon loman! Kuulostaa hauskalta tuo aamukampasovellus, onhan se nyt hyvä olla, että tietää sitten koska ei oikeasti tarvi mennä töihin :). (Tosin mä en sovelluksista mitään ymmärrä, sillä en ole vielä siirtynyt älyaikaan, enkä oo kertaakaan kokeillu ees nettiä tolla puhelimella, vaikka kai sekin jotenkin onnistuisi. No ehkäpä sitten, kun tuo hajoaa olisi aika..)

ElinaPK
Sataman valot

Mä tutustun ilolla älylaitteiden ominaisuuksiin, vaikka ne olis vähän hupsuja kuten tuo sovellus. Loma alkaa parin viikon päästä. :)

veera-s

mustakin on ihanaa, kun mulla ei oo jouluviikolla yhtään töitä. vaikka mulla onkin vaan yks työvuoro viikossa, niin silti on nyt jotenkin ollut aika raskasta, kun opparikin verottaa niin paljon, ihan jo vaan henkisestikin kun pähkäilee ja pohtii sitä. tulee vaan niin tarpeeseen sellanen viikko, ettei oo koulua eikä töitä :)

ElinaPK
Sataman valot

Kuulostaa hyvältä! Kyllä tauko tulee välillä ihan tarpeeseen. :)

Kommentoi

Ladataan...