Muuan blogi- ja musiikkisuositus

Sataman valot

Kun töissä väsyttää eikä keskittymisestä meinaa tulla mitään, klikkaan itseni lempiblogini Via Liivian sivulle. Olen seurannut Liivian blogia jo vuosia ja pidän valtavasti hänen valokuvistaan. Pidän siitä, miten hänen valokuvansa heijastavat arkea, kotona viihtymistä ja vuodenaikoja. Liivian ihastuttavat matkakertomukset sen sijaan nostavat matkakuumetta ja innostavat klikkaamaan Skycannerin sivuille tekemään näyteikkunaostoksia lentolipuista. Vyyhti on valmis ja pian tiedän, että Amsterdam olisi tosi kaunis kaupunki, johon voisi lentää suht edullisesti. Joskus. Näyteikkunaostokset ja haaveilu on ihanaa - ja sitten voi taas virkistyneenä jatkaa töitä.

Liivian blogin ansiota on myös se, että aikoinaan löysin Fatoumata Diawaran musiikin. Tein tuolloin ensimmäistä pätkää nykyisessä työpaikassani. Työ oli yksinkertaista luettelointityötä, oli luminen ja hiljainen talvi, päivänvaloa vain vähän ja kuuntelin Diawaraa työnteon taustalla. Edelleen Diawaran kappale Sowa tuo mieleeni nuo muutaman vuoden takaisen tammikuun päivät.

 

Share

Kommentoi