Ladataan...
Sataman valot

Kesäkuu on ollut kolea, mutta valo! Sitä riittää takuuvarmasti. Valoa kaipaan eniten keskitalvella ja nautin jokaisesta hetkestä tammikuun lopulta alkaen, kun huomaan valoa olevan koko ajan enemmän. Kesäpäivänseisauksen aikaan puhutaan aina siitä, miten nyt aletaan mennä syksyä kohti, mutta pyh, valoa riittää vielä monta kuukautta ennen loppusyksyn pimeää. Juhannuksen vietimme Keski-Suomessa: oli kukkakimppu tuvan pöydällä, koivut ulko-oven pielessä, kuohuviiniä ja kokko, lentopallopeli ja kiva porukka. Rakeinen räpsy juhannusyöstä mökillä kertoo hyvin tunnelmista - sitä rakeisuutta myöten. Koko kesä tuntuu olevan ohjelmien puolesta vasta alussa ja juhannus oli kivaa alkusoittoa.

 

 

Share

Ladataan...
Sataman valot

Minulla oli tänään esimieheni kanssa keskustelu, jossa käytiin läpi työni tavoitteita. Vaikka pidän esimiehestäni, niin jostain syystä tilaisuus jännitti kovin. Se oli ihan hassua, mutta kaiketi kuitenkin normaalia. Tsemppasin itseäni miettimällä Kikkaa, joka tismalleen samaan aikaan puolusti Jyväskylässä väitöskirjaansa ”Ei elämääni lomia mahtunut. Naisten muistelukerrontaa palkkatyöstä talvi- ja jatkosotien ja jälleenrakennuksen aikana”. Niin, että minä istun johtajaa vastapäätä ihan kahden kesken, mutta Kikka sentään väittelee parhaillaan tohtoriksi! Olen seurannut blogin kautta väitöskirjan valmistumista ihan alusta asti, joten tänään olisin halunnut kovin mielelläni olla Jyväskylässä kuuntelemassa väitöstilaisuutta. Töiden vuoksi se ei onnistunut, mutta lähetin toisen tuttavani kautta paikalle pienen muistamisen ja haluan tietenkin lukea tämän tutkimuksen. Onnea valtavasti!

Ja mitä siihen omaan jännittämiseeni tulee, niin turhaahan se taas oli. Keskustelu sujui oikein hyvin ja minulle jäi siitä kiva fiilis. Museoiden luettelointi- ja digitointityö on usein hyvin itsenäistä työtä: sinulle osoitetaan digitoitava aineisto ja työpiste ja toivotetaan työn iloa. Näin siis ainakin omalla kohdallani viime vuosina, kun tämäntyyppinen kokoelmatyö on ollut minulle jo kauan niin selvää pässinlihaa, etten sen kummempaa perehdytystä enää tarvitse alkaakseni paukuttaa aineistoa läpi. Siksi oli kiinnostavaa päästä kuulemaan, mitä työpanoksestani on tuumattu ja mitä kaikkea nyt kesäkuussa alkanut uusi pätkä pitää sisällään. Suureksi ilokseni työnkuvani monipuolistuu ja pääsen jo itsessään monipuolistuvan kokoelmatyön lisäksi mukaan myös näyttelytyöryhmään. Kuuletteko tuon kohinan? Kyllä, se on vauhdilla kasvava into ja motivaatio!

 

Share

Ladataan...
Sataman valot

Viime viikko oli kiireinen. Päivät kuluivat lennossa, tultiin ja mentiin. Jo monta päivää aiemmin oli sovittu mieheni kanssa, että sunnuntaina, silloin nautitaan. Niinpä sunnuntai-iltapäivänä viiden maissa suuntasimme autolla Repoveden kansallispuistoon viettämään rauhallista helluntai-iltaa. Olemme pari kertaa kiertäneet viiden kilometrin pituisen Ketunlenkin, joten nyt oli aika nähdä jotain muuta ja samalla testata kuntoa hieman pidempää vaellusta varten. Tervajärven portin luona oli vain pari autoa ja koko illan aikana meitä tuli vastaan vain muutama ihminen. Kiersimme Tervajärven ympäri kulkevan polun ja matkaa kertyi kahdeksan kilometriä. Polku mutkitteli metsän keskellä nousten välillä jyrkästi mäkien päälle. Raskaat nousut palkittiin huikealla näkymällä kesäiselle järvelle.

 

 

Tervajärven kiertävä lenkki oli rauhallinen ja hiljainen ja siksi varmasti hyvä vaihtoehto puiston suosituimmalle reitille Ketunlenkille. Jos Tervajärven kiertää vastapäivään, on reitin alussa tosiaan melkoisen jyrkkä nousu, mutta sen jälkeen polku on kevyttä ja mukavaa kuljettavaa ja kilometrit kertyvät ihan huomaamatta patikoijan keskittyessä kauniiseen maisemaan ja rauhalliseen metsään. Kuutinkanavan nuotiopaikalla testasimme uuden Trangian ja söimme pussipastaa, joka ei varmaan maistuisi kotikeittiössä lainkaan niin huikealta kuin metsän siimeksessä nälän kurniessa viiden taivalletun kilometrin jälkeen. Tuuli tyyntyi entisestään auringon kääntyessä laskuun, käki kukkui ja kesäkuun sunnuntai-ilta oli parhaimmillaan.

 

 

Auringonlaskun aikaan retkemme kääntyi loppuaan kohti ja parkkipaikka ja siten siis kaupunki ja uusi työviikko alkoivat häämöttää. Olisimme halunneet olla kuten ne etuoikeutetut Repoveden kansallispuistosta samana iltana nauttivat, joilla ei ollut maanantaihin kiire, vaan sen sijaan mahdollisuus jäädä kesäyöksi näihin maisemiin ja tunnelmaan. Illan aikana meidät valtasi sellainen rauha ja rentous, jota oli kaivattu koko kulunut kiireinen viikko. Rupateltiin, naurettiin, unohdettiin kello.  Alan ymmärtää, että puheet luonnon voimasta kiirettä ja stressiä vastaan pitävät oikeasti paikkansa.

 

kuvat ElinaPK

Share