Ladataan...
Sataman valot

Kun nimesin tämän blogin viime helmikuussa, ajattelin vanhaa iskelmää ja rakkauttani mereen ja merenkulkuun. Tein silloin (kuten teen edelleenkin) töitä merellisen kulttuuriperinnön parissa, mutta töiden jälkeen tie vei aina kotíin sisämaahan, jossa ei tuule ja helle on kesäisin korkeampi. Kuitenkin jo tuolloin uumoilimme mieheni kanssa muuttoa töiden perässä vanhaan satamakaupunkiin ja nyt kiireisen ja hullun elokuun aikana keväästä asti vireillä olleet asuntoasiat yhtäkkiä loksahtivat kohdilleen ja tällä viikolla muutamme Kotkaan. Uusi koti on saaressa. Sinne kyllä vie tie mantereelta emmekä muuta romanttisesti punamultamökkiin, mutta silti minua kiehtoo ajatus siitä, että elämme meren ympäröimänä. Mies on innoissaan ja hän jo mietti, hankkisimmeko pienen paatin lähirantaan. 

Muuttaminen on samaan aikaan iloista ja haikeaa. Tulevasta talvesta on tulossa paljon helpompi, kun työmatkani lyhenee noin kymmenkertaisesti. Se lisää tuntuvasti vapaata aikaa viikkoihin. Olen valmistumisen jälkeen tehnyt ainoastaan pitkiä työmatkoja ja viettänyt joka päivä yhteensä noin kaksi tuntia autossa. Varsinkin pimeään vuodenaikaan se tuntuu tosi raskaalta ja olen usein miettinyt onko tässä mitään järkeä. Silti olen halunnut panostaa omaan vaikeasti työllistävään alaani ja kulkea lähikaupunkeihin, ja vaikka pätkätyöt jatkuvat edelleen, on nyt jatkuvuutta jo sen verran reilusti tiedossa, että työn perässä muuttaminen kannattaa. Suuri haaveeni polkupyörällä kuljettavasta työmatkasta toteutuu vihdoin.

Ja haikeus, sitä on ilmassa tietenkin. Kouvolaan ehti kertyä suuri määrä muistoja ja ihana kolmiomme oli ensimmäinen paikka lapsuuskodin jälkeen, joka ihan todella tuntui kodilta ja jossa elämä on ollut hyvää ja onnellista. Uuteen kotiin ei liity vielä muistoja. Se on kuin tyhjä taulu, johon maalataan ensimmäiset siveltimen vedot tänään, kun avaan oven avainnippuni uusimmalla avaimella ja vien ensimmäiset tavarat sisälle.

Share

Ladataan...
Sataman valot

Mies on asunut Kouvolassa pian viisi vuotta ja minä muutin opintojen jälkeen perässä ja omia Kouvola-vuosiani on kertynyt melkein neljä. Kouvola on jännä kaupunki. Se on lähes Suomen kokoinen vitsi, Kouvostoliitto, josta kouvolalaisetkin itseironisesti puhahtavat. Betonikaupunki, jossa ei ole vettä keskustan lähellä. Meidät ajoi Kouvolaan miehen työt ja siksi Kouvolaan emme ole juurtuneet sillä tavalla kuin johonkin paikkaan, jossa on oikeasti juuret ja isompi joukko läheisiä ihmisiä. Koti kuitenkin Kouvolasta löytyi ja kodin tunteella ei ole oikeastaan edes mitään tekemistä paikkakunnan kanssa. Koti olisi missä tahansa, kunhan siellä on rakkautta ja hyvä ilmapiiri. 

Koska tämä elokuu on ollut aikamoinen ja täynnä isoja asioita, kaipasimme viime lauantai-illalle jotain kevyttä tuuletusta. Lähdimme polkupyörillä loppukesän iltaan ja suuntasimme lempiravintolaamme. Ravintola Olé toimi tälläkin kertaa ja nautimme rauhallisesta tunnelmasta ja erinomaisesta ruuasta. Viipyilevän ruokailun jälkeen päätimme vielä pyöräillä keskustaan Holviin, jossa en jostain syystä ollut käynyt vielä koskaan. Perillä meitä odotti tunnelmallinen terassi, jonka pöytään oli kiva istahtaa hämärtyvässä elokuun illassa. Holvissa esiintyi jyväskyläläinen duo The RockBox ja tunnelma Holvissa oli tosi rento, vaikka pikkukaupungin kävelykatu oli selkeästi kesän jäljiltä hiljentynyt ja kulman takana odottavan syksyn saattoi aistia.

Yön laskeutuessa pyöräilimme hiljaisia katuja pitkin kotiin ja olimme molemmat sitä mieltä, että ilta oli erinomaisen onnistunut. Ja Kouvola näytti meille parhaat puolensa! Tällälailla syntyvät ne parhaimmat pienet irtiotot: loikkaa pyörän selkään ja lähtee vain. 

 

 

kuvat ElinaPK

Share

Ladataan...
Sataman valot

Sunnuntaina minusta ja aviomiehestäni tuli hyvien ystäviemme pienen tyttären kummeja. Kastetilaisuus oli kaunis ja herkkä eikä siitä kuivin silmin selviydytty. Tuntui kovin hyvältä olla suuressa hetkessä mukana - jälleen kerran, sillä olemme jakaneet juuri näiden ystävien kanssa useita suuria hetkiä, iloisia, surullisia ja jännittäviä. Olemme puolin ja toisin olleet aitiopaikoilla katsomassa niitä asioita ja tilanteita, joista jää iso jälki elämänpolulle. Ja niin tälläkin kertaa, kastepöydän ääressä. Soitin kastetilaisuuden päätteeksi pianolla Pinokkio-elokuvasta tutun kappaleen When You Wish Upon a Star. Pienen tytön myötä ystäviemme suuri unelma kävi toteen.

 

 

 

 

Share

Pages