Ladataan...
Sataman valot

Joulukuu on vierähtänyt hujauksessa ja enää pari työpäivää jäljellä ennen lomaa. Oikeastaan jo nyt tuntuu siltä kuin laskeutuisi jo hiljalleen kohti joulua ja lomapäiviä, sillä eilen oli vuoden viimeinen työmatka ja nämä loput päivät ovat melko rauhallisia ohjelmaltaan.Tänä iltana yksi parhaimmista ystävistäni tulee meille viettämään viikonloppua ja mieheni saa todistuksen vuoden mittaisesta formulamekaanikon koulutuksesta. Siinä siis jo kaksi syytä, miksi meillä on kuohuviinipullo jääkaapissa viilenemässä!

On mielenkiintoista ajatella tätä vuotta taaksepäin. Tammikuussa mies haki koulutukseen ja pääsi. Minua vähän jännitti millainen tästä vuodesta mahtaa tulla, koska olemme monta vuotta tehneet töitä samalla rytmillä ja nyt miehellä olisikin harjoitteluja ulkomailla. Pelkäsin, että vuosi olisi meille vaikea, mutta onneksi sain huomata pian, että pelkäsin turhaan. Kun suhteen pohja on vakaa, niin se kyllä kestää erillään olemisenkin ilman, että moisesta kehkeytyy valtava kriisi. Nyt voi jo todeta, että loppujen lopuksi tämä vuosi, sen mukana tulleet nopeasti muuttuvat tilanteet, huonot yhteydet ulkomaan reissujen aikana ja koettu ikävä vain vahvisti meitä. Se teki meistä rohkeampia seisomaan itsenäisesti omilla jaloillamme ilman, että toisen tarvitsisi olla koko ajan rinnalla. Lisäksi on ollut kiva huomata miehestäni, miten rohkeasti ja rennosti hän nykyään lähtee reissuun ja siten myös mukaan minun reissusuunnitelmiinkin. Vuosi kasvatti myös keskinäistä luottamustamme vahvasti. Kun mies on pari viikkoa ulkomailla huonojen yhteyksien päässä ja minulle tuntemattomien ihmisten seurassa, ei voi tehdä mitään muuta kuin luottaa ja olla itse luottamuksen arvoinen. Toki joskus mietin, että hänelle on koko maailma auki ja kuinka hän silti tahtoo tulla kotiin juuri minun luokseni, mutta pahimmat kriisit syntyvät usein juuri omien korvien välissä ja siksi päätin, että minä kyllä pärjään ja pidän meidän huushollia kunnialla pystyssä ja odotan täällä hyvällä fiiliksellä mieheni kotiinpaluuta. Ja se asenne juuri palkitsikin, sillä oli ihanaa, kun mies reissusta palatessaan pyörähti viereeni illalla ja sanoi, että maailmalla sen aina huomaa, että minun luonani on paras olla.

Jo viime kevättalvella päätimme, että heti miehen valmistumisen jälkeen teemme jonkin reissun ikään kuin palkinnoksi tästä vuodesta. Alun perin suunnittelimme etelänmatkaa, mutta budjetin ja kroonisen pohjoisen kuumeen takia päädyimmekin Rukan reissuun. Olen koko joulukuun katsellut unelmoiden pohjoisesta jaettuja valokuvia ja viikon kuluttua olemme lähtövalmiina. Lunta pohjoisessa on lähes 40 cm, mutta minä toivon salaa myös pakkasta ja kirkasta tähtitaivasta. Toisaalta tiedän, että vaikka tunturi olisi koko viikon sumun peitossa, nauttisin silti pohjoisen rauhasta, matkaseurasta ja rennosta lomafiiliksestä koko tämän syksyn edestä

Share

Ladataan...
Sataman valot

Minua on itkettänyt vain kerran aiemmin töissä. Se tapahtui noin kymmenen vuotta sitten. Olin kirkko-oppaana ja kirkkoon saapui nainen, jolla oli mielenterveysongelmia. Nainen alkoi käyttäytyä uhkaavasti, säikähdin ja soitin diakonin apuun. Ajattelin, että kyllä minä osaan kertoa kirkon rakennushistoriaa, mutta sieluja en osaa hoitaa. Kun diakoni tuli paikalle täynnä sympatiaa ja hyväsydämisyyttä, alkoi minua itkettää koko ikävä tilanne.

Sitten kului kymmenen viilipyttymäistä vuotta. Olen joskus tiukoissa tilanteissa tai henkilökohtaisissa murheissani tiristänyt kyyneleen jos toisenkin hiljaa työhuoneessani, mutta muiden edessä olen aina ollut hillitty ja hoitanut homman viileästi kotiin. Olen aina sitoutunut työhöni, mutta en kuitenkaan tunteillut sen kanssa, sillä minulle yksityiselämä on se kaikkein tärkein asia, se tunteellinen juttu ja pidän sen mielelläni erillään työstäni. En esimerkiksi ole ikinä ihastunut työkaveriini, ja vaikka minulla on tosi hyviä työkavereita, ovat parhaat ystäväni silti työelämän ulkopuolelta.

Sitten tuli tämä syksy ja yt-neuvottelujen päätökset. Koko syksy on ollut raskas ja uutiset kolahtivat silti odottamattomalla voimalla. Palaveri meni ihan hyvin, mutta käytäväkeskusteluissa minua rupesi itkettämään. Kuin koko syksyn taakka olisi iskenyt harteille vielä vähän painavampana. Minua ei määräaikaisena työntekijänä potkittu pellolle, mutta päätökset muuttivat ensi kevään työpanosta ja muutenkin koko tilanne on niin uusi ja hämmentävä, etten tiedä miten tässä pitäisi olla. Ei sillä, tilanne on hämmentävä kaikille muillekin. 

Juuri nyt olisin enemmän kuin valmis lyömään tietokoneen kiinni ja lähtemään ulos, jossa keskitalven aurinko paistaa matalalta, mutta kirkkaana ja kutsuvana. Olen niin onnellinen siitä, että loma alkaa kahden viikon kuluttua ja meillä on edessä pohjoisen matka. Ehkä viikon ulkoilun, takkatulen tuijottelun ja kaakaon lipittämisen jälkeen palaan uudistuneena, reipastuneena ja voimakkaampana ottaakseni kevään haasteet vastaan. 

Share

Ladataan...
Sataman valot

Takana on täysi viikko, jossa on ollut useampi kiperä mutta jaloilleen pudottava tilanne. Ja tänään sitten tiedotustilaisuus, jossa paljastettiin yt-neuvottelujen tulokset. Meidän etäkohteemme saattoi selvitä rytäkästä, mutta vielä ei voi huokaista, koska irtisanomisilmoitukset tulevat ensi viikolla. Pitkiä päiviä, tuhat rautaa tulessa ja silti kävin vielä pyöräilytunneilla eilen ja maanantaina. Onneksi olen taas saanut hyvän otteen liikunnasta, sillä huomasin jaksavani nostaa paremmin rautaa (hahhah!) salilla, kun olen siellä nyt säännöllisesti käynyt ja se jos mikä motivoi ja tuo ehkä virkeyttä näihin hämäriin päiviin.

Alkuviikosta luin erään blogin postauksen, jossa puhuttiin joulun ajan rauhasta ja hyasintin tuoksusta ja melkein nyyhkäisin sitä lukiessani, sillä juuri sitä minä odotan, joulun rauhallista tunnelmaa. Nämä viikot ennen joulua tuppaavat olemaan aina niin kiireisiä, kun vuoden työt täytyy saada pakettiin, että unohdan avata kalenterin luukut eikä ole oikeastaan mitään intoa joulupuuhailuihin. En ole koskaan edes ollut sellainen, että välittäisin askarteluista ja leipomuksista muutenkaan, vaan olen enemmän tunnelmoija. Ja ehkä myös sen verran ekologinen, että senkin vuoksi paperisten joulukorttien sijaan meidän joulukorttiroposet menivät Luonnonperintösäätiön ikimetsien hyväksi. Se tunnelmoija minussa ei vaan ehdi mukaan: edelleen yllätyn kauppaan mennessäni, kun siellä soivat joululaulut.

Minulle riittää ihan vain hyasintin tuoksu, kynttilänvalo ja lämmin glögi ja siksi nytkin odotan sitä edellispostauksessa kirjoittamastani Rukan loman rauhallista tunnelmaa varsinaista joulua enemmän. Jo viime talvena puhuimme mieheni kanssa, että entä jos viettäisimmekin joulun pohjoisessa ihan vain keskenämme? Mieheni on näet vielä vähemmän jouluihminen kuin minä - hyasinteista ja glögistä hänkin pitää. Tänä vuonna en sittenkään ollut siihen vielä valmis, mutta nyt joulun lähestyessä ajattelen silti varkain, että entä jos olisimmekin ajaneet hiljaisiin Pohjois-Suomen maisemiin suoraan sen jälkeen, kun leimaan itseni aatonaattona ulos työpaikalta?

Nämä taitavat olla niitä latteita jouluja lapsuusjoulujen ja omien lasten lapsuusjoulujen välissä. Ehkä lasten kanssa heittäytyy jouluun erilailla ja antaa hulinan viedä mukanaan. Tai sitten meistä tulee sellainen perhe, joka pakkaa jouluksi auton ja suuntaa kelohonkamökkiin pohjoiseen ja nauttii yhdessäolosta ilman joulusiivouksia ja muuta hässäkkää. Ei sekään ole lainkaan hullumpi vaihtoehto - ja kenties sopivampi tyypeille, joille riittää hyasintti, glögi ja kynttilät.

Share

Pages