Ladataan...
Sataman valot

Töitä on jäljellä enää kuukauden verran. Määräaikaisena työntekijänä lomat täytyy pitää ennen toukokuun loppua ja siksi täysiä työviikkoja ei ole enää ainuttakaan, sillä ripottelin jäljellä olevat lomapäivät viikonloppuja pidentämään. Kesäkuun alussa ilmoittaudun työttömäksi ja heti sen jälkeen lennän ystäväni kanssa pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin. Niin, lakipykälien vuoksi tiedossa on 90 päivää työttömyyttä, jotta voin syksyllä jatkaa työssä, jota olen koko kevään ajan tehnyt. Ja tätä ennen minun täytyy luonnollisesti hakea kyseistä työpaikkaa, joka laitetaan määräysten mukaisesti auki. Vaikka kaikki järki ja syksyn suunnitelmat sanovat, että kyllähän kuvio menee juurikin näin, en tietenkään uskalla hurrata ennen kuin hakuruljanssi on onnellisesti ohi ja tulos julistettu. Erästä toista työpaikkaa hain myös, mutta muuten olen tämän oljenkorren varassa. Ja ainahan asiat jotenkin järjestyvät ja juurikin sillä tavalla kuin on tarkoitettu.

Siihen luottaen hyppään tämän pian alkavan kesän kannateltavaksi suurella riemulla ja kiljun keväthuutoni kuin Ronja, jonka keväthuuto kuului kauas Matiaksenmetsään. Sillä moneen vuoteen en ole odottanut kesää niin paljon kuin nyt. Aiempina vuosina olen ollut kesät töissä ja nihkeästi pitänyt yhden viikon lomaa ja siitäkin puolet palkattomana ja hieman kadehtien katsellut vakituisten työntekijöiden pitkiä lomajaksoja toimistokäytävän kalenterissa. Tänä vuonna tuntuu pitkästä aikaa etuoikeutetulta olla määräaikainen työntekijä. Ja täysin näkökulmastahan se on kiinni, sillä yhtä hyvin voisi ajatella, että pätkätyöläinen on valmis kaikkeen ja siis myös 90 työttömyyspäivään, jos sillä vain sattuu seuraava pätkä lohkeamaan. Ja toisaalta voisi ajatella, että pätkätyöläiselle kertyy lomia niin minimimäärä, että työttömyyspätkään kannattaa suhtautua ensisijaisesti juuri lomana. Niin minä aion tehdä ja toki se on helppoa silloin, kun töitä todennäköisesti taas on talveksi.

Työkuviot piirtyivät jo viime syksynä tällaisiksi, joten päätin viitata työasioiden pienille epävarmuuksille kintaalla ja todenteolla nauttia alkavasta kesästä. Siksi olen säästänyt koko talven rahaa, jotta kesällä voin tehdä useamman matkan, kun kerrankin on aikaa. Tekisi mieli jo kertoa kaikki kesän suunnitelmat, mutta ehkä odotan vielä hetken niiden varmistumista. Pariisi ainakin! 

Share

Ladataan...
Sataman valot

Eilen saatoimme viimeiselle matkalle naisen, joka oli saanut elää hyvin pitkän elämän. Hänellä oli ikää jo 101 vuotta ja hänen elämänsä oli kulkenut rinnakkain Suomen historian kanssa. Kun hän syntyi, Suomi oli vielä osa tsaarinvallan Venäjää. Nainen näki kaikki Suomen sodat, toimi lottana, näki jälleenrakentamisen voiman, teknologian kehittymisen, kulkuvälineiden kehittymisen, työelämän muuttumisen, kaiken sen, mitä me olemme lukeneet itsenäisen Suomen historiasta. Ajatus on suorastaan huimaava.

Ja kaiken sen rinnalla kulki tavallinen elämä, työ, perhe, arjen ilot ja surut. Nainen jätti jälkeensä paljon hyviä muistoja. Kun eräs tuttavamme sanoi muistotilaisuudessa puheessaan, että toisilla ihmisillä valoisa hymy ulottuu koko kehon lävitse ja tämän naisen hymy oli sellainen, kukaan meistä ei olisi voinut olla eri mieltä. 

Olen niin herkkä, että jännnitän tällaisia tilaisuuksia aika paljon etukäteen. Siunaustilaisuus oli raskas, sillä musiikki ja papin sanat saivat minut itkemään ja hautajaisissa mietin aina kuoleman lopullisuutta. Uskon, että nainen pääsi kaikkien niiiden rakkaiden ihmisten seuraan, jotka ovat täältä jo lähteneet aiemmin ja että jokin jatkuu. Mutta silti kuolema on yhden tarinan päätös, viimeinen piste, jonka jälkeen ei ole enää mitään. (Korkeintaan kokonaan uuden tarinan vuoro.)

Hautajaispäivä oli hyvin lämminhenkinen. Kun saattue lähti siunaustilaisuudesta kohti hautausmaata, linnut lauloivat, aurinko paistoi, järvi läikehti sinisenä ja saattajien kukat tuoksuivat. Tunnelmassa oli niin paljon toivoa ja elämän jatkuvuuden tunnetta, että haikeuden rinnalla meille kaikille jäi hyvä mieli. 

Kun palasimme edellisiltana Espanjasta tulleen mieheni kanssa kotiin, oli kevätilta täysin tyyni vielä täällä meren rannallakin. Avasimme viinin ja istuimme pitkän aikaa keittiönpöydän ääressä juttelemassa. Koko päivästä jäi rauhan ja hyvän olon tunne. 

Share

Ladataan...
Sataman valot

On ihanaa, miten ystävät säilyvät välimatkoista huolimatta läheisinä. Perjantai-iltana tapasin kolme pääkaupunkiseudulla asuvaa ystävääni puolimatkan krouvissa Porvoossa. Kävimme syömässä tunnelmallisessa Gabriel 1763 -ravintolassa ja istuimme pitkän tovin vaihtamassa kuulumisia. Sillä välin huhtikuisen illan hämärä laskeutui Porvoon vanhan kaupungin ylle ja jos Porvoon vanha kaupunki on kaunis päivällä, niin illalla se vasta onkin! Joskus täytyisi lähteä sinne uudelleen ihan vain kevät- tai kesäillaksi kävelemään ja nautiskelemaan. 

Sunnuntaina tapasin kaksi uudempaa ystävääni. Toiseen tutustuin muutama vuosi sitten, kun menimme samalla junalla Lahteen töihin. Myöhemmin junamatkat vaihtuivat kimppakyytiin ja autossa vietettyjen tuntien aikana ehti jutella kaikesta taivaan ja maan välillä. Sittemmin hän on järjestänyt illanistujaisia, joissa olen tutustunut muihin tällä seudulla asuviin ihmisiin. Ja sunnuntaina me menimme Valkmusan kansallispuistoon retkelle yhdessä. Laajalle leviävä pohjoisen mieleen tuova suomaisema ja kevään viileä ilma pysäytti juuri siihen hetkeen. Askel toisensa jälkeen mittasi pitkospuita ja retki oli meille kaikille hyvä.

Vaikka miehen pesti piteni aika yllättäen, tuli viikonlopusta silti hyvin rentouttava. Se oli enemmän kuin paikallaan, sillä pohjalla on ollut surua ja stressiä näin hautajaisten alla ja odotan jo kovasti (niin kuin aina jännittävien asioiden edellä), että aika vain kuluisi ja tämä viikko vierähtäisi nopeasti. Tiedän, että ikävä miestäni kohtaan on vaikuttanut siihen, että oloni on uutisen vuoksi vielä apeampi, koska tieto tuli juuri sinä päivänä, kun mies lähti ja kaikki hautajaisjärjestelyihin ja muutenkin tilanteeseen liittyvät asiat ovat kulkeneet minun kauttani. Viestittelimme lankoni avovaimon kanssa näistä fiiliksistä, sillä asia koskettaa meitä molempia ja hän kertoi erään ystävänsä sanoneen viisaasti, että joskus voi olla helpompi itkeä jotain näennäistä, niin saa samalla surra jonkin läheisemmän mieltä painavan asian. Eikä kyse siis ole siitä, että uutinen vanhan ihmisen poismenosta on "näennäistä" surua, mutta kyllähän te ymmärrätte pointin.

Mutta kun tämä viikko on ohitse, niin sitten alkaa kesä. Odotan salaa lauantai-iltaa, väsyneen raukeaa olotilaa, kun jännitys ja suurin itku on ohitse ja olemme vain kotona me kaikki.

Share

Pages