Ladataan...
Sataman valot

Nykyinen työpätkä alkaa pikkuhiljaa valua loppuaan kohti. Työt ovat hallinnassa ja aika näyttää riittävän hyvin niille asioille, jotka täytyy saada valmiiksi. Vaikka luotan omaan ammattitaitooni koko ajan vahvemmin, pelkään silti luoneeni itselleni jonkin illuusion, joka räjähtää viimeisellä ensi kuun lopussa koittavalla työviikolla käsiini. Talvi on ollut työn puolesta raskas ja stressaava. Ja samalla ihan mielettömän opettavainen niin työn kuin oman työminän tuntemisen osalta. Olen aiemmin kirjoittanut työhakemuksiin, että minulla on hyvä stressinsietokyky - ja tänä talvena se on testattu. Työnkuvani ja koko määräaikaisen työni luonne muuttui muutaman kuukauden takaisten yt-neuvottelujen jälkeen niin paljon, että tässä kohtaa kevättä olen onnitellut itseäni siitä, miten tolpillani olen loppujen lopuksi tästä tulikokeesta selvinnyt. Vaikka asiat ovat olleet epävarmoja, stressaavia ja murheellisia, en ole menettänyt yöuniani (kuin ehkä pari kertaa) ja olen pysynyt yhtä joulun alla tirautettua itkua lukuun ottamatta kylmäpäisenä tyyppinä, joka muistaa, että työ on vain työtä ja ne tärkeämmät asiat ovat muualla. Olen yllättynyt siitä, miten tiukasti olen saanut pidettyä langat käsissäni, vaikka saappaat ovat tuntuneet välillä kovin ylisuurilta. Taidan jatkossa kirjoittaa työhakemuksiin, että minulla on pirun hyvä stressinsietokyky.

Silti tuntuu kovin hyvältä, että suuntaamme pohjoiseen parin viikon kuluttua jo toista kertaa tänä talvena. Toivon aurinkoisia ulkoilupäiviä ja rentoutumista Napapiirin pohjoispuolella. Mökkiloma tulee hyvään saumaan, jonka jälkeen olen valmis vanhan pätkän loppurutistukseen ja uuden alkamiseen, joka alkaakin ihan lennosta heti tämän nykyisen jälkeen.

Share

Ladataan...
Sataman valot

Täällä saaristossa itäisellä Suomenlahdella on paljon enemmän lunta kuin viime talvena. Takapihalla on koiralle mentävät polut ja olemme hiihtäneet useina iltoina. Eilen aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, pakkasta oli pari astetta ja ilma tuoksui ensimmäistä kertaa tänä vuonna keväältä. Onnekkaana liukuvan työajan työntekijänä karkasin töistä hieman aiemmin ehtiäkseni lähiladulle, jota ei ole valaistu. Tuntui suunnattoman hyvältä olla suksien päällä jo neljältä iltapäivällä auringon paistaessa vielä korkealta. Vaikka olen nähnyt jo kolmekymmentä kevättä, tuntuu valon määrän lisääntyminen joka vuosi yhtä ihmeelliseltä. Se, ettei aamulla enää katulyhdyt pala ja se, miten taivaanrannassa kajastaa vielä iltaseitsemältäkin. 

Se edellisessä postauksessa kertomani tilanne ystäväni kanssa ratkesi, mistä olen erittäin kiitollinen ja huojentunut. Kaikki sujui ihanan aikuismaisella tavalla: järkevällä keskustelulla, jossa kumpikin tuli toista vastaan ja ymmärsi toisen näkökulman ja sai kuitenkin oman äänensä kuuluviin. Riitelen ja väittelen harvoin kenenkään kanssa. Sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että itse heittäytyisi ovimatoksi tai että ympäröisi itsensä ihmisillä, joiden kanssa saa aina olla oikeassa. Ei missään nimessä. Se tarkoittaa ainakin minun kohdallani tasapainoisia ihmissuhteita, joissa on tilaa jokaisen ajatuksille ja joissa myös omaa toimintaa osaa katsoa rakentavasti ja kriittisesti silloin, kun siihen on tarvetta. Olen muutenkin viime vuosina huomannut niin työelämässä kuin yksityiselämässänikin, että ne tasaisen luotettavat tyypit ovat suuresti minun ihmisiäni. Ne, joiden kohdalla ei tarvitse kuulostella, että millähän fiiliksellä on tänään noustu ylös tai että jaahas, nyt jokin taitaa ottaa päähän, mutta kukaan ei tiedä moiseen syytä. Toki tähän maailmaan mahtuu monenlaisia ja niin on hyväkin, sillä eivät kaikki voi olla tasaisia tyyppejä ja moni asia vaatii myös eteenpäin vievän temperamentin voimaa. Silti itsestäni huomaan, että pidän suuresti niistä tasaisista tyypeistä, jotka toimivat kuin junan vessa: vaikka tilanne olisi kuinka stressaava, ei tarvitse pelätä kummoisia romahduksia, kiukunpuuskia tai yhtäkkisiä muutoksia, vaan tilanne kuin tilanne hoituu järkevästi. Sellaiset tyypit ottavat muut ihmiset huomioon, mutta eivät unohda itseään siinä samalla. Sellaiset tyypit ovat hyviä työkavereita, luotettavia ystäviä, ja sellaisen tyypin kanssa olen mennyt naimisiinkin. 

Olen hyvin onnellinen asioiden järjestymisestä, sillä elämässä monet ihmiset tulevat ja menevät, mutta sitten on niitä, jotka kulkevat matkassa mukana ja jotka tuntuvat kuuluvan oleellisesti pakettiin, ja juuri heistä täytyy pitää tiukasti kiinni hyvää ystävyyttä vaalien.

Share

Ladataan...
Sataman valot

Viikonloppuna keskustelimme kavereideni kanssa riitelemisestä. Keskustelu alkoi ennen kaikkea sisarusten kanssa riitelemisestä. Minä ja siskoni olemme yhtä aikaa toistemme parhaat ystävät ja pahimmat viholliset. Yksikään ihmissuhteeni ei ole niin tulenarka kuin suhteeni siskoon. Olemme olleet aina läheisiä ja kasvaneen vuoden ja neljän kuukauden ikäeron takia koko elämämme yhdessä. Siksi tunnemme toisemme todella hyvin ja juuri siksi jo väärällä äänensävyllä kirjoitettu viesti saattaa olla se kipinä, jonka maahan valunut bensiini vaatii roihahtaakseen. Vuosien aikana olemme oppineet pitämään sopivaa etäisyyttä toisiimme, sitä, jossa vielä on läheistä ja kivaa, mutta ei olla liian lähellä, jotta roihu voisi taas syttyä. Isäni, äitini ja veljeni kanssa en ole riidellyt moneen vuoteen.

Mieheni on se, jolle puhun aina kaikki asiani ja joka näkee hyvät ja huonot päiväni. Hän on luonteeltaan hyvin tasainen ja mutkaton ja tasapainottaa siksi juuri oikealla tavalla minun temperamenttiani. Me riitelemme harvoin ja  ne päivät pystyisi merkitsemään etukäteen kalenteriin, sillä riitamme syntyvät lähes aina siten, että minulla on se kuuluisa aika kuukaudesta ja olen silloin herkkä ärsyyntymään. Toki näihin yhteisiin vuosiin on sisältynyt myös kausia, jolloin on riidelty enemmän ja usein ne ovat liittyneet aikoihin, joissa on paljon muuta epävarmuutta tai epämukavuutta, mutta onneksi nyt viime aikoina ei ole tarvinnut räiskyä usein.

Ystävien kanssa minulle syntyy kahnauksia erittäin harvoin ja siksi ne riidat ovat kaikkein kivuliaimpia. Ehkä tämä johtuu siitä, että siskon ja miehen kanssa riidat tulevat ja menevät, sillä kun kyse on todella läheisistä ihmissuhteista, niin myös luottaa siihen, että asiat aina selviävät ja suhde kestää kiukuttelut ja loukkaantumiset. Kumpikaan näistä ihmisistä ei ole mököttäjä enkä ole minäkään, joten riidat menevät nopeasti ohi eikä mitään jää hampaankoloon. Sen sijaan ystävien kanssa ihmissuhteet ovat läheisyydestä huolimatta kohteliaammat ja hienovaraisemmat, ja siksi riitatilanteessa tulee ensimmäisenä sellainen olo, että nyt on tapahtunut peruuttamaton virhe eikä mikään enää korjaa tätä. Samalla tajuaa, miten paljon on pelissä ja kuinka tärkeä toinen ihminen todella on. Onnistuin loukkaamaan erästä minulle hyvin tärkeää ihmistä ja kun hän (onneksi) otti asian heti puheeksi, tunsin suurta murhetta ja myös häpeää. Sillä hetkellä myös tajusin, miten tärkeää on osata pyytää anteeksi ja ymmärtää todella omat virheensä ja tilanteen kaikki näkökulmat. Vaikka asia on vielä tuore ja vähän keskenkin, olemme onneksi niin vahvalla pohjalla, että keskustelemme hyvin rakentavasti ja avoimesti ja siksi uskon tämän lopulta vahvistavan ystävyyttämme. Surkeinta on tietenkin se, että koko sotku johtuu yksinomaan minusta ja monta kuukautta sitten sanotuista vääristä sanoista, jotka pulpahtivat väärällä hetkellä esiin. Ehkä tätä seuraa vain vahvempi, avoimempi ja parempi ystävyys ja samalla minä opin paljon lisää itsestäni, ystävästäni ja vähän kaikesta muustakin. Toivon koko sydämestäni niin.

Anteeksi - se on kovin tärkeä sana.

Share

Pages