Ladataan...
Sataman valot

Eilen illalla lähdin kuuntelemaan Viihdekuoro Carpe Diemin ja Puhallinorkesteri Pyörteen konserttia Ultra Bran tunnelmissa. Kuulun siihen ikäpolveen, joka eleli teini-ikäänsä Ultra Bran aikoihin ja silloin en vielä ymmärtänyt kuinka upeasta musiikista onkaan kyse. Moinen iski tajuntaani vasta joskus sitten, kun Ultra Bra oli jo pistänyt pillit pussiin. Onneksi Ultra Bra on jättänyt lähtemättömän jälkensä suomalaiseen musiikin historiaan ja niinpä eilinen konsertti oli kolmas näkemäni eri kokoonpanon konsertti, jonka ohjelmisto on koottu Ultra Bran klassikoista. Se ei myöhään herännyttä fania haittaa lainkaan, sillä väreet rupesivat juoksemaan selkää pitkin heti, kun Tyttöjen välisestä ystävyydestä kajahti ensimmäisenä konsertin kappaleena ilmoille. 

Olen ollut aina huono käymään missään kulttuuritapahtumissa itsekseni. Aina olen yrittänyt etsiä seuraa mukaan, koska tottakai jaettu kokemus on aina kaksinkertainen. Kuitenkin yksin meneminen ja tekeminen on minusta hieno taito, mikä olisi hyvä opetella. Huomasin mainoksen eilisestä konsertista vasta paria päivää aiemmin ja koska mieheni ei Ultra Bran musiikkiin ole koskaan lämmennyt, en edes yrittänyt sen koommin houkutella häntä mukaan, vaan päätin, että tätä konserttia menen katsomaan vaikka itsekseni, jos ei seuraa löydy. Eräs ystäväni olisi ollut miestäni monin verroin myötämielisempi Ultra Bran musiikkia kohtaan, mutta aikataulut osoittautuivat liian tiukoiksi ja niinpä lauantain alkuillan hämärtyessä minä suihkautin hajuvettä kaulalleni, kampasin hiukset ja lähdin konserttiin.

Konserttielämys yksin oli oikeastaan parempi kuin olisin etukäteen arvannut. Koska Ultra Bran musiikki tulee minua lähelle, keskityin musiikkiin vielä enemmän istuessani yksin yleisön  joukossa. Huomasin hymyileväni usein ja viimeisenä soitettu Minä suojelen sinua kaikelta sai kyyneleet kohoamaan silmiini. Konserttielämys tuntui jännällä tavalla kovin henkilökohtaiselta, kun koki sen vain oman itsensä seurassa. Kotona totesin miehelleni, että juuri tätä pitäisi tehdä enemmän. Lähteä useammin tuosta noin vain ilman sen kummempia etukäteissuunnitelmia konserttisalin penkkiin ja nauttia. Muistaa, että jaetun kokemuksen rinnalla myös yksin koettu kulttuurielämys voi olla hyvin nautinnollinen. 

Share

Ladataan...
Sataman valot

Oho! Blogi on nyt luotu ja tässä sitä kirjoitellaan ensimmäistä postausta.

Hei vaan siis sinne ruudun toiselle puolelle! Olen Elina. Ikää minulla on 28 vuotta. Toisten mielestä se on jo ja toisten mielestä vasta. Minun mielestäni se on sopivasti. Työskentelen tutkijana arkistoaineiston parissa ja siis tällä hetkellä, koska kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka saa elantonsa pätkätöistä. Se kuitenkin käy ruotuun hyvin silloin, kun tuntee olevansa oikealla alalla ja osaa asennoitua asiaan (enimmäkseen) oikein: aina asiat järjestyvät! Työ ei ole elämässäni kuitenkaan ykkösjuttu, vaan sitä tilaa pitää nautiskelu, luonnossa liikkuminen, kulttuuri eri muodoissa sekä rakkaat perheenjäsenet ja ystävät. Kymenlaaksolaisen residenssin jakaa kanssani insinöörimies, josta tuli virallisesti aviomieheni viime kesänä. Jos tilaan kahvilassa kahvin, tilaan latten. Suklaasta pidän niin kahvin kylkiäisenä kuin ihan sellaisenaakin.  

Koska sydämeni on sykkinyt menneelle ajalle jo lapsesta saakka ja sitä tietä pitkin löysin lopulta ammattinikin, halusin uuden blogini nimeksi jotain nostalgista. Harmony Sistersin vanhan ajan tunnelmaa tihkuva kappale Sataman valot oli oiva valinta. Pidän vanhasta iskelmästä ja liitän satamamiljööseen ja merenkulkuun romantiikkaa, vaikkei nykyään enää puisilla purjelaivoilla seilatakaan. Meri on ollut tälle sisämaan kasvatille aina sydäntä lähellä, joten tervetuloa sataman valojen katveeseen!

Share

Pages