Ladataan...
Sataman valot

Jouluun on kuukausi. Siihen mennessä arkea varjostavat yt-neuvottelut ratkenneet ja tämä vuosi taputeltu töiden osalta valmiiksi. Syksyn tiukimmat paikat ovat jo nyt takanapäin (jos ei niitä yt-tuloksia lasketa) ja kaikissa harmaan sävyissä piirtyvä lumeton maisema antaa ajatusten karata jo jouluun. Olen silloin pari viikkoa lomalla. Joulu vierähtää kotiseudulla, mutta heti joulun jälkeen suuntaamme Rukalle ja sitä odotan oikeastaan enemmän kuin joulua. Kokonainen viikko pohjoisessa kelohonkamökissä on erinomainen tapa vaihtaa tämä vuosi uuteen. Odotan rentoutta, latukilometrejä, saunan lempeitä löylyjä rinteessä vietetyn päivän jälkeen, kaakaota termospullossa, pitkiä yöunia ja sitä rauhaa, kun päivän ohjelmaan kuuluu vain ulkoilua, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa.

Pohjoisen reissuista on tullut meille tosi mielekkäitä. Jo viime kevättalven Levin reissun jälkeen mietimme, että mitä jos lähtisimme ensi talvena pohjoiseen kevättalven lisäksi myös joulun tienoilla. Ja nyt me menemme! Vaikka tänne eteläiseen Suomeen talvi ei soisi lunta senttiäkään, niin minun talveeni tulee ainakin kaksi lumista viikkoa. Toinen maaliskuun auringon alla ja toinen nyt ihan pian. Toivon, että silloin saamme annoksen tykkylunta, sopivan kipakkaa pakkasta, revontulia ja tähtikirkkaita iltoja. Keskitalven hämyistä tunnelmaa!

Pohjoinen viehättää minua suuresti. Jotenkin erityisesti nyt synkkien uutisten ristitulessa tuntuu hyvältä ajatella kaikkea luonnossa liikkumiseen liittyvää kuten retkiä, patikointia, hiihtoreissua, näkymää tunturin huipulta. Kuten eräs retkeilyä harrastava työkaverini osuvasti kerran lounastauolla sanoi, jo näistä asioista jutteleminen tuntuu tosi mukavalta.

Ja juuri mukavia asioita me kaikki tarvitsemme.

Share

Ladataan...
Sataman valot

Lauantaiaamuna katsoin uutisten erikoislähetystä Pariisin iskuista ja itkin. Itkin sitä, miten monet olivat lähteneet perjantai-iltana ulos viettämään iloista iltaa ystäviensä kanssa ja sitten kaikki muuttui painajaiseksi. Kuinka monelle se ilta oli ollut viimeinen ja kuinka monella oli suunnitelmia lauantaille, ensi viikolle, jouluksi. Kuinka moni viaton oli joutunut julman pelin pelinappuloiksi.

Olen seurannut tiiviisti iskuihin liittyviä uutisia ja keskustelua sosiaalisessa mediassa. Vaihdoin Facebookissa profiilikuvan Ranskan lipun väreihin ja twiittasin hashtagilla #prayforparis. Molemmat teot saivat sosiaalisessa mediassa kritiikkiä osakseen, koska ihmiset eivät vaihda profiilikuviaan silloin, kun jossain kauempana tapahtuu jotain yhtä kamalaa ja siksi profiilikuvan vaihtaminen nyt on tekopyhää. Ja rukousta tässä viimeisenä tarvitaan, kun uskonnon ääri-ilmöistä tämä kaikki kumpuaa muutenkin. Ymmärrän pointit hyvin, mutta tekopyhä-kortin lyöminen pöytään on ainoastaan surullista, sillä tässä maailmassa ei ole riittävästi empatiaa ja inhimillisyyttä ja siksi jokainen teko sitä kohti on tärkeä. Jos otamme nyt kantaa edes sen twiittauksen tai profiilikuvan verran, se on osoitus siitä, että asioilla on väliä. Siksi se on myös pieni askel kohti rauhaa ja inhimillisyyttä. Hyvin pieni askel, mutta askel kuitenkin. 

Ranskalainen sarjakuvataiteilija Joann Sfar julkaisi Instagram-tilillään oitis laajalle levinneen piirustuksen, jonka hahmon puhekuplassa lukee: "Friends from the whole word, thank you for #prayforParis, but we don't need more religion! Our faith goes to music! Kisses! Life! Champagne and Joy! #parisisaboutlife"

Rukouksen kautta lähetin silti voimaa ja elämän voittamista kaikille niille, joiden elämä muuttui silmänräpäyksessä lohduttomaksi. Sillä jumalia tässä maailmassa taitaa uskontokunnista huolimatta olla lopulta yhtä monta kuin niitäkin, jotka uskovat, että jotain sellaista on, mitä emme pysty näkemään. Ehkä jonkun mielestä kaikki tämä on tekopyhää, mutta olen silti onnellinen siitä, että kamalat uutiset saivat minut itkemään ja tuntemaan empatiaa. Sillä tässä maailmassa riittää aina niitä, jotka ovat niin kiinni omassa arjessaan, ettei sen läpi näe mitään, ei lähelle, ei kauas, vaan väliä on ainoastaan sillä, miten asiat ovat omassa elämässä.

Ajatukseni lensivät myös kesäkuun iltoihin. Matkustin vajaa puoli vuotta sitten Pariisiin ystäväni kanssa. Kesäillat olivat lämpimiä, ostimme täytetyt patongit ja roseeta ja istuimme Seinen rannalla onnellisina siitä, että täällä me viimein olimme, Pariisissa, josta haaveilimme lukioajoista alkaen. Senkin vuoksi viime päivien uutiset koskettivat minua syvästi. Loppujen lopuksi tähän eräänä kesäkuun iltana ottamaani kuvaan kiteytyy niiden iltojen tunnelma ja kaiken ylle nouseva arki, rentous ja elämänilo. Eletään. Ei pelätä. Paris is about life!

 

kuva ElinaPK

Share

Ladataan...
Sataman valot

Kauniin ja kirkkaan lokakuun jälkeen marraskuun pimeät illat iskivät kuin yllättäen puun takaa. Unta ei tarvitse houkutella iltaisin, vaan nukun niin sikeästi, etten näe edes unia, ja aamuisin kadehdin miestäni, joka jää vielä joulukuuhun kestävän opintovapaansa takia nukkumaan minun lähtiessäni töihin. Marraskuu on kaikkein ankein. Aiemmin ajattelin niin tammikuusta, jolloin joulu on ohitse, mutta yhä on pimeää. Tammikuussa kuitenkin on todennäköisemmin talvi ja päiväkin pitenee jälleen pienin askelin. Tammikuussa on siis toivoa. Mutta marraskuu! En pääse vielä tässä vaiheessa joulun odotukseen kiinni niin, että se kantaisi kevyesti marraskuun yli, vaan energiaa pitää hakea jostain muualta: vitamiinit, ulkoilu, urheilu, pitkät yöunet, ystävien tapaaminen. Sen sijaan harmaansävyisen Sillan kolmannen tuotantokauden seuraaminen on omiaan ainoastaan lisäämään marraskuun tuntua - kohta on palattava jälleen Downton Abbeyn pariin, jota seuraan Netflixistä. 

Voi yksinäisen miehen viedä marraskuu, laulaa Miljoonasade ja enpä oikeastaan ihmettele, sillä jos marraskuu väsyttää jo ihmistä, joka muistaa ottaa kalanmaksaöljynsä aamulla eikä tunne oloaan yhtään yksinäiseksi, niin mahtaa tämä pimeys olla raskasta niille, joilla asiat ovat oikeasti kehnosti. 

Ystävät pyysivät minua lyhyelle Rovaniemen matkalle tulevana viikonloppuna. Olisimme lentäneet lauantaina Helsingistä pohjoiseen ystäväni mökille ja tulleet maanantaina pois. Poden kroonista Lapin kuumetta, mikä tuntuu hassulta, koska siellähän on vielä pimeämpää. Silti kuvittelen, että Lapin pimeys on lumen takia erilaista. Että se ei ole näin valotonta kuin rannikolla, jossa meri on musta, maa on musta ja tummat pilvet roikkuvat saariston yllä ja piilottavat tähdet ja kuutamon - eikä juuri nyt ole edes kuutamoa, kun uusi kuu on vasta syntynyt. Jouduin kuitenkin sanomaan ystävien ihanalle tarjoukselle ei, sillä en raaski ottaa maanantaita töistä vapaaksi. Lomapäivät alkoivat kertyä jälleen nollasta tämän pätkän alussa ja säästän niitä vuodenvaihteeseen. Nyt siis reippautta tähän kroppaan - pian on joulu! Ja heti välipäivinä jälkeen se Lapin kuumekin saa lääkitystä.

Share

Pages