Ladataan...
Sataman valot

Alun perin minun piti olla tänä viikonloppuna ulkosaaristossa Utön saarella kahden ystäväni kanssa. Retki peruuntui alkusyksyllä ja siirtyi toteutettavaksi ensi keväällä (toivottavasti). Syyskuussa on ollut niin paljon työkiireitä ja työmatkoja, että oikeastaan ihan hyvä hiljentää viikonloput nyt alkuun. Utö houkuttelee kovasti, mutta enpä tiedä olisimmeko edes päässeet perjantai-iltana yhteysaluksella Nauvosta Utölle Valion riehuessa ympärillä. Maakrapua houkuttelee silloin huomattavasti enemmän pysytteleminen vankasti mantereella kotiin kynttilänvaloon sulkeutuen. 

Viikonloppu on ollut hyvä ja rauhallinen. Perjantaina ystäväni tuli iltakahville. Istuimme monta tuntia keittiönpöydän ääressä ihan vain puhuen, puhuen, puhuen ja aika kului huomaamatta. Tutustuimme junassa työmatkalla viitisen vuotta sitten, jonka jälkeen kuljimme kimppakyydeillä töihin. Meillä synkkasi alusta asti tosi hyvin ja työmatkan aikana käydyt keskustelut kulkivat toisinaan hyvinkin syvissä vesissä. Nykyään asumme eri paikkakunnilla, mutta pidämme silti yhteyttä ja tapaamme aina silloin tällöin. Hän oli vieraana häissämme kaksi vuotta sitten ja olen tutustunut hänen kauttaan pariin muuhunkin samanhenkiseen tällä alueella asuvaan naiseen. Hassua, miten ihmeellisistä yhteyksistä voi syntyä ystävyyttä.

Mieheni on tänä viikonloppuna kauden viimeisellä kisareissulla ja minä en ole tehnyt oikeastaan mitään. Olen nukkunut pitkiä yöunia ja herännyt silti molempina aamuina jo kahdeksalta. Eräs opiskelijakaverini laittoi kerran tällaisesta viikonloppuohjelmasta postauksen someen hashtagilla #thisis30, mikä tuntui lähes pelottavan osuvalta. Eilen kävin heti aamusta salilla spinning-tunnilla ja nostelemassa painoja saadakseni onnettomiin käsivarsiini enemmän voimaa. Sen jälkeen saunoin salilla, mikä tuntuu ihanalta rauhallisina ja kiireettöminä lauantain aamupäivinä, kun salilla on tosi vähän porukkaa. Tänäänkin heräsin aikaisin ja olin yhdeltätoista ulkoilutamineissa hiekkakentällä koirakoulussa. Nyt kello on vasta yksi ja tuntuu kuin tätä päivää olisi jo kulunut vaikka kuinka. 

Olemme aika menevää sorttia mieheni kanssa. Meillä on laaja tuttavapiiri ja tykkäämme osallistua tapahtumiin, olla monessa mukana ja järjestää itsekin aktiivisesti erilaista tekemistä. Ja onneksi olemmekin siinä niin samanlaisia, koska olisi paljon hankalampaa, jos toinen tykkäisi mennä ja tavata ihmisiä ja reissata ja toiselle riittäisi pelkästään kotona pyöriminen ja sohvannurkka. Mutta sen vastapainona on ihanaa, kun silloin tällöin on juuri tällaisia viikonloppuja, jolloin ei tapahdu mitään kummoisempaa. Nyt olen valmis taas alkavaan työviikkoon ja ensi viikonloppuun, jossa taas ihmisiä, ääntä ja tekemistä riittää kovasti.

Share

Ladataan...
Sataman valot

Olen töiden puolesta osallistunut viime aikoina kahteen tapahtumaan, jossa yleisö on kommentoinut esityksiä ja aiheita Twitterissä. Toinen oli iso sosiaaliseen mediaan liittyvä seminaari, jossa twiittaukset pyörivät isolla screenillä. Toinen oli kiinnostava oman alani koulutus, jossa kaksipäiväisen koulutuksen alussa sovittiin yhteinen hashtag Twitteriin. Jo ennen näitä tilaisuuksia päätin, että nyt täytyy saada Twitter paremmin haltuun. Minulla on ollut tili Twitterissä jo kauan, mutta Twitter on nopeatempoinen ja twiittauksissa korostuu taito tiivistää olennainen, joten tuntui, että olen ihan liian hidas jaarittelija twiittaajien joukkoon. Nyt olen kuitenkin huomannut, miten hienon ja kiinnostavan lisän Twitter tuo esimerkiksi koulutuksiin ja seminaariin. Ja siinä kohtaa se on erityisen kiva niille pienemmille mielipiteille ja ajatuksille, jotka on mukava jakaa jollekin, mutta jotka jäisivät ilman Twitteriä vain omien korvien väliin, koska ei niitä tulisi kerrottua omana puheenvuoronaan ääneen. Ja toki se on kiva meille, jotka emme ihan ensimmäisten joukossa avaa suutamme ison seminaariyleisön edessä: viittaamisen sijaan voi aina twiitata! Lisäksi tajusin, että Twitterin kautta voi myös tuoda esiin itseään oman alan ammattilaisena. Twiittasin koulutuksesta muutaman twiitin ja sain seuraajakseni kaksi sellaista museota, joista olen haaveillut joskus saavani the työpaikan. Eihän tuo vielä kovin kummoista tien raivaamista ole, mutta pienissä piireissä verkostot ovat tärkeitä ja Twitter on yksi keino sitä vastaan, ettei jäisi ihan näkymättömäksi.

Sosiaalinen media on muutenkin ollut erityisen esillä viime aikoina omassa arjessani. Instagram-tilini kautta sain kutsun paikallisten somettajien ryhmään ja tulevana sunnuntaina olisi ryhmän ensimmäinen tapaaminen. Valitettavasti näyttää siltä, etten pääse tapaamiseen, mutta idea on tosi hyvä ja uskon, että matkailutiimin vetämä someryhmä jatkaa toimintaansa myös tapaamisen jälkeen aktiivisena muiden tempausten kanssa.

Mietin omaa sosiaalisen median käyttöä ja tajusin olevani eri foorumeilla erilailla esillä. Instagramiin lataan kuvia useamman kerran viikossa. Tilini on kaikille avoin, mutta kuvateksteihin laitan usein pelkät hashtagit eli tilistä näkyy vain pieni kuvallinen pintaraapaisu elämääni. Twitter-tilini on myös avoin kaikille ja sitä käytän pääasiassa ammatillisesti eli seuraan keskustelua ja twiittaan lähinnä työhöni liittyviä asioita. Facebook-tilini sen sijaan näkyy vain kavereilleni ja sinne kirjoitan enemmän, mutta sinnekin vain sellaisia asioita, jotka voisin sanoa kenelle tahansa Facebook-kaverilleni kasvotusten. En siis vuodata mitään, kirjoita liian henkilökohtaisia asioita tai mistään epävarmoista tai vasta tapahtumassa olevista asioista. Vaikka päivitän suhteellisen aktiivisesti, ovat päivitykseni niin harmittomia, ettei edes rivien välejä pysty kaivelemaan sen kummemmin. Ja sitten on vielä tämä blogi. Tänne kirjoitan pohdiskelevia tekstejä enkä jaa tämän osoitetta kovin aktiivisesti, vaikka blogini onkin julkinen ja kaikkien löydettävissä.

Sosiaalinen media on hyvin käyttökelpoinen ja tullut jäädäkseen. Vapaa-ajan lisäksi se tulee koko ajan vahvemmaksi myös työn tekemisessä ja ammatillisessa verkostautumisessa ja juuri siksi sosiaaliseen mediaan ja sen erilaisiin mahdollisuuksiin on hyvä tutustua avoimin mielin. Enää ei naureskella niille, jotka liittyvät Facebookiin. Ja sitten kuitenkin sosiaalinen media ei korvaa kasvokkaista kohtaamista. Vaikka itse pidän kaikkiin ystäviini yhteyttä sosiaalisen median kautta ja yhteydenpito eri puolilla Suomea asuviin ystäviin on täysin erilaista ja huomattavasti aktiivisempaa kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, niin silti edelleen on suuri tilaus sovituille tapaamisille, illanistujaisille ja yhteiselle ajanvietolle ja tekemiselle enkä usko sen muuttuvan mihinkään, koska loppujen lopuksi me olemme kuitenkin ihmisiä ja meillä on tarve olla muiden ihmisten lähellä.

Share

Ladataan...
Sataman valot

Lokakuun lopussa täytän kolmekymmentä vuotta. Olin jo reilu vuosi sitten ajatellut, että olisi hauska pitää juhlat, joiden teemana on 1920-luvun salakapakka. Ajattelin, että se olisi sopiva teema pimeän loppusyksyn juhliksi ja sopisi juuri minun syntymäpäiväjuhlikseni siksi, että pidän historiasta ja 1920-luku on aikakausi, joka kiinnostaa minua kovasti. Aikakauden politiikka ja kulttuurihistoria on kiinnostavaa sekä myös se, minkälainen mielikuva jälkipolville on muodostunut: 1920-luku oli levoton ja kiihkeä kuin jazzmusiikin rytmit ainakin, 1920-luku oli aika kahden aikakauden ja kahden erilaisen maailman välissä. 1920-luku oli tyylikäs, moderni ja villi. En osaa liittää siihen sellaista rauhaa ja vanhan hyvän ajan tunnelmaa kuin Belle Époqueen, vaikka ilman muuta myös 1920-lukua voi katsella nostalgian sumentamat linssit päässään. Ja juuri nostalgiset mielikuvat tekevät aikakaudesta hyvän juhlien teeman olipa kyse sitten keskiaikabileistä, salakapakkabileistä tai kasaribileistä.

Vaikka juhlien teema oli pyörinyt mielessäni jo kauan, ajattelin silti monet kerrat pitäisinkö juhlia lainkaan. En ole viettänyt syntymäpäivääni moneen vuoteen mitenkään muuten kuin käymällä mieheni kanssa ravintolassa syömässä. Pyöreiden vuosien täyttämistä olisi kiva juhlistaa ystävien kanssa ja silti emmin vielä siinäkin vaiheessa, kun FB-kutsu oli kutsuttavien valitsemista vaille valmiina. Ja kun sitten sen viimein lähetin ja ensimmäiset olivat klikanneet osallistun-nappia, kasvoi into valtavasti! Ehkä tämä nyt sitten kuitenkin on hyvä juttu ja illasta tulee tosi kiva ja onnistunut piristys keskelle pimeintä syksyä!

1920-luku on siinä mielessä helppo teema, että teeman mukaan pukeutuminen onnistuu ihan vain omaan vaatekaappiin kurkkaamalla. Mieheni suunnitteli pistävänsä tumman puvun ja ostavansa rusetin kaulaan ja hatun, jos sopiva osuisi kohdalle. Itse yritän löytää mekon, ehkä simppelin polvipituisen pikkumustan, mutta joka tapauksessa sellaisen, jolla olisi käyttöä muutenkin. Ja helmiä kaulaan ja hiuspanta otsalle! Kenties pitkät hansikkaat? Olen miettinyt jo tarjoiluja ja ohjelmaa teeman ympärille ja toivon vieraiden heittäytyvän hyvällä asenteella teemaan mukaan, vaikka kaikkein suurin asia on tietenkin se, että ilta olisi iloinen ja rento ja saisin viettää syksyisen lauantai-illan hyvien ystävien seurassa.

 

 

kuva Pinterest

Share

Pages