Sänkyni alla oli jo melkein vuoden pyörinyt vanha hyllytaso, joka toimitti yö"pöydän" virkaa ennenkuin tuli rytinällä seinältä alas kissan otettua siitä vähän vauhtia. En ollut keksinyt sille uutta käyttöä, koska tiesin, että ainakaan vanhalla paikallaan se ei kestäisi yhtään sen kauempaa kuin viimeksikään, ja niinpä hylly olikin jäänyt aikalailla unholaan.

Onneksi isukki on melkoinen remonttimies, ja vanhempieni ollessa viikonloppuna vierailulla, tuon yksinäisen hyllyn kohtalo alkoi isäni mieltä painamaan. Pitäähän nyt kunnossa oleva hylly hyvänen aika seinälle saada, ja ennenkuin huomasinkaan, isukki hyppi vatupassi yhdessä kädessä ja hylly toisessa, ja tyrkkäsi minulle vielä tussin, että merkkaapa reikien paikat seinään.

Tuumasin sitten, että olohuoneen ja makkarin välinen seinä vaatelipastoni vieressä on ainoa paikka, mihin hyllyä kannattaisi ajatellakaan, ja muutaman minuutin kuluttua se jo paikallaan nakottikin. Sitten alkoikin tuumailu, että millähän ihmeellä minä tuon hyllyn nyt täyttäisin.

Onneksi tälläkin tytöllä edes joskus välähtää. Hyllyn kiinnikkeet ovat mukavan koukeroiset, ja päätin testata, mahtuisivatko kaikki lipaston päällä lojuvat kaulakoruni roikkumaan noista koukeroista. Mahtuivathan ne, ja seuraava idea oli siirtää kahdet rakkaimmat korkokenkäni kirjahyllystä näkyvämmälle paikalle. Tadaa, ideahan alkoi jo näyttämään hyvältä!

Rannekorunikin ovat olleet vähän heikosti löydettävissä kaapin perukoilla, joten niille taivuteltiin omat paikat paksusta rautalangasta. Vielä pisteeksi i:n päälle sain hyvän paikan palmuvehkalleni, joka on ollut tähän asti liian varjoisassa paikassa kirjahyllyn päällä, koska se maistuu kissojeni mielestä liian hyvältä...

Siinä ne korut koukeroissa roikkuvat. Tulkaa vanhemmat useammin kylään, oli kivaa, kun kävitte (eikä vain hyllyn takia).

Vaikka ulkona sataisi räntää vaakatasossa, nenä vuotaisi kuin keittiön hana, ja muutenkin kaikki meinaisi ärsyttää ja kaatua päälle, niin onneksi on olemassa asioita, jotka tuovat hymyn huulille. (Nyt alkoi psyykkaus, jos loppuviikosta tulee taas lisää lunta.)

1. Brunssi. Huonoa säätä on kiva paeta kahvilaan. Sen jälkeen mahdollisesti vielä kirpparikierros piristää kummasti.

2. Kelsiturkki. Eikä muuten mikään viima tule läpi. Vilukissan pelastus rannikon talvessa.

3. Viltti, sohva ja kuppi lämmintä kaakaota. Lisää vielä hyvä musiikki tai kirja, niin elämä on auvoista.

4. Kaksi tampiota kissaa nurkissa pyörimässä. Toinen on muuten vain hoopo:

Ja toinen vahtii, ettei miun internet karkaa:

5. Metro. Jos on asiaa jonnekin, niin ulkona ei tarvitse lompsia pitkälle, kun julkiset toimii niin hyvin.

6. Erkkeri. Vaikka pihalla olisi mimmoinen keli, niin kotikadun elämää on kiva katsella. 

7. Ja tietenkin. Kohta on kesä. Skumppa ja ystävät onneksi kuuluvat myös talveen.

Mitkä ovat sinun pieniä ilojasi, jotka auttavat, jos keli huononee, töissä menee kehnosti, tai muuten elämä potkii päähän?

Ihana sanumaria kirjoitti Paljastuksia itsestään ja haastoi meikäläisen messiin. Eli tässäpä seitsemän asiaa elämästäni ja sen varrelta, olkaatten hyvät!

1. Mie oon syntyisin Savonrannalta. Pienenpieneltä paikkakunnalta Etelä-Savosta, sieltä Savonlinnan, Varkauden ja Joensuun välimaastosta. Elämäni ensimmäiset 12 vuotta tuli siellä vietettyä, ja se kyllä kuuluu edelleen puheessa. (Lähemmäs kahdeksan vuotta Tampereella toi ärrään sorahdusta ja vähän määtä ja säätä, mutta ei muuta.)

2. En ole koskaan harrastanut mitään urheilulajia useaa vuotta putkeen. Kokeilen kyllä mielelläni kaikkea uutta, mutta mihinkään lajiin ei ole syntynyt semmoista rakkautta, että olisi aivan pakko päästä sitä tekemään. Ja sitten kun tulee flunssa eikä pääse liikkumaan, voi hyvin alkanut harrastuskin jäädä sille tielle.

3. Olen aikamoisen saamaton. Ehkä liittyy samaan luonteenpiirteeseen kuin edellinen, mutta esimerkiksi siivoamisen ja tiskauksen kanssa käy aina niin, että kämppä tai tiskivuori räjähtää käsiin ennenkuin saan tehtyä asialle mitään. Sitten onkin pari päivää kivan siistiä, kunnes alamäki alkaa taas.

4. Minulle on tullut Tähdet ja Avaruus -lehti vuodesta -98. Jep, allekirjoittaneesta piti tulla tähtitieteilijä. Yläasteella tuli yhtenä talvena jokainen kirkas ilta maattua kotitalon katolla kiikarin ja tähtikartaston kanssa ja opeteltua tähtikuvioita. Aika monta niistä osaan vieläkin.

5. Punastun hirmuisen helposti. Ja useimmiten silloin, kun pitäisi keksiä jotain nokkelaa sanottavaa söpölle pojalle, ja aivot raksuttaa täysin tyhjää. Kaunis helotus kohoaa poskille viimeistään siinä vaiheessa, kun suusta hyppää sammakko ja tekisi mieli saada käännettyä kelloa taaksepäin tai vähintään painua maan alle.

6. Koko ikäni (miinus kaksi vuotta ja kaksi kuukautta) vannoin, että ikinä en muuta Helsinkiin. Ja yllätys, yllätys, missäs sitä nykyään asutaankaan? Tämän kuun ensimmäisenä päivänä tuli kaksi vuotta helsinkiläisenä täyteen, ja pakko myöntää, että entinen mielipide on kääntynyt aikas nurinkurin. En kyllä edes muista, mistä se aiempi Helsinki-inho on lähtöisin, mutta yksi tekijä on voinut olla kauden 96-97 jääkiekon SM-liigan finaali. TPS oli silloin pikkutytön sydäntä lähellä (nokun se ihana Saku Koivu oli pelannu siellä) ja sitten inhottavat Jokerit vei mestaruuden. Tartteeks aina olla niin järkevät syyt asenteille?

7. Olen kävellyt yksin keskellä yötä kolmen kilometrin matkan Prahan kuulemma yhden pahamaineisimman kaupunginosan läpi. Ei kai ollut se fiksuin temppu, mutta Super Bowl, viiden hengen seurue, taksit tosi tarkkoja henkilömäärästä ja muut oli menossa toiseen suuntaan. Taksia en yksinään raaskinut ottaa, joten päätin sitten, että pistänpä Porta Prot päähän, niin minuu luullaan ihan saletisti paikalliseks, kun siellä joka toisella oli semmoiset. Sitten tassua toisen eteen ja vitjat, että Praha oli nätti silloin yöllä. (En sitten tiiä siitä "pahamaineisimmasta", ehkä paikalliset kaverit vähän vaan säikytteli.)

Mm. tuommoinen tuli vastaan talon seinässä matkalla kämpälle.

Mutta tämä minusta tältä erää, ottakaas lukijat haaste vastaan, ja kertokaa itsestänne seitsemän sekalaista asiaa!

Jossakin vaiheessa oli hirmuinen vouhotus laatuajasta. Pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota, että varmasti käyttäisi ajan tehokkaasti ja laadukkaasti (minulle jäi silloinkin epäselväksi, miksi tehokkuus olisi jotenkin laadun tae). 

Minulle laatuaika voi olla sitä, että saan rauhassa maata koko lauantain sohvalla kissoja rapsutellen, vaikka tiskit on tiskaamatta ja imuroidakin pitäisi. Tiedän ihmisiä, joiden mielestä kyseessä on pelkkä laiskottelu. 

Välillä otan itselleni laatuaikaa katsomalla putkeen vaikka koko tuotantokauden jotakin sarjaa, mihin olen sillä hetkellä uppoutunut. "Laiskottelua", sanovat toiset. "Ulkonakin paistaa aurinko, joten kyllä sitä ainakin kävelyllä pitäisi käydä" (mieluiten hiihtää vähintään 20km).

Ja tiedättekö mikä on ihan parasta? Istua koko ilta tietokone sylissä ja selata kaikenmaailman tyhmiä, hassuja ja mielenkiintoisia nettisivuja syöden jotain hyvää samalla. StumbleUpon ja TED, ah rakkaani. (Tässä vaiheessa kovimmat laatuajan puolestapuhujat varmaan pyörtyvät jo.)

Kuka määrittää laatuajan, jos en minä itse? Miksi silti välillä voi tulla tunne, etten kehtaa tunnustaa istuneeni vain koko iltaa koneella, vaikka sillä hetkellä se oli minulle sitä parasta laatuaikaa? 

Mutta mikä on sinulle laatuaikaa? Mikä saa sinut onnelliseksi, ja tuntuuko sinusta koskaan siltä, ettet kehtaisi kertoa siitä muille?

Olen jo pitempään ihmetellyt sitä, että miksi ihmeessä niin monet mainokset ovat aivan kauheaa kuraa? Danonen mainoksiin asti en tässä jutussa edes mene, koska niitä ajatellessani verenpaineeni pomppaa samantien. 

Eilen elokuvan mainostauolla sain nauttia taas huimaavan laadukkaasta mainoksesta. Kyseisen pläjäyksen sanoma oli: "Kunpa elämä aukeaisi aina yhtä helposti kuin uusi Lambi-pakkaus." Ihan oikeasti. Mikä vessa-psykologi tuonkin lauseen on kehittänyt? "Istuinpa siinä kakkosella, ja elämä vähän otti päähän, kun ei siitä miehestäkään ota mitään selvää, mutta onneksi sentään sain vessapaperipakkauksen ihanan helposti auki!" Häpihäpi ja kaikki oli taas niin kivaa.

Toinen viime aikojen suosikki on eräs vessanpuhdistusaine, jonka nimeä en kyllä edes muista, joten voidaan tässä samalla huuhtoa vessanpytystä alas väittämä "ärsyttävät mainokset toimivat, koska ne jäävät päähän". Kyseinen mainoshan alkaa lausahduksella "Kaikki arvostelevat vessaasi salaisesti" (tai ainakin jotain sinne päin). Joo, itselläni ainakin on aina tapana nuuskia kavereiden vessat ja niiden siisteystaso, ja tottakai määrittää vielä ihmisen arvo sen mukaan.

Ja ei, Lambiakaan en kyllä osta enää tuon mainoksen jälkeen. Ehkä taas sitten, jos se söpö karitsa palaa kirmailemaan ympäri niittyjä ja juomaan koko lammen tyhjäksi (se oli sentään söpö, vaikka ei nekään mainokset nyt mitään Oscarin arvoisia suorituksia olleet...).

Mitkäs ovat teidän inhokkimainoksianne, vai onko semmoisia ollenkaan?

Täällä on moni muukin avautunut nettideittailukokemuksistaan, joten avaanpa minäkin sanaisen arkkuni aiheesta. Nimittäin sen ensimmäisen viestin merkityksestä jatkon kannalta. Tämä ilta oli viestien surkuhupaisuudessa taas kärkipäästä...

Luuletko, että vastaan sinulle, jos ensimmäinen viestisi on:

1. Moi! Miten meni päivä? Mä menen kohta nukkumaan. Olin iltavuorossa töissä ja aamupäivällä kuntoilin tunnin salilla.

Aaa. Sepä mielenkiintoista. Saat toki kysyä miten minulla meni päivä, mutta en tunne sinua, miksi kerrot, mitä teet/teit, miksi luulet, että se minua kiinnostaisi? (Olenpas paha ihminen...) Mutta sori nyt vaan, ei tämä ole mitään ala-asteen kirjeenvaihtoa.

2. sun kanssa uskaltaisin vaikka ottaa sellaisen painiottelun :) ja vaikka ihan "ei sääntöjä" säännöilllä... ;)

No sehän on kiva. Tälle oli jopa pakko kirjoittaa takaisin, niin herja tuo oli, ja lopultahan homma kääntyi niin päin, että ilmeisesti minä olenkin se kevytkenkäinen meistä (älä kysy, miten tähän tultiin, en minäkään tiedä).

3. Kiinnostaako tutustua?

Hmm, mietitäänpäs. Ei?

4. Mitäs tämmöisen miehen pitäisi sanoa, että saisi tuommoisen naisen kiinnostumaan? ;)

Älä sano mitään, jooko.