Elokuva, jonka katson yhä uudelleen

Kerron teille nyt eräästä elokuvasta.

Sellaisesta, jonka sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi.

Sellaisesta, jonka katsoin yksin pimeässä huoneessani kietoutuneena peittoon.

Sellaisesta, jonka ensimmäisiltä minuuteilta lumouduin sen pysähtyneisyyteen ja yksinkertaisiin kuviin.

Sellaisesta, jossa on niin monta ihanaa hetkeä jotka tekee mieli katsoa yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta päädyinkin katsomaan uudelleen koko elokuvan.

Sellaisesta, jonka nimi on Somewhere.

Kun ohjaaja on Sofia Coppola, ei voida mennä kauheasti vikaan. Eikä mentykään, ollenkaan. Elokuva on juuri niin ihanan hidas ja kauniita kuvia täynnä kuin Coppolan taidonnäytteet aina ovatkin. Elle Fanning on hurmaavan ihana kikattelevana ja sydämiä kipseen piirtelevänä tyttärenä, Stephen Dorff uskottavan eksynyt ja sympaattinen tähti-isä. 

Mielestäni yksi elokuvan ihanimpia kohtauksia ovat hetket jotka ovat hyvin yksinkertaisen kauniita ja arkisiakin, kuten jäähallissa esitetty luisteluesitys tai isän ja tyttären välinen uimahetki.

Coppola tekee sen taas, sulattaa yhden unelmoijan ja kauniiden kuvien ihailijan sydämen. Joka kerta.