Nuoruus

Toisinaan tulee olo, että on saanut tarpeekseen baarien tahmaisiin lattioihin tarttuvista kengistä ja niskaan hönkivistä vanhan viinaksen hajuisista tursakkeista. Ikuisuuden kestävistä bussimatkoista kotiin, siitä lemusta joka leijailee ilmassa jonkun syödessä hampurilaisateriaa. Joku makaa sammuneena, jää väärällä pysäkillä ja antaa ylen niin että juuri bussin ovien sulkeutuessa kaikki pääsevät tästä ilosta osaksi.

Väsyttää hapuilla, eksyä ja pohtia karkkia mussuttaen mikä sitä nyt taas on vikana kun se ei soita. Kompastella porraskäytävässä kahden ostoskassin kanssa niin että omenat kierivät lattialle. Lähettää itkien sähköpostia yliopistolle kun esseet on edelleen puolitiessä ja nenä niin tukossa ettei haistakaan mitään. Yskiä keuhkonsa pihalle, maata liikumattomana päiväkausia jaksamatta mennä apteekkiin. Miettiä miten joillakin onkaan helppoa, on aina joku silittää tukkaa ja sanoo kaikki käy vielä hyvin. Minun pitää sanoa samat yksinpuheluna, miten lohdullista.

Katsoa tuhannetta kertaa sitä teini-iän turvasarjaa, joka aina kuivasi kyyneleet ja jonka kanssa moni kesäyö kääntyi aamuyöksi. Jonka kanssa sai niiskuttaa nuhansa pois ja nauraa huonon päivän jälkeen. Jakaa kaiken tämän itsensä kanssa.

Toisinaan myös väsyttää lähteä, mennä aina jonnekin. Aloittaa aina alusta. Rakentaa uusi elämä. Kestää taas ne uudet vaikeudet, selvitä kuin olisi tehty teräksestä. 

Mutta sitten, herään ja huomaan. 

Tätä se kuuluukin olla, tätä se juuri on eikä tämä kestä ikuisesti. 

Nuoruus. 

Josta Olavi Uusivirtakin laulaa.

Parasta siis pitää ne tanssikengät jalassa, ja valvoa jälleen kerran aamunkoittoon.

Olla vielä se villi lapsi.

http://peacefully-stoned.tumblr.com/post/16567967631