Ladataan...
Siljan Reseptivihko

Viime viikonlopun juhlahetken mango-passionkakku 

 

Viikonloppuna oli sopiva tilaisuus leipoa jotain kesäistä herkkua. Varsinkin, kun kesähelteet antavat vielä odottaa itseään, niin auringonpaiste on tehtävä jollain muilla keinoin :) Väriteemaksi valikoitui siis raikas keltainen ja sitä kautta mauksi mango ja passionhedelmä. Hyydykekakut ovat mielestäni tosi juhlavia ja näyttäviä, joten niitä on tullut melko usein erilaisiin tilaisuuksiin leivottua. Lisäksi ne ovat tosi helppoja tehdä, kunhan perusperiaatteet liivatteen käytössä on selvillä.

 

Pohja:

200g digestive-keksejä (itse käytin gluteenittomia)

80g voita

ripaus suolaa

 

Täyte:

6 dl vispikermaa

400g maustamatonta tuorejuustoa

3 dl tomusokeria

2 tl vaniljasokeria

6-7 kpl passionhedelmää

1/2 ison sitruunan mehu 

7 liivatelehteä

 

Kiille:

3dl mangososetta 

3 liivatelehteä

 

Pingota voipaperi irtopohjavuon (halkaisija n. 26 cm) pohjalle ja voitele reunat öljyllä. Murskaa keksit pieniksi murusiksi ja sekoita joukkoon sula voi ja ripaus laadukasta suolaa. Levitä muruseos irtopohjavuon pohjalle ja painele tasaiseksi. Nosta jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita isossa kulhossa tuorejuusto ja sokeri, ja lisää varovasti sekoitellen kermavaahto joukkoon.

Purista kattilaan puolikkaan sitruunan mehu ja passionhedelmien hedelmäliha. Kuumenna seos. Purista liotetuista liivatteista ylimääräinen neste pois ja lisää ne kattilaan lämmenneen seoksen joukkoon. Anna sulaa. Lisää hiukan jäähtynyt liivate-passionhedelmäseos muun täytteen joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa noin neljä tuntia tai yön yli.

Valmista kiille, kun täyte on täysin hyytynyt. Laita liivatteet jälleen kylmään veteen likoamaan niin, että ne pehmenevät. Kuumenna mangosose kattilassa ja lisää pehmenneet liivatteet joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä hieman ja kaada kakun täytteen päälle tasaisesti. Nosta jääkaappiin hyytymään noin pariksi tunniksi. Koristele kakku vielä ennen tarjoilua.

 

Ladataan...
Siljan Reseptivihko

 

 

En tiedä johtuuko siitä, että ulkona on niin pimeää, mutta ainakin itselläni tämänhetkinen meno on hiukan matalaa lentoa. Kirkasvalolamppua monet ovat kehuneet, mutta itse en sellaista omista. Sen sijaan viime aikoina on tullut tehtyä jos jonkinlaista smoothieta ja värikkäitä salaatteja, on haudutettu pakuriteetä, rohmuttu pakastimen pohjalta suuri osa (äidin poimimista) kesän marjoista ja tungettu ties mitä superfood-jauhetta sinne sun tänne, jotta valonpuutteesta kärsivä kroppa saisi edes hiukan lisäboostausta. Suklaa on sellainen herkku, jota helposti tekee mieli, kun fiilis on ihan RaMaVit (= ramasee, masentaa ja v*****aa), ulkona on pimeää ja märkää, ja lenkillekään ei jaksa lähteä. Fazerin sininenhän kummasti kohottaa mielialaa, kun on ekaksi parkkeerannut itsensä mukavaan asentoon viltin alle sohvan pohjalle lempi tv-ohjelman äärelle. Sen sijaan, että olisin itse tarttunut tänään Fazerinaan, niin hoksasin väistää sokeripommi-ansan ja teinkin vähän terveellisemmän version appelsiinin ja suklaan klassisesta makuparista raakakakun muodossa. Osviittaa reseptille sain täältä

 

Pohja:

250 g pekaanipähkinöitä

1 tl kanelia

iso kourallinen tuoreita taateleita

ripaus suolaa

 

Liota pähkinöitä muutama tunti vedessä, mieluiten yön yli. Laita pähkinät ja taatelit tehosekoittimeen ja aja massaksi niin, että ainesten rakenne rikkoutuu. Lisää kanelia ja suolaa. Sekoita. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle voipaperin päälle. Itselläni oli halkaisijaltaan noin 24 cm:n kokoinen vuoka, joka oli suhteellisen iso. Sen vuoksi kakusta tuli aika littana, joten ulkonäon puolesta pienempi vuoka olisi varmasti parempi. Nosta pohja hetkeksi pakastimeen jähmettymään.

 

Täyte:

2 appelsiinin mehu ja kuori

10 taatelia

1-2 rkl hunajaa

2 tl vaniljaa

2 dl raakakaakaojauhetta

2 tl soijalesitiinijauhetta

1 dl sulaa kookosöljyä

5 rkl kaakaovoita sulatettuna

2 rkl lucumaa

1 tl kanelia

ripaus suolaa

 

Raasta pestyjen appelsiinien kuori. Purista mehut tehosekoittimeen ja lisää joukkoon taatelit. Aja sileäksi ja lisää sitten muut ainekset joukkoon. Tehosekoita tasaiseksi massaksi. Maistele ja lisää tarvittaessa makeutta. Suolaakaan ei kannata unohtaa, koska se tasaa makuja tosi kivasti. Levitä täyte pohjan päälle ja nosta kakku pakastimeen jähmettymään. Kakku on oikein maistuvaa hieman kohmeisena.

 

 

Edit 28.11.2014: Kakku oli seuraavana päivänä vieläkin herkullisempaa, kun se oli saanut yön yli vetäytyä.

Ladataan...
Siljan Reseptivihko

 

 

Isänpäivän kunniaksi ajattelin tehdä kahvipöytään leivonnaisen, joka sisältäisi kahta isän lempiherkkua: kinuskia ja marenkia. Mieleen juolahti yhdistää nämä kaksi kakun muotoon ja näin syntyi kinuskinen versio balettitanssija Anna Pavlovan mukaan nimetystä herkusta. Kakku ei sisällä lainkaan jauhoja, ainoastaan hiukan maissitärkkelystä, joten se on gluteeniton. Mikään terveysherkku kaikessa sokerin määrässään tämä ei missään nimessä ole, mutta tällä kertaa se ei ollut tarkoituskaan :)

 

Marenkipohja:

4 munan valkuaista

2,5 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

1 tl valkoviinietikkaa

2 tl maissitärkkeystä

 

Täyte:

1 prk kondensoitua maitoa

2 dl kuohukermaa

1 prk maustamatonta maitorahkaa

makeutus sokerilla tms maun mukaan

päälle: hasselpähkinärouhetta, marjoja, hedelmiä

 

Laita uuni kuumenemaan 100 asteeseen. Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele se voinokareella.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan vaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Kun vaahto on kiiltävää, lisää sekaan vaniljasokeri ja viinietikka. Siivilöi lopuksi maissitärkkelys ja sekoita.

Levitä vaahto uunipellille leivinpaperin päälle. Jätä reunoilta hiukan korkeammaksi niin, että täyte pysyy paremmin päällä.

Paista uunissa noin 1,5 tuntia niin, että pinta saa hiukan väriä ja kuori muuttuu rapeaksi. Sisältä marenki jää hiukan pehmoiseksi. Jätä rauhassa jäähtymään. Itse jäähdytin/kuivatin yön yli keittiön pöydällä. Älä missään nimessä laita jääkappiin tai laita kelmua päälle. koska marenki kostuu ja muuttuu vetiseksi.

 

Täytä marenkilevy vasta juuri ennen tarjoilua. Tee kondensoidusta maidosta kinuskia keittämällä avaamatonta purkkia kiehuvassa vesikattilassa noin reilu pari tuntia. Jäähdytä kunnolla laittamalla purkki kylmään veteen. Avaa purkki ja kaavi valmis kylmä kinuski marenkipohjan päälle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita maitorahka joukkoon. Makeuta oman maun mukaan. Levitä vaahto kinuskikerroksen päälle.

Viimeistele ripottelemalla päälle pähkinärouhetta ja marjoja sekä hedelmiä. Tarjoile välittömästi.

 

 

Pages