Elokuu, miksi jo meet?

Viikonlopun jälkeen eletään jo syyskuuta. Mitäs elokuulle tapahtui, kysyn vaan? En kerinnyt ainakaan päivittämään blogia, se on varmaa. Toivottavasti teitä lukijoita siellä kuitenkin vielä on!

Instagrammin puolelta olette varmaan huomanneet vihdoin niitä vauvaviittomia, joista olen puhunut vuoden päivät. Tyttömme osaa kommunikoida! Välttävästi ainakin....

Lisäksi E:stä on kasvanut aivan ihana huumoripakkaus. 

Varasin ajan vihdoinkin ammatinvalintapsykologille, josko tähän ahdistukseen työ- ja koulutusasioista saataisiin jotain tolkkua. Olen myöskin lähettänyt useita työpaikkahakemuksia, mutta suurimmasta osasta ei ole tullut mitään muuta infoa takaisin kuin että valinta on nyt tehty, kiitos mielenkiinnosta. 

Kaksien tärkeiden synttärien järjestely syyskuulle on aloitettu. S täyttää 30, vaikkei sitä tahdo myöntää, vaan on ikuisesti 29. Meidän pikkuinen pallero taas täyttää 1 vuotta muutama päivä isänsä synttärien jälkeen. Juhlat tosin pidetään vasta lokakuun puolella sukulaisille, molemmille omansa! Syyskuussa minulla on kahden viikon hengähdystauko töistä viimeisen kesälomaviikon ja talviloman merkeissä. Pääsenpähän mukaan E:n 1-vuotisneuvolaan.

Mutta täällä ollaan, yritetään selvitä päivästä toiseen.

Share

Kommentoi