Kaikenmaailman pelkoja

Kolmas kierto meneillään pillereiden lopettamisesta. Uutta ovulaatiota odotellessa. 

Minuun on iskenyt hirveästi erilaisia typeriä pelkoja. Tai en tiedä ovatko ne typeriä, mutta minusta tuntuu, että ne ovat, mutta en osaa luopua niistä.

Ensimmäiseksi, kävely. Kävelen töihin ja olen tottunut kävelemään ripeästi ja nyt mietin että sehän voi hyvin vaikuttaa siihen etten raskaudu. Että rasitan kehoani liikaa eikä munasolu siksi hedelmöity. Tai että heilun liikaa kävellessäni ja se vaikeuttaa tapahtumasarjoja sisälläni. No tietysti voisin kävellä rauhallisemmin muutenkin, S siitä aina mainitsee; "Sinulla on taas kiire kaikkialle." 

Seksi tai lähinnä oma orgasmi. No tämä itsellä vaatii kehon jännittämistä, olen tottunut saamaan orgasmin tietyllä lailla ja saankin sen melko helposti ja nopeasti omalla tavallani. Mutta pelkään, että kehon jännittäminen vahingoittaa jotain sisälläni. Tai jos lopetan omien orgasmien tavoittelun niin sekinhän voi vaikeuttaa siittiöiden matkaa.. tai hankaloittaa sitä.. mistä sitäkään nyt taas tietää mikä niille on hyväksi... 

Ja sitten se itse ovulaatio, kierto kun on epäsäännöllisen pituinen, niin en ole enää yhtään varma milloin se on, joten harrastamme seksiä päivittäin. Enkä ajatellut aloittaa vielä testailemaan lämpötiloja ja muita ovulaation havainnointitapoja. On se kyllä käynyt mielessä, mutta siitähän se stressi vasta tulisikin...

Jos tästä kierrosta ei tärppää mitään, niin ajattelin ainakin seuraavaksi neljäksi kuukaudeksi lopettaa yrittämisen ja siirtyä ajattelemaan vain töitä ja pitäytyä kumin käytössä. Sitten ainakin oma kierto olisi tutumpi ja olisin ollut luomuna yli puoli vuotta, ilman mitään mömmöjä. Ja kevät ei mammalomalle muutenkaan olisi hyvä homma töiden kannalta ja mieluummin kesä-talvi, jos yhtään voi toivoa. Tiedän, olen ihan hirveä äitikandidaatti, kun ajattelen vain töitä, mutta en halua jättää työkaveria pulaan tai saattaa asiakkaita vaikeuksiin, omien itsekkäiden halujeni takia. En vain yksinkertaisesti voi mitään vauvakuumeelleni, jonka takia itken melkein joka ilta kaipaustani.

Lapsettomuus on pelottava ja sydäntä puristava ajatus omalla kohdalla, mutta kai sen asian kanssa oppisi ajan kanssa elämään. Olen jo paljon vanhempi kuin äitini oli saadessaan minut ja veljeni. Ja tämän ikäisenä äitini koki 8 vuotta hedelmättömyyttä, eikä hän enää meidän lisäksi saanut muita lapsia. Olen siis melko varma, että sukuni naisilla on suuri riski lapsettomuuteen ellei lapsia hankkinut nuorena. 

No vauva tulee, jos se on meille tarkoitettu tulevaksi. Jos ei, voimmehan aina ryhtyä kasvattivanhemmiksi ja suoda rakastavan kodin muiden lapsille. Jotenkin vain tuntuu, että maailma toimii väärin, kun joku toinen raskautuu helposti ilman minkäänlaisia haluja olla vanhempi ja sitten ihminen, joka haluaisi sitä eniten maailmassa, ei kykenekkään tulemaan raskaaksi tai keho muuten hylkii alkiota. Olen itkenyt Eerikan keskenmenon takia, kunpa hänenkin pelkonsa voisivat haihtua ja hänen perheensä saada elämäänsä maailman ihanimman pikkukäärön! 

No se stressi nyt on varmaan ihan todellinen vaikuttaja ja olenkin sitä yrittänyt vähentämään, mutta kun päässä pyörii tälläisiä ajatuksia niin oleppa siinä sit stressaamatta. 

Ja ennen kuin alatte kommentoida, että olet vielä nuori ja yleinen yrittämisaika on vuosi, niin tiedän sen, mutta pelkoni eivät siltikään hiljene eikä kaipaus vähene. Haluan vain kirjoittaa ajatukseni ylös ja näin käsitellä tätä asiaa ja pelkojani.

Share

Kommentit

Silkkitassu

Liikuntaa kyllä pitäisi harrastaa, ihan totta. Jos Martina voi tanssia melkein loppuun asti niin ehkä minä voin kävellä tässä alussa normaalisti. En sentään enää pyöräile näin talvella. Kaatuminen se vasta pelottaisi. Jos vain vähän hidastan vauhtia, et en turhaan riuhdo itteeni hengästymispisteeseen asti.
Vaihdetaan kuulumisia ja keskustellaan tunteista, jos tahdot. Mukava tavata toinen vauvakuumeinen joka on näin alussa.. Lilyssä kun kaikilla jo ne vauvat tuntuu olevan. :)

Silkkitassu

Ellipsips, toivottavasti pian siis tärppää teillä! :) Odotus ja kaikki päivämäärät mitä pitää muistaa tarkkailla tuntuvat olevan niitä pahimpia stressinaiheuttajia, VAIKKA yrittää kovasti niitä olla stressaamatta.

Tällä hetkellä ovulaatiopäivät ovat päällänsä tai juuri menneet, hirvittävästi väsyttää ja olo on kuin maansa myynyt. Kukapa tästä ajasta toisaalta haluaisi hirveästi puhua saati kirjoittaa, kun tämä on tälläistä jojoilua tunteittensa kanssa, yhtä odotuksen odotusta, kuten blogisi nimessäkin toteat. :)

Silkkitassu

Minipillereitä olen syönyt parikymppisestä, eli oliko 6-7 vuotta lyhyillä tauoilla höystettynä kunnes lokakuussa lopetin.
Ei nämä pelot ole onneksi jokapäiväisiä, mut sellasia joita tulee ajateltua aika usein ja kohdistuvat varsinkin ovulaation jälkeisiin päiviin. Nyt yritän olla normisti ja liikkua silleen et en riuhdo itteeni ympäriämpäri..

Mitä lähemmäs kierron loppua tullaan, sitä toiveekkaammaksi tottakai tulee. Samalla kuitenkin hiipii ajatus et "Ei se voi nytkään olla kun ei ollut viimeksikään". Ja sit miettii et mitä oireita on ilmennyt, yleensä minun kuukautisiin on kuulunut vain kipuilua, joskaan rinnat eivät ole koskaan kipeytyneet. Et varmaan vasta sitten alan epäillä oikeasti raskautta, jos rinnoissa tuntuu.. :D

Kommentoi