Kriisin paikka

Ladataan...

Moneskohan kerta tämäkin on, kun yritän lähteä kirjoittamaan mielen päällä olevasta asiasta tänne ja törppään koko aiheen ihan alkuunsa.

En ole kovin kaksinen kirjoittaja, toisin kuin vaikkapa Emmi Nuorgam.
En kuvaa niin kauniisti ja yhdistä tekstiin kuvia yhtä näppärästi kuin phocahispida.
Enkä varsinkaan keksi niin ihania aiheita kuin Kristaliina.

Olen pyöritellyt mielessä ajatusta pelkästä valokuvien ("oikeiden", ei kännykkäotoksien) käytöstä, unohtaen kokonaan tekstin, kun sitä ei vain tule. Tai tulisi, mutta olen sen suhteen hyvin kriittinen.
Olen miettinyt myöskin keskittyväni olemaan enemmän lifestyle- kuin perheblogi, päiväuneni kun nykyään eivät enää ole vauvojen kuvista koostuvia.
Halua kehittää tätä olisi, mutta selvää suuntaa ei ole.

Haluatteko nähdä jatkossa enemmän tälläistä materiaalia?

Jos tutkin googleanalyticsin kautta mitä blogistani yleensä on tultu etsimään, törmään eniten resepteihin, käsityöohjeisiin sekä raskausoireisiin ja raskautumistoiveisiin. Enkä kyllä näitä ihmettele yhtään. Niistähän tämä blogi pääasiassa on koostunut nyt kohta kaksi vuotta. Kaksi vuotta olette seuranneet meidän polkua vauvahaaveista esikoisemme syntymään ja kipuiluumme perhe- ja työelämän yhdistämisessä. Ollaan rikottu perinteistä äiti kotona - isä töissä -mallia ja harmaannuttu uhmakkaan tytön vetäessä omaa showtaan pienessä asunnossamme.

Nyt päiväunet tosiaan kohdistuvat työnhakuun ja ammatinvalintaan, sekä toiveisiin oman asunnon löytämisestä ja rahoituksen järjestymisestä. Kaikki olisi helpompaa lottovoiton avulla. Kova halu olla itsenäinen ja seisoa omilla jaloilla. Löytää taloudellista varmuutta sellaisessa työpaikassa ja ammatissa, joka kuvastaa enemmän minua. Löytää itsensä ja vahvuutensa. Kehittyä kärsivällisemmäksi ja tajuta että elämä on tässä ja nyt, eikä "sitten kun".

Olen useasti puhunut, että minusta tuntuu, että jään paitsi asioista, jos en harrasta montaa asiaa. Hamstraan harrastuksia ja tekemistä, tahdon lukea ja kirjoittaa; tahdon seurata monia sarjoja; tahdon piirtää, taiteilla ja maalata; tahdon tehdä käsitöitä; tahdon leipoa; tahdon valokuvata; tahdon blogata; tahdon laulaa ja tanssia; tahdon pelata konsoleilla ja tietokoneella; tahdon remontoida ja nikkaroida; tahdon lumilautailla; tahdon tehdä ihan kaikkea, mutta päivässä ei ole tarpeeksi tunteja eikä minulla edes osaamista, koska osaan kaikesta vähäsen, mutten mistään tarpeeksi. Yritän olla kaikessa hyvä, oikea superihminen, mutta teen aina mahalaskun. Yritän uskotella itselleni, että minulle riittäisi, jos olisin tosi hyvä edes yhdessä asiassa. Mutta sitten hermoilen, että jos en teekkään tuota toista asiaa, vaan keskityn tähän yhteen, jään paitsi jostain tosi tärkeästä. Ymmärrättekö mitä haen tällä takaa?

AMK-aikoina oli aikaa ja halua piirtää.

Lapsena ja nuorena olen virallisesti harrastanut vain muutamaa asiaa. 3-4 luokalla harrastin pianonsoittoa (se taisi olla ainut harrastus mitä kyläkoulullamme järjestettiin koulun jälkeen 4h-toiminnan lisäksi), mutta lopulta luovutin, kun opettaja ei tahtonut ryhtyä opettamaan minulle vapaata säestystä, vaan keskityimme pelkästään nuoteista soittamiseen. Osasin lukea nuotteja mielestäni hyvin, mutta haaveilin että pystyisin tekemään omia biisejä ja säestämään niitä, kuten äitini teki. Äiti oli minulle esikuvana tässä.

Laulaminen oli minulla myös haaveissa, mutta sitten kutosluokalla osallistuessani paikalliseen tenavatähti-kilpailuun, jäädyin lavalla, enkä saanut lauluun sitä haluamaani eläytymistä, jolla ehkä olisi kisan voittokin voinut tulla. Laulamiseen en ole koskaan saanut mitään varsinaista oppia, äidilläni on Kuopion musiikkilukio tausta ja hän on ollut erilaisissa lauluryhmissä sekä biologinen isäni on kanttori ortodoksisessa kirkossa ja laulaa karaokea intohimonaan. Laulaminen on siis niin sanotusti geeneissä. Nyt laulamisen aloittaminen harrastuksena tuntuu jo aika menetetyltä tilaisuudelta, kuten myös vaikkapa tanssin tai muun musiikin harrastuksen. Suurinosa kun pitäisi aloittaa jo ihan muksuna, jotta kerkiäisi kehittyä hyväksi eikä väärien tekniikkojen pois opetteluun menisi niin kauaa.

Yläasteella ja lukiossa harrastin karatea. Se jäi sitten ylioppilaskirjoitusten jalkoihin ja paikkakunnan muuton jälkeen. Ei enää huvittanut aloittaa alusta, kiitos eri suuntautumisien, joissa ei hyväksilukuja tunneta. Karaten jälkeen en ole käynyt missään virallisissa harrastuksissa kahta kansalaisopiston kurssia lukuunottamatta. Vähän aikaa harrastimme kaveriporukalla tanssia, mutta sitten taas muutto uuteen kaupunkiin erotti porukan. Eipä enää lapsen kanssa oikein ole aikaakaan tai halua jättää perhettä iltaisin yksin työpäivän jälkeen mennäkseen kodin ulkopuolelle harrastamaan. Sarjakuvaseuran kokoontumisiin ei myöskään ole hirveän mielekästä aina mennä, vaikka siellä ihanat kaverit ovatkin.

Kuva tanssiryhmä Myupro:n esiintymisestä Helsingin kirjamessuilla vuonna 2008. Minä etualalla ruskeassa koulupuvussa.

Minulle voisi tehdä hyvää, jos tekisi sellaisia miellekarttoja, top5 unelmat -listoja ja inspiraatiotauluja, joita voisi tälläisinä mustina hetkinä sitten katsoa ja muistaa mitä kohti tässä mennään. En tiedä mistä olen tälläisen pakkosuorittamisen itselleni taikonut. Onko siellä muita kohtalotovereita, vai olenko ainoa harrastusten ylisuorittaja?

 

Share

Kommentit

Eerika
Bättre liv

Se on vaan se kirous kun on niin monesta asiasta kiinnostunut! Ehkä se meidänlaisten ihmisten vahvuus onkin siinä monipuolisuudessa, harva on siinä näin hyvä! Että pystyy innostumaan monista eri asioista, osaa kaikkea vähän ja ymmärtää kaikesta vähän. Joku vain yhdessä asiassa hyvä voisi puolestaan haluta olla monipuolisempi. Ongelmana tässä vaan on juurikin tuo, kun haluaisi tehdä kaikkea ja olla niissä (mielellään heti) myös hyvä, ei yhtälö ole mahdollinen. Ja sitä omaa paikkaa on myös tosi vaikea löytää. Vertaistuellinen "mä niin tiedän mistä sä puhut!" siis täältä ja unelmakarttaa vaan tekemään! Minunkin pitäisi tehdä uusi, odottelen tuttavan järjestämää unelmakartta-työpajaa niin ehkä unelmat taas järjestyy. Vielä loppukaneettina: kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa, mutta lähes kaikkea ehtii tehdä kun kokeilee yhtä kerrallaan ;) Paljon jännempäähän se myös on olla harrastanut melkein kaikkea, ei minulle riittäisi olla vain yhdessä asiassa hyvä!

Silkkitassu

Joo taisin mä vastata tuolla itsekin samaan, ei se riittäis. Vaikka tein uuden vuoden lupauksiakin et nyt tänä vuonna keskityn näihin tiettyihin enkä koske yhtään noihin toisiin. Sit tein ihan päinvastoin kuitenkin! :D

Kiitos vertaistuesta! Tuli jo heti vähän parempi mieli. Pitää väsätä unelmakartta, laitan sen sit näkyviin! Linkkaa omasi, kunhan työpajaan pääset!

phocahispida

Olen periaatteessa kiinnostunut kauhean monista asioista, mutten ota niiden kokeilemisesta stressiä vaan ajattelen, että jos elämässä tulee sopiva hetki, seura ja tilaisuus kokeilla eteen, tartun siihen. Ja niihinkin juttuihin, jotka eivät niin kiinnosta, mutta voisivat olla oman kehon tai mielen kehittämiselle hyödyksi. 

Tykkään laadukkaista kuvista ja varsinkin kiireessä kuvapainotteisia blogeja, kuten vaikka Hunajaista on kiva seurata, kun voi vaan nauttia visuaalisesti. Eli ei ainakaan jyrkkää eitä kuvapainotukselle täältä. ;) (Ja kiitos kaunis kuvamaininnasta!)

Raissi
RetroPrinsessa

Minäki tykkään katella kuvia, varsinkin jos niissä on joku pieni kuvateksti. Jostain syystä saan niistä älyttömästi kiksejä :D

Silkkitassu

Mustakin olisi kiva päästä kokeilemaan kaikenlaista ihan uutta, mutta on tuossa listaa jo mitä tehdä näitä vanhojakin juttuja. Vähän aikaa sitten möin pois miun Warhammer kääpiöarmeijani, kun totesin etten saa sitä koskaan tätä menoa valmiiksi. Armeija pääsi uuteen kotiin, jossa ne saa arvoisansa kohtelun.
Sitä tanssia tahtoisin kyllä ihan tosissanikin päästä jatkamaan, mutta se oikean porukan löytäminen on kyllä niin tärkeää! 
Ehkä mä kokeilen pari kuukautta miltä kuvaaminen taas tuntuu ja katsotaan sitten miltä näyttää, kuten facebookissa oli puhetta.

Kristaliina
Puutalobaby

Hih kiitos kehuvasta maininnasta heti alkuun!

Hei voisitko ajatella niin, että käännät tuon "kiinnostusmonipuolisuutesi" blogin rikkaudeksi? Mitenköhän sen oikein kuvailisi...? Eli että ei niin, että kertoisi kaikesta kaiken. Vaan että ikään kuin ajatella, että ainakin sulla on paljon erilaisia kohteita, mistä ammentaa :)

Mulle lukijana blogin viehätys syntyy sellaisista pienistä välähdyksistä, mitä ne kirjoittajansa elämästä antavat. Hitsi, nyt ajatus katkesi, kun tuo sun sivupalkin kolmannen kuvan otus vaan tuijottaa mua tuosta sivupalkista <3 Mutta tuli mieleen, että tuossapa vaikka jotenkin osuva inspiraatiokuva tälle koko blogille <3

Silkkitassu

Tarkotatko tuota mustaa Kiivin kuvaa? <3

Ehkä mä osaisin kuvien avulla saada enemmän sellaista jälkeä kuin mä tahdon. Kun selkeesti tää tekstin tuottaminen on nyt niin tahmeaa. 
Kuvaamisesta tuli mieleen, et huomattiin E:n leikeissä olleen iphonen kätköistä E:n itse ottamia selfieitä ja pari lyhyttä videonpätkää. Ei oltu tajuttu et se osaa aukasta puhelimen ja saanut kamerankin vielä päälle. :D yks ilta meni ihmetellessä niitä kuvia!

Mielenkiintoista on ollut lukea siun harrastuksista, käsitöistä ja lemmikeistä :) Valokuvia katselisi enemmänkin!

Silkkitassu

Kiitos! :) nyt kun minulla on oma ensimmäinen pöytäkone niin on hieman helpompi muokkailla kuvia, kun ei tarvitse ajaa toista koneelta pois. Läppärillä kun ei sen hitauden takia enää mitään pystynyt tekemään. 

Kommentoi

Ladataan...