Kun vauvakuume iskee

Olen kohta 26-vuotias. Kuvittelin aina saavani ensimmäisen lapseni parikymppisenä, kuten äitini sai minut. Hän oli 20-vuotias kun minä putkahdin hänen elämäänsä. Olimme kahden yli kolme vuotta. En muista tuosta ajasta juuri mitään (kuinka moni oikeasti muistaa vauva-ajastaan mitään), mutta sentään minulla on paljon valokuvia, joiden pohjalta voin sanoa "muistavani" kuinka asuimme rivitalossa kirkonkylällä ja kuinka isomummit kävivät hoitamassa minua äidin käydessä töissä kouluavustajana. Sitten elämäämme putkahti mies.

Ensimmäinen mielikuvani (josta ei ole kuvaa) on kun tämä mies hakee äidin treffeille ja tuo minulle punaista norsulakua pussillisen lahjukseksi (mikähän sen nimi nyt taas oli.. Strö... stro.. jotain.. maailman paras muisti kunniaan.. :D). Jään isomummin kanssa odottamaan treffien loppumista kotiin. Edelleen jos satun huomaamaan tuon norsulakupussin kaupassa, mieleni tekee ostaa sitä ihan vain nostalgian vuoksi.

Vuosi tästä eteenpäin niin asumme omakotitalossa, vietetään häitä ja juhlitaan pikkuveljeni syntymää (en olekkaan enää ainoa äidin silmäterä!!), samalla saan isoveljen ja isosiskon (jotka tosin asuvat oman äitinsä luona ja käyvät pari kertaa vuodessa kylässä).  Lisäksi muistan kuinka keksin ensimmäisen (saattoi olla kyllä jo toinen, ensimmäinen kuulemma oli radiomekaanikko) toiveammattini adoptiopapereiden täyttämisen lomassa kunnantalolla. Minusta piti tulla sihteeri, rakastuin nimittäin konekirjoittamiseen, mitä pääsin virastotädin vanhanmallisella kirjoituskoneella harjoittelemaan (olen nyt kirjanpitäjä mikä liippaa kyllä tosi läheltä.. :)) Näin sain isän.

En tuntenut biologista isääni, saati tiennyt kuka hän edes oli, kahdeksaantoista vuoteen. Pahimmat riidat (joista en ole kovin ylpyä näin jälkeenpäin ajatellen) käytiin tästä kyseisestä aiheesta. Kuka minun biologinen isäni on? Vaikka minulla oli jo isä, maailman paras sellainen (ja varmasti hauskin), en silti päässyt eroon tunteesta etten todellisuudessa tiennyt kuka minä olin. Se toinen puolikaskin määrittelee sinua ja sitä kuka sinä olet. Tai ainakin olisi kiva tietää se lähtökohta, mitkä eväät on saanut tähän elämään.

Äidiltä sain:

  • Ruumiin rakenteeni, ulkonäköni
  • Kiharat, paksut hiukseni (tälläiset löytyy kyllä myös isältäni, joten voisin hyvin olla hänenkin lapsensa)
  • Lauluääneni ja halun olla taiteellinen
  • Silmälasit (halusin jo nuorena lasit, onneksi vasta neljä vuotta sitten jouduin ne hankkimaan)
  • Eläinrakkauden

Isältäni sain:

  • Maailmankatsomukseni
  • Arvot elämääni
  • Hyvät matematiikan perusteet

Biologiselta isältäni sain:

  • Luonteeni (tämän sain selville vasta 25-vuotta syntymäni jälkeen)
  • Temperamenttini
  • Leukani/kasvonpiirteeni

Itse olen hankkinut:

  • Reiät korvaani (ensimmäiset reiät teetettiin kyllä äidin kanssa, mutta myöhemmin ne umpeutuivat ja vuosi sitten hankin nykyiset reiät ihan oikeassa alan liikkeessä... uuuuu... Ei enää ammuttuja reikiä (jotka ovat niin pelottavia!!) vaan kunnon välineillä tehty rustolävistys...)
  • Näätärakkauden (ehkä maailman ihanimpia asioita!)
  • Lukuintoni
  • Kaikki-heti-tänne-nyt -asenteeni (ei hyvä)
  • Elämää suuremman rakkkauden -nälän (I blame you, movies!)
  • Ehkä maailman oudoimman huumorintajun, jonka onneksi avopuolisoni jakaa kanssani

Kuvassa minä ja Kiivi (nuorin frettini, vain puolivuotias) Eikö se olekin lutuinen???

 

Olen nuoresta asti tiennyt, että tahdon äidiksi. Mieluummin nuorena kuin vanhana (ei sillä että yli 30-vuotias vielä mikään vanha on, mutta minulla on kauhukuvat "viimeinen käyttöpäivä" -leimasta, jonka kuvittelen tupsahtavan otsaani, kun ylitän tuon muurin.

Vuosi sitten kun tapasin avopuolisoni ja löysin viimein sen rakkautta ensisilmäyksellä -fiiliksen, joka minut valtasi välittömästi, aloin potemaan vauvakuumetta. Näin raskaana olevia äitejä kaikkialla (tänäänkin keskusta oli täynnä lastenvaunuja... miksi ne piinaavat minua?). Paljastin vauvakuumeeni poikaystävälleni vasta viime keväänä. Yllätyksekseni hänelläkin oli pienoinen vauvakuume, ei valtava, mutta sellainen "haluan hankkia vauvan sinun kanssasi kahden vuoden sisällä". Olihan tämä jo alku. Koimme pääsiäisenä "saatan olla raskaana" -hetken, mutta se hetki meni ohi pelkkänä ummetuksena..

Nyt syksyllä emme ole oikeastaan mistään muusta puhuneetkaan kuin vauvoista. "Kulta.... vauva...." "Vauva.." "Vauvaaaaa...." Vihjailevaan sävyyn sanottuna... Ei ruikuttaen.. ehkä vähän joskus pikkuisesti...

Ja avopuoliso on alkanut hilata tuota "kahden vuoden sisällä vauva" -tavoitetta "puolen vuoden sisällä voisimme ruveta yrittämään vauvaa" -tavoitteeksi.. Lopetin pilleritkin kuukausi sitten. Siirryimme kondomeihin.. Viikko sitten siirryimme keskeytettyyn yhdyntään (ei ehkäisymenetelmä.. enemmän "jos se on kohtaloa, se tulee...")

Eikä meitä haittaisi, että vauva saisi alkunsa. Kyllä se meitä pelottaa molempia ja mietityttää niin rahallisesti, henkisesti ja tilallisesti. Mutta kun VAUVA!

Viimeisimmät kuukautisvuotoni olivat ajalla 25.9.-27.9. Viime kuun lopussa ei ollut vuotoa, tein varulta raskaustestin, joka näytti negatiivista. Epäilen, etten ole vielä täysin palautunut minipillereiden syönnistä (Ceracette, ei kuukautisvuotoa kuin kerran puolessa vuodessa), joten kuukautisvuoto varmaan jäi sen takia pois. Eli silloin kipujen perusteella kuukautiseni olivat 24.10.-26.10. Oloni on kumman raskas ja tukala, mutta jos ajattelen asiaa kuten viimeksi (intoilen: "saatan olla raskaana.. olisimpa raskaana") niin tulen vähemmästäkin valeraskaaksi.. Luultavasti olen syönyt vain huonosti.

Joka tapauksessa... ei pikkujouluaikaan voi olla raskaana, miten sitä selittää sen ettei juo mitään alkoholipitoista? "Olen antibioottikuurilla.. öö.. korvani takia.." "Pidän tipatonta marras-joulukuuta." "Olen autolla (ainiin en omista sellaista)" "Huomenna on töitä (nyt on lauantai)"

Miksi suomalaiseen juhlapyhiin muutenkaan kuuluu alkoholi? Tai miksi minun pitää olla sosiaalinen? Enkö voi vain linnoittautua sohvannurkkaan ja odottaa joulupukilta paljon suklaata ja leluja (minulle tietysti!) lahjaksi ilman, että siihen kuuluu liikkuminen paikasta A paikkaan B. Äiti ilmoitti joku aika sitten, että on nyt valmis mummoksi. Mummi kyseli äidiltä, joko minulla on kohta alkamassa vauvakuume (tietäisipä vain...). Minä kyselen avopuolisolta "Joko, joko?"

Kun vauvakuume iskee...

 

 

 

 

 

 

 

Share

Kommentoi