Paras ystäväni ja rakkaani

Ladataan...

"Eikö ihmiset oikeasti tykkää olla oman kumppaninsa kanssa kotona, kun aina valittavat, että on kestämistä kun tuo toinen tuossa möllöttää ja ei ole päässyt kahteen päivään omiin menoihinsa?"

Tälläisellä kysymyksellä S aloitti muutama päivä sitten sohvalla maatessamme keskustelun. Virkkasin sohvalla ja meillä oli tv auki, vaikkei kumpikaan sitä varsinaisesti katsonut. S tutki puhelimellaan internettiä.

"Minusta on hurjan mukava vain viettää aikaa sinun kanssasi. Sinä olet minun paras ystäväni, enkä minä kaipaa tästä viereltäsi minnekään. Eikö kaikki parit tunne näin? Onko niillä niin hirveää keskenään, että pitää jatkuvasti siitä valittaa?"

Hyvä kysymys. Itselleni on päivänselvää, että rakkaani on myöskin paras ystäväni. Aikaisemmissa suhteissani näin ei välttämättä ole ollut, en ole pystynyt luottamaan toiseen jakaakseni sisimpiä tuntemuksiani. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että voin olla täysin oma itseni ja kertoa toiselle murheeni ja iloni ilman tuomitsemisen tunnetta.

On minulla myös parhaita ystäviä suhteemme ulkopuolella, mutta jos totta puhutaan, en välttämättä voisi kuvitellakaan olevani 24/7  heidän seurassaan, vaikka ihania ihmisiä ovatkin. Tottakai tarvitsemme S:n kanssa molemmat myös omaa aikaa, kummallakin on omia ystäviä ja omia mielenkiinnonkohteita, vaikka paljon niistä jaammekin. Mutta jos puhutaan jatkuvista iltariennoista tai kaupungilla aikansa kuluttamisesta ilman toista.

"Tässä on kulunut jo kaksi päivää viimeisestä poikien illasta! Pakko päästä tuulettumaan, jottei pää hajoo sinun katteluun!"

Minusta on ihana jakaa asiat ja menot S:n kanssa, enkä siksi koe tarvetta ulkoilla yksin kovinkaan usein. Monesti niistä reissuista on sit kiire kotiin, sohvalle toisen kainaloon katsomaan sarjoja.

Tiedostan, että olemme verrattain nuori pari. Kaikki toisessa on vielä ihanaa ja ah niin parhautta. Mutta miksi toisen läsnäolon pitäisi alkaa ahdistamaan? Siinä vaiheessa kun se parisuhde määrittää kokonaan elämäsi, ahdistuu helpoiten siitä ettei tunne itseään kuin parisuhteen toisena osapuolena. Mutta jos säilyttää jotain omaa, tietää kuka on myös ilman toista, tilanne on minusta terve ja ahdistusta ei silloin tule niin helposti. Näin ainakin omalla kohdallani asian näen.

S käski kirjoittaa nämä ajatukset ylös, jotta sitten kun hän unohtaa syntymäpäiväni/vuosipäivämme/ystävänpäivän/mitä näitä nyt on tai tekee jotain mikä saa minut kiehumaan raivosta, voin palata näihin ja muistaa tämän hetken fiilikset ja saada tukea sitten teiltä ("Muista miten kultainen hän oli silloin kun toi yllätyslahjan ihan syyttä"), kun haukun hänet pataluhaksi ja uhkaan heittää hänet pellolle. No toivon ettei näin tapahdu. :)

Loppuun vielä pakollinen Duckface kuva.. :) Enjoy!

Share

Kommentit

Valentine

Ihana kirjoitus! Mäkin viihdyn oman kullan kanssa ihan missä vaan, ja yhdessä on aina hyvä olla. En tajua ihmisiä joiden "on pakko päästä" tuulettuun ilman puolisoa, koska toisen nassua ei jaksa katsella. Tottakai muakin toinen välillä ärsyttää, mutta se on harvinaista ja hetkellistä ja koskee aina jotain ihan pientä juttua. Minusta Sinkkuelämää-leffan Charlotten sanat kuvaa hyvää parisuhdetta tiivistetysti: "I'm happy every day. Not all day every day, but every day." :)

Silkkitassu

Joo, Charlotten sanat olivat hyvät, katoin itsekin sen leffan ja hymyilytti! Tälläistä parisuhdetta olen etsinyt siitä lähtien kun seurusteluasiat alkoivat kiinnostaa: asioiden jakamista ja hyvää oloa, onnellisuutta. Että toinen on paras ystävä, joka ymmärtää ne tyhmimmätkin aivopierut mitä suustasi päästät eikä tuomitse. Ja vaikka asioista riidellään välillä, ei se tarkoita maailmanloppua tai että toista rakastaisi yhtään vähempää kuin silloin kun asiat ovat riidattomia.

Nyt vasta ymmärrän miten tärkeä samanlainen huumorintaju on suhteessa. Edellisessä suhteessani minun ja exän huumorintaju eivät kohdanneet ja siitä tuli ongelmia ja pahaa mieltä.

 

Kommentoi

Ladataan...