Reissumme kuvina

Tampereen reissu alkoi perjantaina kahdeksan aikoihin Jyväskylän rautatieasemalta. Matkaan lähdettiin Manducan voimin, ilman vaunuja. 

Perhehytti on paras keksintö ikinä! Yleensä ollaan saatu olla omassa rauhassa ja levittäytyä tavaramäärän kanssa mukavasti ympäri hyttiä. :D

Keskustorilla. E tykkäsi matkata Manducassa. Äidin hartiat ja jalat eivät niin välittäneet asiasta, mutta mieluummin kantorepussa kuin ilman.

Käytiin munkkikaakaoilla Pyynikin Munkkikahvilassa. Nomnomnom!

Ja Lasten kulttuurikeskus Rullassa oli perjantaina ja lauantaina oikein mukavaa. Vietettiinkin periaatteessa suurin osa ajasta siellä. Paikalta löytyi vaipanvaihtopiste ja mikro sekä vauvanurkkaus, johon lauantaina nukahdettiin E:n kanssa päikkäreille isin kierrellessä tapahtuma-alueella.

Ompun isolla sängyllä oli mukava nukkua perhepedissä. E ei herännyt edes syömään yöllä vaan nukkui kivasti aamuun yhden tutin noston taktiikalla. Isi hankki uuden kännykän, kun entinen sanoi matkalla kaput.

Rullassa myös harjoiteltiin piirtämistä. Tässä syntyy sarjakuvaa.

Käytiin Itamae Sushi:ssa syömässä lounasta. Oli muuten hyvää. Jos saisin päättää niin söisin näitä aina!

Otettiin tietysti viralliset cosplaykuvat Finlaysonin ja Plevnan ulkopuolella. Aina kun kuljettiin ihmisten ohi niin jäljestä kuului "awww" "kuinka suloinen charmander" "tosi söpö" - kuiskauksia. :) Olen ylpeä kuinka hyvin pikkuinen pärjäsi ja jaksoi koko reissun!

 

 

Aurinkolasit olisivat tarpeen.

 

Koska JP Ahosen Villimpi Pohjola - Lapsus ei ilmestynytkään vielä Kupliissa niin mukaan lähti vain Blacksad:n uusin Amarillo. Ainiin ja yksi Hello Kitty -manga ja Mouse Guardin Legends of the Guard Volume 2. Mutta siis periaatteessa en ostanut juuri mitään. Kotona oltiin lauantaina joskus ilta yhdentoista aikoihin. Sunnuntaina herättiinkin sitten kello 9. Olo oli hieman hölmistynyt kun E oli nukkunut täydet yhdeksän tuntia heräämättä! Vau...

Share

Kommentoi