Synnytyskertomus

Ladataan...

Jatketaanpas siitä mihin edellisenä päivänä jäätiin. Eli "Hähää, en tuukkaan vielä"

Sunnuntain ulkoilut ennen supistusten kovenemista.

Latenssivaihetta siis kesti ja kesti ja se tuntui ikuisuudelta. Sunnuntai-iltana supistuksia tuli ehkä vartin välein ja ne olivat kivuliaampia taas kuin lauantaina, mutta TENS-laitteen kanssa pärjättiin (kolmos asetuksella). Yön aikana supistukset kuitenkin alkoivat tihenemään ja kipu alkoi olla sen verran kovaa, että TENS-laite ei enää tuntunut miellyttävältä selässä, enkä saanut nukuttua yhtään. Aamu viideltä maanantaina päätettiin lähteä tarkastamaan käyrille tilannetta, kun supistukset tulivat seitsemän minuutin välein. Tiesin kyllä, että ne varmaan laittaa meidät takas kotiin, mutta toivomuksena olikin, että saisin jotain kipulääkettä ja apua nukahtamiseen. 

Käyrillä oltiin varmaan yli puoli tuntia ja hoitaja tsekkasi kohdunsuun tilanteen, todeten, että kohdunkaula ei ollut yhtään lyhentynyt. Eli mömmöt käteen ja kuudelta olin kotona kokeilemassa nukkumista. Isäni oli tullut Jyväskylään myös sunnuntaina, joten vanhempani kävivät kaupoilla päivän aikana ja soittelin heille neljä tuntia nukuttuani syömistoiveeni (luumuja!!! vatsa oli niin kovana, että ei mitään rajaa..). TENS-laite ei enää ollut mukava puolen päivän aikoihin, kivunlievityksenä vietin tässä vaiheessa aina puoli tuntia kerrallaan suihkussa. Söin luumuja ja istuin vessassa useasti. 

Kahdelta olo alkoi olla todella kipeä ja oksensin vessassa. Limatulppaa tuli mielestäni jokaisella vessakäynnillä vähän pois. Todettiin, että nyt alkaa olla aika lähteä synnärille, kun supistuksia tuli kolmen minuutin välein. Taksin odottaminen ja se muutama kilometri taksin kyydissä tuntuivat tuskaisilta. Vielä kun jouduttiin neuvomaan taksi synnärin pihaan, kun huomasin sen kääntyvän ihan väärästä risteyksestä ja kommentoin asiaa minkä nyt supistuksiltani pystyin. Vihdoin kuitenkin päästiin laitoksen pihalle ja menin ilmoittautumaan (tai siis yritin puhua itkuisuudeltani, että tulisin synnyttää...).

Hoitaja ohjasi meidät tutkimushuoneeseen käyrille ja tarkastettiin kohdunkaulan ja -suun tilanne. Yllätykseksemme oltiin jo kolme senttiä auki!! Olin niin helpottunut asiasta, ei tarvitsisi enää lähteä kotiin! Vedet eivät mielestäni olleet menneet vielä ja luultavasti kalvot olivat tässä vaiheessa vielä tallella. Nousin tutkimuspöydältä huonovointisena ja pyysin oksennuspussia, jolloin lisää limaa valahti (olisiko ollut loput limatulpasta, ainakin se oli kiinteän oloista). Pääsin käymään vessassa ja sitten meidät ohjattiin synnytysosastolle ja suoraan saliin. 

Kätilö tuli antamaan minulle vaatteet ja kyseli toiveitani ja tilannetta. Pyysin peräruisketta, minkä antaminen aiheutti oksennuskohtauksen ja ei muutenkaan tuottanut kuulemma tulosta... Seuraavaksi oli vuorossa kivunlievityksestä keskusteleminen. Kätilö esitteli vaihtoehdot, joita minulla tässä vaiheessa olisi ja tulin siihen tulokseen, että lihakseen otettava kivunlievitys (Oxanest 10mg) olisi sillä hetkellä paras. Kello oli 15:30 tässä vaiheessa. Kivut hävisivät ja sain vielä lämpöpussin selkään. Pari tuntia siinä kuunneltiin Nickelbackiä cd-soittimesta ja kiikuin keinutuolissa silmät kiinni. S silitteli minua, tarjoili omenamehua ja vettä sekä satuili päästänsä pitäen minun ajatukset poissa kivusta. Pyysin aina välistä vaihtamaan kappaleita cd:ltä, kun kappaleen aiheuttamat tuntemukset eivät olleet miellyttäviä. Vauvan sydänääniä seurattiin monitorilta koko ajan sekä seurailtiin muiden salien tilannetta (neljä salia kahdeksasta oli käytössä).

Hehkeänä... 

 

Puoli kuudelta supistukset alkoivat tuntumaan taas kipeiltä ja kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen. Oltiin viisi senttiä auki ja kalvopussi tuntui. Seuraavaksi kivunlievitystavoiksi voitiin valita kohdunkaulanpuuduksen ja epiduraalin välillä (spinaalikin olisi ollut mahdollinen, mutta koska sen kesto on sen pari tuntia, ei voitu tietää tarkalleen loppuuko sen vaikutus kesken synnytyksen vai ei). Päädyin epiduraaliin, koska kivut olivat kovat ja tahdoin levätä huonosti nukutun yön jälkeen. Minulle laitettiin katetri käteen valmiiksi (jos tarvittaisiin laittaa jotain) ja anestesialääkäri kutsuttiin paikalle. Lääkäri vaikutti hieman itseään täynnä olevalta, mutta osasi asiansa ja olin ihmeissäni että en edes huomannut hänen laittaneen pistoksen ("häh? siinäkö se oli?!"). 17:45 ei siis enää tuntunut kipuja, vain paineen tunnetta takamuksessa supistuksen loppuosassa. Kätilö seurasi verenpainettani kymmenen minuutin välien noin puolen tunnin ajan. 

Supistukset jatkuivat tasaisen voimakkaina ja niitä tuli kahden-kolmen minuutin välein. Seurattiin ja vertailtiin muiden salien käppyröitä omiimme ja arvailtiin missä tilanteessa missäkin salissa oltiin. Aina välillä uusia saleja tuli käyrille ja joitain katosi. :) babyt oltiin saatu niissä jo maailmaan! Epiduraalin takia minulla oli kylmä, mutta sain onneksi lämpöpussin, jota pidin jalkojeni välissä lämmittämässä alaruumista. Liikkumiskyky oli myöskin tallella, mutta mieluummin lepäilin sängyssä.

Vähän ennen seitsemää alkoi olla nälkä (en ollut syönyt lounasta kotona...päivä oltiin pärjätty niillä luumuilla, jotka yrjösin pois) ja S lähti käymään kanttiinista välipalaa (meillä oli kuivattuja hedelmiä mukana laukussa, mutta minun teki mieli leipää) ennen kuin kanttiini kerkiäisi sulkea ovensa. Tällä välin kätilö kävi tsekkaamassa kohdunsuun tilanteen ja totesi että oltiin kokonaan auki, vain vähän ohutta reunaa oli enää jäljellä, kalvopussi tuntui edelleen. S tulikin tässä vaiheessa takaisin saliin ja kätilö kertoi tilanteen ja jätti meidät vielä joksikin aikaa kahdestaan. Sitten tutkittiin uudelleen ja nyt loputkin ohuesta reunasta oli kadonnut... Kätilö rupesi ihmettelemään, että "ei täällä kyllä mitään kalvopusseja ole vaan vauvan vaalea pää!". Vedet siis olivat menneet jossain vaiheessa, eikä kukaan tiennyt missä. Tässä vaiheessa kätilö myös huomasi emättimessäni olevan väliseinän ja kyseli onko se ollut siinä miten kauan (duh..luultavasti aina, itse huomasin sen kahdeksantoistavuotiaana, mutta ei siitä mitään haittaa ole ollut, joten..). Hän arvioi kuitenkin, että kyllä se antaa sen verran periksi, että sitä ei tarvitse leikata pois. 

Nyt saisi ponnistaa, jos ponnistamisen tarvetta tulisi. Mennä vain sen tunteen mukana. Nousin ylös sängystä sängyn viereen seisoskelemaan ja vähän liikuttelemaan lantiota. Ponnistamisen tarve alkoi pikkuhiljaa tuntua ja synnytyskertomuksessa ponnistusvaihe on laitettu alkaneeksi 19:45. Ponnistin aluksi kyljelläni, mutta jossain vaiheessa käännyttiin selälleen (onko se nyt sit puoli-istuva asento?). Ponnistamisvaihe kesti sitten yhteensä noin puolitoista tuntia. Ja syy oli se, että kukaan ei ollut huomannut, että meidän vauvahan on kohdussa avotarjonnassa eli naama napaani päin (ihan niin kuin äitinsä, miksi en ole yllättynyt?!). Kätilö oli asian mahdollisuutta päässänsä kelannut, mutta kaikki merkit viittasivat kuitenkin raivotarjontaan.

Vähän ennen yhdeksää kätilö alkoi miettiä, että kerkeeköhän hän nähdä tämän synnytyksen loppuun (vuoro vaihtuu 21:30). Minunkin voimat alkoivat olla jo aika finaalissa ja kyselin, olisiko mahdollista avustaa vauvaa imukupilla. Paikalle kutsuttiin lastenlääkäri ja toinen kätilö avustamaan. Kätilö kertoi tilanteen, huomautti väliseinästä ja lääkärikin ihmetteli asiaa (ei kuulemma ihan joka päivä tule vastaan... :) i feel like a special snowflake!). Minulle laitettiin supistuksia voimistavia oksitosiinitippoja. Lastenlääkäri laittoi pehmeän imukupin paikalleen pääpahkan taakse ja sitten kokeiltiin. PLOP! Imukuppi oli lähtenyt irti (S:n mielestä hyvä, että en nähnyt tapahtumaan, koska kuulemma näytti aika brutaalilta, säikäytti kyllä itsenikin). Kokeiltiin uudestaan. PLOP! Lääkäri päätti kokeilla toisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen kovaa imukuppia, jonka kanssa vauva varmasti syntyisi. Välilihani leikattiin. Sitten muutama ponnistus ja vauva oli ulkona 21:18!

"Mitä mitä! Nytkö se on ohi?!" olivat ensimmäiset sanat ja ajatukset päässä! Sitten saimme kuulla, että meille syntyi tyttövauva! Nyt lääkäri ja kätilöt huomasivat, että sieltähän tultiin avotarjonnassa, ei siis ihmekkään että imukuppi oli lähtenyt irti, kun se oli ollut väärässä paikassa. Pikkuisen nenä oli jarruttanut matkaa. Tilaa alapuolella kyllä olisi ollut tulla...S sai leikata napanuoran ja vauvalle laitettiin K-vitamiinipistos. Sain vauvan nopeasti rinnalleni ja nähtiin, että se on tyttö. Vauva vaikutti kuitenkin vähän veltolta, joten hänet vietiin nopeasti happikaappiin saamaan ylipaineistettua ilmaa.

Pikkuinen E happikaapissa tuijottelemassa isäänsä

S meni kaapin luokse ihastelemaan tyttöä ja ottamaan jo ensimmäiset kuvat sekä infoamaan sukulaisia (jota siis hän oli tehnyt vähän väliä viestien välityksellä, mummoloissa oltiin pidätetty hengitystä useammankin kerran, kun synnytys oli edennyt...). Apgar pisteet olivat 7 (60s) ja 7 (5 min). Minä jäin jälkeisiä synnyttämään (istukka tuli ulos 21:30 ja painoa oli 440g, napanuoran pituus 35cm) ja ommeltavaksi. Kuinka ollakkaan se väliseinä emättimestä repesi, joten lääkäri päätti leikata sen kokonaan pois toiseltakin puolelta. Synnytyskertomuksen mukaan neulat/taitokset olivat ompeleissa 2/15. Ehkä joku osaa selittää mitä tämä tarkoittaa? 15 tikkiä? No tuntuu kuitenkin aika epämiellyttävältä istua, joten useita niitä on... en laskenut... Lääkärin kanssa juteltiin siinä tikkien laiton yhteydessä kaikennäköistä, muun muassa vauvahautomosta ja kivunlievityksistä ja ylipäätänsä synnytyksistä. Todella mukava oli. 

Pikkuiset jalat

Vauvalla ei ollut missään vaiheessa happivajausta onneksi (kuulimme tämän seuraavana päivänä kun meille tultiin puhumaan synnytyksen kulusta). Kahden tunnin jälkeen sain vauvan ensi-imetykselle, joka oli jäädä ensin yritykseksi (vaikka minulta tulikin todella hyvin kermaista maitoa), mutta lopulta vauva hoksasi mitä tässä kuuluu tehdä ja ensi-imetys onnistui pienellä avustuksella. Meidän oma kätilö oli jo tässä vaiheessa sanonut heiheit ja toinen kätilö ottanut hänen paikkansa. Kaikki synnytyksessä mukana olleet henkilöt olivat kuitenkin todella mukavia ja kuuntelivat toiveitani ja tekivät työnsä hyvin.

Pienen strategiset mitat olivat seuraavat:

paino 2960g

pituus 49cm

päänympärys 33cm

Koska lapsivedenmenoajasta ei ole tietoa, tehtiin osastolla sitten infektioseuranta, joka oli normaali.

Sitten siirryttiinkin molempien pesujen jälkeen osastolle rullatuolilla valmistautumaan yöpuulle. Kello oli jo reilusti lokakuun puolella, kun saavuimme osastolle. S:n piti lähteä osastolta hyvänyöntoivotusten jälkeen kotiin. 

Nyt se 9 kuukauden palkinto on tässä.

 

Share

Kommentit

Kristaliina
Puutalobaby

Oh! Mähän ihan herkistyin, tosi hyvin ja koskettavasti kuvailit <3

Hih ja tää on ihan sairasta; itse odotan jo ihan innolla, että pääsen kokemaan tuon kaiken uudestaan - niin kamalaa kuin se mulla eka kerralla olikin :) Mutta on se vaan jotenkin niin hullua ja erikoista :)

Niiiiiiiiin isot onnittelut vielä, vaikka oon tainnut onnitella aika monesti jo aikaisemminkin :)

Silkkitassu

Kiitos kiitos! ^_^ 
Synnytys on siitä jännä kokemus, että ne kivut mitkä sen aikana kokee, ovat voimaannuttavia. Ja aika kultaa muistoja.. kyselin koko kirjoitusprosessin ajan S:ltä yksityiskohtia, kun itse olin jo ne unohtanut tai muistin asioita varsin hämärästi. "Ai ensin tehtiin noin ja sitten tapahtui näin.. " Ja ne kivutkin on jo unohtuneet. Palkinto kaikesta siitä on vain niin uskomaton! 
Onnea hirmuisesti tähän uuteen raskauteesi!! Jokainen raskaus ja synnytys on erilainen, joten ei se tällä kertaa ehkä yhtä kamala ole. :) Positiivisesti vaan kohti seikkailuja!

Pipo (Ei varmistettu)

Kuulosti kaikenkaikkiaan hyvälle kokemukselle..olitko tietoinen että tyttönne olis noin pienikokoinen syntyessään? Masusi oli kumminkin aika ison näköinen jo alusta asti. :) Apua, ensikuussa olis sit mun vuoro. Onnea kovasti pienen pienestä tytystä!

Silkkitassu

Kyllä sitä vähän isommaks arveltiin (3 400g), mutta itse olen syntyessä ollut 3 100g, joten siihen suuntaan odotin hänen olevan... Oltiin sitten siitäkin vielä vähän pienempiä.. Taisi se loppuosa siitä isosta mahasta olla keksejä ja suklaata... ;D 
Kokemus oli kaiken kaikkiaan positiivinen ja tuntui, että olin tilanteen tasalla koko ajan (paitsi latenssivaiheessa, kun ei tiennyt miltä sen kivun pitäisi tuntua, mutta kyllä sen sitten lopulta tajusi mitä kaikki aina sanoo). 

Onnea viimeiseen rutistukseen! 

Taas näkee miten ainutlaatuinen jokainen synnytys on :) Kahta samanlaista tarinaa tai kokemusta ei tästä maailmasta löydy. Itsekin jo pyörittelen mielessä kertomuksen kirjoittamista :) Onneksi on potilaskertomus pohjana, koska alkaa yksityiskohdat jo hämärtymään :D

Silkkitassu

Joo, siitä näkee mitä milloinkin on tapahtunut kyllä tosi hyvin (jos vain saa selvää käsialasta... :D)

Kommentoi

Ladataan...