Vauvan tuloon valmistautuminen

Lauantai kului siivouksen ja leipomisien merkeissä, kun illalla muutama kaveri tuli istumaan iltaa meille. Kävin puolilta päivin tosin kahvittelemassa Prescossa Tamsinin ja hänen vauvansa kanssa. Otetaan kyllä ehdottomasti uusiksi ja varsinkin sitten kun oma vauva ilmestyy maailmaan niin vauvatreffit pitää järjestää. 

S:n siskot tulivat yllätysvisiitille Jyväskylään samana päivänä ja toivat mukanaan pitkään odotetut vauvakalusteet (pinnasänky, hoitopöytä, sitteri ja vaunut) ja pari kassillista tekstiilejä. Kävimme syömässä Sohwissa nopeasti ja palasimme kotiin jatkamaan siivousta ja tekemään tomaatti-parsakaali-fetapiirakkaa. Vieraat ilmestyivät kuuden-seitsemän pintaan ja juttua riittikin sitten puolille öin. Tarjoiltavat hävisivät parempiin suihin ja varsinkin unelmakääretorttu sai kiitosta! Ehkäpä teen sitä uudemmankin kerran, kun onnistui niin hyvin. 

Sunnuntai onkin kulunut sitten kootessa ja sumpliessa kalusteiden paikkoja (sekä mansikoita putsatessa, 5kg mansikoita / 15 euroa). Ja pitihän ne vaunut käydä ohjekirjan kanssa lävitse ja kokeilla jokainen toiminto, jotta niitä osaa käyttää. Vaunut ovat Emmaljungan City Crossit pehmeällä kantokopalla (edellinen omistaja hankkinut 2009 uutena). Todella hyväkuntoiset. Kokeilin myös lämpöpussia kantokopan sisälle ja näyttäisi mahtuvan hyvin. :)  Kunhan vauva kasvaa niin noista saa rattaat. Menosuunnan kääntö tapahtuu easyfix-mekanismilla, jossa tuo istuinosa vain käännetään ympäri. Ei siis heittoaisaa, mutta ehkei se haittaa kovasti. Mukana oli sadesuoja ja hyttysverkko tulee tuosta kuomun alta.

Makuuhuoneeseen laitettiin pinnasänky ja jossain vaiheessa järjestellään vielä koko huone varmaankin uusiksi, kun sinne on kertynyt tavaraa, jota ei tarvita. Pinnasänky on S:n siskon lapsien vanha ja heidän nuorimmaisensa nukkui nyt ensimmäisen yön isojen poikien sängyssä. Mielenkiinnolla odotamme mitä pojalla on sanottavaa ensimmäisestä yöstään. Kovasti hän oli vielä joku hetki sitten luopumassa tästä pinnasängystä (vauva kuulemma tarvitsee sitä enemmän kuin hän), joten saa nähdä onko mieli muuttunut. :)

Hoitopöytä sijoitettiin eteiseen, koska silloin ei tarvitse aukoa niin monia ovia, kun vaipanvaihdot ja muut hoitotoimenpiteet tulevat vaatimaan vettä. Makuuhuoneenseen kun näädät eivät pääse niin tottakai ne ovat aina passissa oven takana, josko joku olisi tarpeeksi hidas, että he pääsevät luikahtamaan ovenraosta. Hoitopöytä on niin ikään S:n siskolta. Mustan pöydän sijoitusta mietin vielä, toisaalta apupöytä voi olla ihan kätevä hoitopöydän vieressä.

Sitteristä tuli heti näätien nukkumapaikka. Kuvassa Justus näyttää mallia kuinka sitterissä hänen mielestään pitää istua maata. Kovasti myöskin vaunut kiinnostivat. Emme ole täysin päättäneet missä vaunuja säilytämme, kun eteinen on hieman ahdas ja makuuhuonekaan ei ehkä ole paras paikka, kun niitä ei työntämällä sieltä saa ulos (sänky-sisäänpäin kääntyvä ovi-kombo). Ehkä me jotain keksitään. 

Manduca odottaa käyttäjäänsä.

Alkaa pikku hiljaa tuntumaan yhä todellisemmalta tämä vauvan tulo. Ehkä jo noin kymmenen viikon päästä (se on kymmenen maanantaita!) meillä on pikkuinen vauva. Maybe girly baby, maybe baby boy! 

Hankintalistalla on ensi viikolla (kun saamme auton lainaan keskiviikkona):

- Flexibath ja kylpytuki

- uusia housuja minulle, yhdetkään farkut eivät mahdu enää ja töissä voisi olla ehkä siistimpiäkin vaatteita käytössä kuin olohousut. Onneksi säät ovat sallineet mekkojen käytön, mutta toisaalta jos löytäisin kivan maksimekon niin ehkä sellainenkin olisi aiheellista hankia. Käytän nimittäin polvisukkia babydoll-mekkojeni kanssa, kun en osaa olla paljain säärin. Maksimekon kanssa sääriä ei näkyisi. :)

Lisäksi jossain vaiheessa:

- imetysliivit

- itkuhälyttimet

- rintapumppu (katsotaan tarvitaanko)

Laskeskelin, että tällä hetkellä kongreettisesti rahaa olisi mennyt noin parin sadan euron pintaan (kun ottaa mukaan vauvavakuutuksen 70€). Tuo flexibath tulee olemaan varmaankin meidän kallein hankintamme. 

Share

Kommentit

Tamsin

Heh, se on muuten jännä miten paljon todellisemmalta se vauvan tulo tuntuu heti kun saa tarvikkeita kotiin! Onko teillä talossa mitään varastoa missä voisitte vaunuja säilyttää jos ei kotiin kunnolla mahdu? Itse en uskaltanut kylläkään meidän kellariin vaunuja jättää joten vaatimuksena oli niiden mahtuminen hissiin että eteiseen sai, ja muutenkin mietin että eikö se ole hankalaa sitten aina jättää vaunut alas ja roudata lapsi ja kamat sylissä ylös, mutta voisin olettaa että ei koska niin paljon vaunuja meidänkin kellarissa näkyy. :'D

Silkkitassu

Ei ole valitettavasti varastoa tässä talossa vaunuille. Pyörävarastoja on kolmekin kappaletta, mutta ne ovat ihan parkkipaikan toisella puolella, joten niiden käyttö ihan pyörillekin on hankalaa (talveksi ovat kyllä käteviä). Plus ne ovat ulkovarastoja, joten en halua vaunuja sinne viedä (jos edes saisi). Järjestelemällä asunnon sisustusta, löytyy varmasti paikka vaunuille sisältä. Ja toiveissa on, että vuoden päästä muutettaisiin tästä pois (aikaisemminkin tietty käy minulle. :)). 
Viereisessä talossa on kuulemma joku vaunuhamstraaja (ostaa ja myy niitä sit eteenpäin, näin ainakin väittää, omat lapset eivät kait enää niitä tarvitsisi. Vaunuja varastossa parhaimmillaan viisi) ja muut asukkaat ovat aika närkästyneitä, kun se säilyttelee niitä vaunuja siellä täällä (sellaisissa paikoissa missä niitä ei saisi). Meidän vastapäinen naapuri säilytti omia rattaitaan rappukäytävässä meidän oven edessä ja siitä nousi iso haloo talossa (paloturvallisuusriski!) eikä ne meenannut niitä siirtää pois. Isännöitsijä sit aina roudas ne pois sieltä ja joutuvat maksaa "sakon tms." et saivat vaunut takas. Lopulta uskoivat ja säilyttävät niitä sit omalla parvekkeellaan tai muualla sisätiloissa. Itse nukun ainakin paremmin yöni, kun ei tarvitse pelätä et joku käy tuikkaamassa ne tuleen.

Tamsin

Siis mitä mä just luin? Vaunuhamstaaja!?!?!!! Onko sellaisiakin olemassa? En toivu tästä nyt kyllä hetkeen. Mun vanhassa kotitalossa oli muuten kanssa naapuri joka säilytti vaunuja meidän oven edessä ja alakerrassa oli ihminen joka säilytti siinä käytävällä niitä vaunuja ja niistäkin valitettiin 1500 kertaa koska noh, ne oli paloturvallisuusriski. Etenkin kerrankin oli vähän suurempi poliisioperaatio jossain ylemässä kerroksessa ja ei ne poliisisedätkään ihan ilosta hyppiny kun keskellä käytäviä oli vaunuja tukkeena. :-D Enkä ymmärrä miksi niitä vaunuja piti yläkerroksiin roudata käytävälle kun pohjakerroksen portaiden alla jatkuvasti nätissä rivissä porukka vaunujaan säilytti ja sit muutama rohkeasti erilainen päätti aina omaan kerrokseen aina ne rullata, vaikka virallisesti niitten vaunujen säilytyspaikka olisi ollut metrin päällä siitä portaiden alla kellarissa. Jossa kyllä olisi myös ollut tilaa..

Silkkitassu

Yhtä hämmästynyt minäkin olin. Ilmeisesti on. :D 

Pipo (Ei varmistettu)

Meilläkin on tuo vaunuproblemo tulossa, koska meillä on kyllä häkkivarastot (joista meille ilmoitttiin ku oltiin asuttu tässä JO 4 VUOTTA!! :D) mutta kun on niin vanha rakennus niin vaunut ei mene/mahdu etuovesta sinne varastoon, jossa siis nämä häkkivarastot on, nytkin ne piti vielä takapihan kautta, joka on talvella (kun poika syntyy) kulku kelvoton lumen takia, eli kovin mielelläni en alkaisi niitä purkamaan joka kerta kun niitä tarvitaan, joten sisälle ne on tuotava tai jätettävä rappuun, toisen kellarin/pommisuojan oven eteen. Saa nähdä mikä haloo syntyy, mut no can do. :D

Silkkitassu

:/ Tämän takia tahdoin alun perin enemmän harrastaa kantamista. Toivottavasti siihen riittää tarmo ja vauvalla hermot.

Silkkitassu

Tykkään varsinkin väreistä. Vähän isothan noi on, mut ehkä mie selviän niiden kanssa. Onneksi hissi on tarpeeksi iso. :)

Kommentoi