Vauvaviittomat

Olemme puhuneet S:n kanssa paljon siitä, että E:lle opetetaan vauvaviittomia, jotta kommunikointi ennen puheen kehittymistä helpottuu. Olemme kuulleet tosi hyviä tuloksia tutuilta, jotka ovat pienestä pitäen (mitään ikärajaa tässä ei mielestäni ole) opettaneet omille lapsilleen perusviittomia (kuten äiti, isä, maito, lisää). Lapsi saa ilmaistua itseään helpommin ja vähemmällä turhautumisella. 

Kävin kirjastolla etsimässä tietoa asiasta ja googlettelin vauvaviittomia, mutta suomeksi asiasta ei juurikaan ole kirjallisuutta (ainakaan tuolla kirjastossa), mutta lastenosaston kirjastontäti lupasi tutkia asiaa ja ainakin jotain englanninkielisiä kirjoja ehdottaa hankittavaksi. Lisäksi hän ehdotti, että kävisin katsomassa suvi.viittomat.net sivustoa, johon on kerätty iso määrä oikeita suomalaisia viittomia. Vauvaviittomathan tietenkin ovat paljon yksinkertaistetumpia, kuin monimutkaiset ja usein aika sekavanoloiset (ainakin minun mielestäni) aikuistenviittomat.

No, sitten kokeilin onneani englanninkielisellä haulla ja löysin aivan ihanan sivuston Baby Sign Language . Siellä kerrotaan vauvaviittomien eduista ja opetetaan videoklippien ja kuvakorttien avulla iso määrä viittomia, joista sitten voi alkaa opettaa omalle vauvalleen perheen tärkeitä viittomia. Tärkeintä on hauskanpito, kertaaminen, kannustaminen ja sanavaraston kasvattaminen sitä mukaa kun entiset on ensin opittu kunnolla. 

Helpointa on aloittaa joka päivä käytetyistä sanoista, kuten äiti, isä, maito, lisää ja koira (tai kissa tai perheen muu lemmikki... harmi etten löytänyt fretti/näätä/hilleri viittomaa...pitää varmaan keksiä jokin oma...). Viisi sanaa on alkuun sopiva määrä, jotta vauva ei mene sekaisin sanoista. Aina kun aloittaa vaikkapa maidon antamisen, viittoo ensin sanan "maito" ja vasta sitten syötää vauvaa. Aina kun tulee tauko ruokinnasta on hyvä kohta viittoa uudelleen "maito" ja tarjota rintaa/pulloa uudelleen vauvalle. Myöhemmin vauvalle voi opettaa sanan "riittää (all done)", kun näyttää että hän lopettaa ruokailun, jolloin opittuaan viittoman vauva voi ilmaista olevansa täynnä.

 

 Tämä ei ole sponsoroitu mainos vaan halusin vilpittömästi jakaa tämän sivuston teidän kanssanne, josko lukijoissa olisi muitakin viittomista innostuvia! Me ainakin ajattelimme kokeilla näitä ja näistä tulee varmasti lisää postauksia riippumatta siitä oppiiko E näitä tahi ei. Toivomme tietenkin, että oppii.

Share

Kommentit

Lilleri78
Tuttitango

Miehen siskonlapset ovat oppineet vauvaviittomat ja oli hauskaa katsella, kun he käyttivät niitä. Aiottiin opettaa muutamia viittomia meidänkin lapselle, muttei oikeastaan oltu tarpeeksi johdonmukaisia ja käytetty niitä tarpeeksi. Käytössä oli kyllä "valmis" eli tuo all done (en katsonut tuolta oliko se sama merkki vai eri), joka on myöhemmin lapsen toimesta korvautunut taputtamisella kun ei halua syödä enää. Mutta kyllä nuo on tosi hyödyllisiä ja vähentää lapsen turhautumista kun osaa ilmaista itseään jotenkin! Miehen sisko kävi esikoisensa kanssa Sing and Sign -tunneilla (asuivat Lontoossa) ja siellä merkkejä opeteltiin laululeikkien avulla, uskoisin, että se onkin kaikkein paras keino merkkien oppimiseen.

Silkkitassu

Valmis oli käsien kääntö. 
Muskareissahan opetellaan jotain loruja kans viittomaan. Kuten hämähämähäkki. :) Ainakin muistan itse sellaisia leikkejä. Pikkuveljelle opetettiin viittomia, kun hänen puheensa kehittyi myöhään, mutta hän ei tainnut niitä hirveän pitkään käyttää, kun jo sitten sanat tulivat. 

Lilleri78
Tuttitango

Okei, no sitten meillä on ollut erilainen "valmis" käytössä. Eipä niillä tosiaan väliä muuten kuin että johdonmukaisesti sama merkki aina käytössä. Tosiaan noita viitottuja laulujahan on, mutta eivät ole kai helpotettuja merkkejä. Sen ainakin muistan, että sukulaislapset ovat opetelleet värejä niiden sing and sign laulujen avulla...

Hei jos tää ei vielä oo tuttu, niin löytyy kivasti tietoa: papunet.

Vauvaviittomat on tosi, tosi hyödyllisiä, jos ja kun vauva/taapero niitä oppii, niissä on vaan se, että niitä pitää käyttää usein ja pitää tosiaan olla johdonmukainen. Esikoiselle opetin niitä, mutta nyt kuopuksen kanssa en jotenkin ole muistanut käyttää niitä tarpeeksi usein :/ Pitäisi tsempata! 

Silkkitassu

Kiitos. Pitää katsella tuotakin sivustoa. Tosin miehen kanssa todettiin, että noi englanninkieliset viittomat ovat paljon loogisempia kuin suomalaiset. Mistähän johtuu?
Jossakin oli tarjolla ihan kurssikin vauvaviittomille. Ikäsuositus taisi olla kolmesta kuusta eteenpäin. Jännää nähdä et miten tämä meidän kaksi kuukautinen ottaa näitä viittomia vastaan. 

HelloAochi

Minkä ikäisenä vauvan on tarkoitus oppia viittomat? Mä en ihan oikein ymmärrä, miksi ne on helpompia oppia kuin sanat. 

Silkkitassu

Ainakin olen kuullut että neljän kuukauden iässä jotkut jo osaa pari viittomaa (varmaankin riippuu lapsesta ja vanhempien aktiivisuudesta). Mutta luultavastikin puoli vuotiaalla on kaikki edellytykset oppia viittomia ja ymmärtää opittuja. Puheen tuottamiseen vaaditaan hienomotoristisempia taitoja kuin käsien liikutteluun, joten vaikka vauva jo puoli vuotiaana pystyy käsittämään ja ymmärtämään puhetta melkein täydellisesti niin kestää melkein sen vuoden että äänihuulten lihasten käyttö onnistuu kunnolla. Tämän takia vauvaviittomat ovat helpottava kommunikoinnin tapa. 

HelloAochi

Ok. Kain puhui jo 8-10-kuukautisena aika paljon, että ehkä sen takia en ole kommunikoinnin helpottamista niin kamalasti osannut kaivata. Ei siis mitään kovin akateemista tietenkään, mutta ne perus vettä/maitoa/äiti/syliin/leipä/tissi/ulos/pallo ja mitä noita nyt oli.

Silkkitassu

Okei no sitten on päästy kommunikoinnissa helpommalla! Ja ei ne viittomatkaan mitään pitkää proosaa ole tietenkään vaan yksittäisiä sanoja. Jotkut lapset oppivat itsestään myös yhdistelemään viittomia (vihreä lintu, lisää maitoa kiitos). Hauska leikki pikkuisen kanssa ehkä eniten. :)

Muistan omasta pikkuveljestäni et hän oppi puhumaan varmaan vasta kaksi vuotiaana tai ainakin siinä kesti tosi kauan ja hänelle alettiin puheterapiassa opettamaan viittomia, kun epäiltiin ettei hän ala puhumaan koskaan. No puhe sit kuitenkin lopulta tuli. Veljellä vaan ei ollut mitään kiirettä.

*Maria* (Ei varmistettu) http://lovebeyondwordsblog.blogspot.com

Iteki luin raskausaikana vauvaviittomista. Olisi kyllä mielenkiintoista kokeilla miten nuo toimivat käytännössä. Ainakin helpottaisivat kommunikaatiota ja voisi kuvitella, että tulevaisuudessa olisi sitten helpompi opetella oikeita sanojakin.

Silkkitassu

Kannattaa ainakin yrittää.. ja ei tosiaan vaadi et aloittaa ihan vauvasta vaan moni aloittaa vasta 10 kuukautisen kanssa ja saattaa jo viikossa tulla edistystä!

Kommentoi