Ladataan...

Näin toimituksen julistaman Rakkauden Maanantain kunniaksi Silkkitassu ehdotti, että kirjoittasin siitä miten tapasimme... Maanantaita on vielä hetki jäljellä, joten let's go! 

Elettiin kuuman ja kostean kesän viimeisiä viikkoja herran vuonna 2011. Elokuinen lauantaiaamu (ihan rehellisesti kyseessä taisi olla jo iltapäivä) avautui unihiekkaa silmistä tonkiessani edessäni aurinkoisena, mutta ilmassa oli jo kuitenkin selkeästi raikasta syksyn kirpeyttä. Omassa asunnossani leijaili kuitenkin ihan muunlainen kirpeys: edeltävä perjantai-ilta oli ollut kostea, kovin kostea, ja se oli päätynyt shotteihin paikallisessa yökerhossa. Avaimet... puhelin... rahapussi.. hyvältä näytt.. m-mun tukka? MITÄ on tapahtunut mun tukalle? Yhtäkkiä mieleeni tulvivat punaviinin värjäämät muistikuvat siitä miten seisoin ennen kaupungille lähtöä vessan peilin edessä. Hiustenleikkuukone kädessä. Great. Hyvin sä vedät. No, ei se kalju niin kauhean pahalta näytä, olisi voinut käydä huonomminkin.

Kaiken kunniaksi kalenteriini oli merkattu lauantaille kahden ystäväni yhteiset synttärikemut. Ei, ei, ei. Ei pysty, liian hapokasta. Kurkusta alas taisteltu aamupala kuitenkin kohensi mielialaa ja skarppasin "sillä se lähtee millä se on tullutkin" -periaatteella itseni pelikuntoon. Ei muuta kun suihkuun, tukka hyvin.. ainiin. Ei siis muuta kuin suihkuun ja kohti synttäribileiden pääkallopaikkaa, ystävieni kimppakämppää Jyväskylän keskustassa. Tämä osoittautui näin jälkikäteen ehkä yhdeksi elämäni suurimmista ja tärkeimmistä päätöksistä. Kahden päivän putket ovat harvoin olleet kovin hyviä ideoita jälkikäteen katsastellen, mutta tätä kertaa en kadu pätkääkään. Mutta jatketaanpa tarinaa!

Paikalle saapuessani bileet olivat jo startanneet ja paikalla oli juhlakalujen lisäksi enemmän tai vähemmän vieraita ihmisiä, joihin en kiinnittänyt aluksi sen kummemmin huomiota. En ole normaalissa olotilassakaan mikään sosiaalisuuden multihuipentuma, eikä ankarasti jyskyttävä pääni auttanut asiaa. Aluksi keskustelu taisi lähinnä pyöriä huonon happeni ja hiestä kiiltävän kaljuni ympärillä. Illan pidetessä aloin kuitenkin muistuttaa etäisesti ihmistä ja sain paikalla olevat vieraat kanssajuhlijatkin jopa uskaltautuivat vaihtamaan sanan tai pari kanssani. Sitten, järjestelmäkameraa keittiössä räplätessäni se tapahtui! Takaani kuului kysymys:

"Ai säkin harrastat valokuvausta. Mulla on muuten samanlainen kamera. Millaisia objektiiveja sulla on?"

Keskustelimme taakseni ilmestyneen tummatukkaisen naisen kanssa ensin valokuvauksesta ja kameroista sekä katselimme ja arvostelimme kovaan ääneen muiden ottamia kuvia hyvin asiantuntevaan sävyyn. Ilta jatkui kaupungilla, jossa jatkui myös jutustelumme. En oikeastaan muista kyseisestä baari-illasta juuri muuta kuin Silkkitassun, joten jotain erikoista ilmeisesti oli ilmassa jo silloin, eikä kyseessä ollut tällä kertaa edes överiksi mennyt humalatila. Valomerkin lähestyessä seurueemme päätti hajaantua omille teilleen Jyväskylän yöhön: osa syömään, osa kävelemään kohti kotia ja Silkkitassu kohti taksijonoa. Koska olin itse kävelemässä taksijonon ohi matkallani kotiin, ajattelin saattaa Silkkitassun taksijonolle ja pitää hänelle seuraa siihen asti, että hän saisi taksin ja pääsisi kotimatkalle. Juttelimme hetken vielä taksijonossa niitä-näitä, kunnes Silkkitassun vuoro astua taksiin tuli (mielestäni ehkä vähän liian pian). Hetken mielijohteesta halasin Silkkitassua ja toivotin mukavaa kotimatkaa ja että ehkäpä vielä nähdään joku päivä, etsi mut vaikka Facebookista jos haluat jatkaa juttua. Näin tiemme erosivat siltä erää ja aloitin matkani kohti kotia.

Ehdin Matkakeskuksen taksitolpalta ehkä siihen Lutakkoon asti (noin puolen kilometrin matkan niille jotka eivät Jyväskylää tunne), kun aloin hakata päätäni kuvainnolliseen seinään: miksi, MIKSI, en vaikka antanut puhelinnumeroani? Ei s*tana. Tyhmä! No, ei voi mitään. Päästyäni noin puoleen väliin Kuokkalan siltaa maailma päätti vielä laittaa pisteen i:n päälle ja taivas repesi ankarimpaan kaatosateeseen, mitä muistan lähivuosina nähneeni. Optimistisesti vedin hupparin hupun päähäni ja ajattelin, että kyllä se tästä, kävelen vähän rivakammin. Kesti kuitenkin noin minuutin ja huomasin olevani ihan läpimärkä. Aivan mahtavaa! Joskus tämän hetken ja kotioven välillä sain tekstiviestin puhelimeeni tuntemattomasta numerosta.

"Kastuitko?"

Ihan oikeasti? Joku tuntematon kehtaa vielä kääntää veistä haavassa. Ellei sitten... Vastasin viestiin ja pian kävikin ilmi, että Silkkitassu oli päättänyt stalkata puhelinnumeroni selville! Jatkoimme viestittelyä vielä kotiin päästyäni (ja ripustettuani vettä valuvat vaatteeni, sukkia ja boksereita myöten, kuivumaan) pitkään yöhön, kun kummallekkaan ei tuntunut tulevan uni silmään.

Seuraavien viikkojen aikana tutustuimme paremmin, ystävystyimme nopeasti ja vähän myöhemmin monien erinäisten mutkien ja sattumusten kautta huomasin olevani kovasti rakastunut ja asuvani saman katon alla kahden fretin ja sen tummatukkaisen naisen kanssa sieltä synttäribileistä. Sillä tiellä ollaan vieläkin ja päivääkään en vaihtaisi mihinkään.

Jos halailee puolituntemattomia kaljupäitä taksijonossa, voi käydä näin.

 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

 

S

 

...ehdinpäs ennen päivän vaihtumista, vaikka loppua pitikin vähän kiirehtiä...

Share

Ladataan...

Tuntuu kuin olisi voittanut lotossa (itse asiassa voitinkin 9,20€...)!

S palaa kotiin ja hän on Jyväskylässä jo kymmeneltä tänä iltana!

Parasta ikinä!

I ish so so happy!

Hyvästi tyhmä sivari ja ikävä sekä epätietoisuus, tervetuloa rauha ja rakkaudella valmistetut voileivät!

<3

Share

Ladataan...

Olen ehkä onnellisin ihminen maailmassa, kun mieheni on kertakaikkiaan niin hurmaava ja huolehtivainen.

Tällä hetkellä itse lähinnä valitan huonoa oloani ja teetätän hänellä kaikki kotityöt. Olen hirveä ihminen, tiedän. Mutta kun ei jaksa eikä kiinnosta huolehtia kodista vaikka sit pienesti harmittaa, jos on sotkuista. Onneksi S jaksaa vielä kenkutteluani ja hakee vettä, kun sitä pyydän.

Viikkoon en ole nyt tehnyt kotijuttuja juuri mitään (mitä nyt järjestellyt, leiponut ja vähän tiskannut sekä käynyt kaupassa). Töistä tultuani lysähdän sohvalle ja S tekee ruokaa. Päivän aikana hän on pitänyt huolta kodista, siivoamalla ja huolehtimalla näädistä. Näätien kanssa vietän aikaa joko kuvaten niitä, rapsutellen sohvalla tai leikkien leluilla, varmaan myös kylvetän ja huollan ne muuten, kun pesupäivä taas koittaa (se on kuitenkin ihan hauskaa puuhaa). Mies hoitaa ruokinnan ja laatikoiden putsaamisen päivittäin, minä vaihdan veden illoin. En halua ottaa turhia riskejä raakaruuan kanssa.

Ja sitten hän jaksaa muutenkin hemmotella minua, hieroo jalkoja, suukottelee, silittelee, pitää hyvänä. Yritän parhaani olla hyvällä tuulella ja huomioida hänet yhtälailla. Onneksi häntä myös kiinnostaa pelata kavereidensa kanssa koneella, joten en tunne niin huonoa omaatuntoa jatkuvasta koomailustani, kun hänellä on jotain mielekästä tekemistä kodinhoidon sijasta.

Rakastan

Share