Ladataan...


Löysin Kiivin pesästä kuolleena eilen illalla 6.6.2015. Rauhallisesti näytti pikkuinen uinuvan, mutta ei herännytkään silitykseen.
Jätit meidät liian nuorena ja iskit ikävän kovan sydämiimme. Sano Justukselle terveisiä sateenkaarisillalle! 

Koskaan ei tiedä
onko aikaa paljon
vai vähän,
yht´äkkiä huomaa
se päättyikin tähän.
On paikkasi tyhjä ja
korvaamaton, ja
kaipuu suuri

sanaton.
 

 

Share

Ladataan...

Viime postauksessa mainostin uutta blogiani Mariadrawsdaily ja ilokseni voin jo kertoa, että olen edennyt haasteessa omasta mielestäni varsin mainiosti.

Äsken eetteriin pujahti nimittäin yhdestoista kuva. 

Tämä Pujo oli numero 9 toissa päivältä.

Kuvien lisäksi olen kirjoittanut aina jonkun lyhyen tekstin joko päivästä tai muista ajatuksista. Ehkä kertonut kyseisen kuvan piirtoprosessista tai jostain muusta yksityiskohdasta. Kuten kuvassa olevan Pujon postauksessa kerroin Pujo-sarjakuvasta, jonka piirsin vuonna 2011 24 tuntia sarjakuvaa -tapahtumassa. 

Kuvat ovat vielä toistaiseksi olleet pääasiassa tabletilla tehtyjä iltaluonnoksia, mutta vakaasti aion sinne myös perinteisempiä paperille tehtyjä piirrustuksia saada lisättyä. Tulkaa ihmeessä lukemaan ja ehdottelemaan piirrettävää!

 

Share

Ladataan...

Minusta on jo pidemmän aikaa tuntunut, että Silkkitassun Päiväunet on saapunut tiensä päähän. Ainakin tässä muodossa toteutettuna. 

Niimpä olen päätynyt perustamaan uuden blogin nimeltä mariadrawsdaily. Ideani on piirtää päivittäin jotain. Edes nopea luonnos.
Eli tämä blogi hiljenee nyt määräämättömäksi ajaksi. Jatkan kyllä #Momfien riveissä ja seuraan edelleen Lilyn blogeja, mutta jos tahdotte seurata minua ja E.n kuulumisia, siirtykää tänne uuden blogin pariin.

Jos seuraatte Silkkitassun Päiväunia facebookissa, sama sivu palvelee uuden blogin facebook-sivuna. 

Ja instagramissa tutut ja turvalliset @qevna ja @spirinen.

Twitteristä minut löytää nimimerkillä @Qevnie, jonne tieto uudesta postauksesta päivittyy heti kun postaus on ulkona.

Bloglovin ja Blogilista pitää vielä päivittää uudelle blogille. Parempi käydä tekemässä se nyt heti ettei unohdu... :)

 

Sen verran vielä päivitän työllistymistilannetta, että sain eilen töitä! Laitoin torstaina hakemuksen avoimesta kirjanpitäjän pestistä ja perjantai aamuna minut jo kutsuttiin haastatteluun. Haastattelun jälkeen laitettiin nimet alle työsopimukseen ja aloitan uudessa työpaikkassa 1.5. alkaen! Nopeaa toimintaa! 

Share

Pages