Ladataan...

Nyt on nimet paperilla ja aika pankkiin varattu ensi viikolle. 

Jännittää! Ei malttaisi odottaa että pääsee asettelemaan tavaroita uusille paikoille. Taas hyvä aika hankkiutua tarpeettomista tavaroista eroon!

Ja näädille on tulossa supersiisti useakerroksinen uusi lukaali! Näillä näkymin nykyinen jääkin sit tarpeettomaksi, joten jos joku Jyväskylässä tahtoo valkoisen sisustuselementin kotiinsa (vaikkapa sitten eläimille) niin hinnasta voidaan sopia. Koko n. 230cmx120cm, korkeutta n. 120cm.

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Tätä ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa! Nimittäin isompaa asuntoa!
Vielä ei olla päästy muuttamaan sentään, mutta kuukauden päästä pääsemme viemään elämäämme laatikoissa uuteen asuntoon! Hiphei!!
Olemme asuneet kaupungin vuokra-asunnossa nyt kaksi vuotta. 53 neliöinen kaksio halvalla vuokralla ja tosi hyvällä sijainnilla on ollut tähän asti ihan meille sopiva. Tavaroita on vain ollut liikaa tai ne ovat olleet mitoitettuja omakotitaloneliöihin, klaustrofoobikon painajainen. Syksy haaveiltiin ylimääräisestä huoneesta, johon ei valitettavasti tiukassa budjetissa ollut mitenkään varaa... vaikka se kustantaisikin vain n. 150 euroa enemmän... Mutta nyt tammikuusta vihdoin pystymme laittamaan vuokraan sen verran enemmän, että uusi asunto on mahdollinen. Vaikka tammikuussa tulee tekemään tiukkaa vakuusmaksujen ja kahden vuokran päällekkäin maksun (vaikkakin vain viikon ajalta). Mutta on se sen arvoista.

Fretit tarvitsivat oman huoneen. Tai siis.. HARRASTEHUONEEN, niinkuin kutsumme sitä... Ei me tarvita vielä lastenhuonetta. Haaveilen aamuista, jolloin koko kämppä ei haise kuolemalle eri paikkoihin piiloteltujen mädäntyvien kananpalojen takia. Tai randomeihin paikkoihin tehtyinä tarpeina. Tai sitä ettei tarvitse käydä komentamassa olohuoneen pöydältä alas/keittiönkaapeista pois rymyjengiä. Jos vauva ei herätä meitä yöllä, niin sitten näädät. Yhdessä huoneessa näätiä on helpompi kontrolloida ja tarpeet osuvat suuremmalla todennäköisyydellä oikeille paikoille. Lapsen ensimmäiset sanat varmaan ovat tätä menoa "Kiivi ä-ä!". Rakastamme tietenkin meidän karvaperseitämme, emmekä tahdo niistä luopua, kun kerran olemme sydämemme näille otuksille menettäneet. Mutta kyllä menee myös hermot joskus (lue: aina). 

No, mutta tämä uusi asunto. Edelleen kaupungin vuokra-asunto, joten olemme asunnonvaihtajina siinä hyvässä asemassa, että irtisanomisaikaa ei ole! Vuokravakuusmaksu pitää maksaa, koska vakuus on asuntokohtainen. Onneksi sen saa kuukauden sisällä muutosta takaisin ja se on saman verran kuin tästä nykyisestä. Sijainti ei ehkä ole paras mahdollinen työssäkäyntini kannalta (Kuokkalansilta ftw!!), mutta etäisyys kaupungin keskustasta on siltikin sama kuin nykyisessä. Kaupat ovat lähellä, samoin leikkipuistoja löytyy ja ihana rantaraitti. 69 neliöinen luhtitalon kolmio ainakin vaikutti mukavalta ja toivottavasti sitä myös on. Parvekekin löytyy vauvan päikkäreitä varten. Säilytystilaa on runsaasti. Alla suuntaa antava pohjapiirros. Isompi makuuhuone tulee olemaan se harrastehuone ainakin näillä näkymin.

(kuva jva)

Ensimmäiset laatikot on jo pakattu ja muuttoapu kutsuttu avustamaan sitten tammikuun puolessa välissä. Muuttoon on varattu viikko aikaa, ajatuksena, että viemme viikolla kaverilta lainatulla autolla pikkuhiljaa iltaisin tavaroita uudelle asunnolle. Ja sitten viikonloppuna kaikki isot huonekalut ja loput tavarat vuokratulla pakettiautolla. Näädät menevät asunnolle ensimmäisenä, laatikkoleikit eivät ole tarpeen. Jääkaappi näyttää jo hyvin paljaalta, kun poistin siitä kaikki magneettisanat. Muuton yhteydessä on myös hyvä käydä läpi kaikki vanhat paperit ja laatikot, jotta ylimääräisestä roinasta pääsee eroon. Ajattelimme suunnitella pohjapiirrustuksen kanssa vähän alustavaa sisustussuunnitelmaakin. Mihin mahtuu S:n valokuvauspiste, miten päin sohva on järkevintä laittaa ja millainen tetrispeli makuuhuoneesta tulee. Odotamme innolla, ihan oikeasti!

 

 

Share

Ladataan...

"Joko kohta tapahtuu...?"

"Miltähän se tuntuu?" 

"Tajuankohan minä sen?"

"Pitääkö vielä odottaa pitkään?"

Tällä viikolla olen miettinyt paljon sikiön ensimmäisiä potkuja. Tunnistanko minä ne hipaisut tai "perhoset vatsassa" niinkuin jotkut niitä kuvailee.. 

Miksi muuten uudelleen synnyttäjät tuntevat ne aikaisemmin vai onko kyse vain siitä, että esikoistaan odottava ei tajua niitä sikiön liikkeiksi?

Itse odotan niitä innolla ja toivon tuntevani jotain jo ehkä ensi viikolla...  no.. en pety vaikken tuntisikaan, mutta tahdon jo jotain konkreettista kun aika tuntuu matelevan. Ajatukseni ovat jo elokuussa ja lomassa enkä oikein osaa asennoitua tähän tulevaan kuukauteen ja sen tuomaan työmäärään. Tai osaan ja se kauhistuttaa minua, mutta on siitä aikaisemminkin selvitty. 

Kyse on vain organisoinnista.

  • Tee lista mitä pitää olla tehtynä ja milloin minkäkin deadline on. Näet konkreettisesti viivaamalla asioita pois listalta etenemisesi.
  • Priorisoi asioita ja keskity tärkeimpiin jättäen vähäpätöisemmät asiat vähemmälle huomiolle. 
  • Keskity ja ole järjestelmällinen. Aloita nopeimmista, jolloin saat itseluottamusta ja uutta puhtia, kun listalta tyhjenee pois tehtävää.
  • Älä vaivu epätoivoon, vaikkei työmäärä koskaan lopukkaan ja listalle tulee taas uusia asioita tehtäväksi. 

Sounds easy. Enemmän ehkä kirjoitankin tämän ylös tsempatakseni itseäni. 

"Katso, ei se ole tuon vaikeampaa..."

Olen pohtinut paljon myös tulevaisuutta. Olen kohta ollut nykyisessä työpaikassani viisi vuotta ja pidän työstäni ja työpaikastani kyllä älyttömästi. Mutta toisaalta tämä on vasta toinen varsinainen työpaikka mikä minulla on koskaan ollut... Ensimmäinen oli viisi vuotta sitten puhelinpalvelussa asiakasneuvojana (not my job, i can tell you that..).Okei, olen tehnyt isän vuolukiviuunifirmassa avustavia hommia, kuten sahannut ja hionut kiviä, sekä ollut puutarha-apulaisena kukkapuutarhalla myymässä ja hoitamassa kukkia. Tämän lisäksi minulla on kokemusta työharjoittelusta kirjastolta atk-tukena sekä lainausosaston tiskintakaa. Hmm.. mitäs muuta... ainiin! Kaksi TET-jaksoa. Toinen oli valokuvausliikkeessä ja toinen vanhustenhoitokodista.  Mutta siltikin lasken, että olen ollut vain kahdessa paikassa töissä. 

Olen siis miettinyt työhistoriaani ja sitä mitä tekisin seuraavaksi. S ei tunnu löytävän täältä Jyväskylästä töitä itselleen ja puheissa on vilahtanut oman yrityksen perustaminen. Toisaalta olemme myös puhuneet siitä, että miten siistiä olisi asua vaikka Singaporessa, kun lasten ei tarvitsisi koskaan käyttää sukkia ja verot olisivat alhaiset. :D  

Muuttaminenkin ihan uuteen kaupunkiin/paikkaan houkuttelisi. S:n siskot tahtoisivat meidät asumaan lähemmäksi heitä Padasjoelle ja ei se nyt toisaalta mikään hullumpi ajatus olisi perheenperustamisen näkökulmasta katsottuna. Asunnon saisi halvemmalla ja sukulaisia olisi lähellä. Helsinkiinkin olisi melko lyhyt matka (kuten myös takaisin Keski-Suomeenkin tai vaikka Tampereelle). :) 

Mutta mitäs minä tekisin, jos en olisi kirjanpitäjä...? En halua välttämättä mihinkään muuhun firmaan tekemään kirjanpitäjänhommia, joten ihan uusi ala olisi paras vaihtoehto... Mutta se taas kyllä vaatisi sen, että S saisi vakiduunin ja minä en pelkästään elättäisi meitä. 

Ajattelen tätä koko ansainta asiaa myös siltä kantilta, että jos molemmat vaikka saisivat bruttona 1400-1700 euroa kuussa mikä on monella alalla minimipalkka, niin se olisi kuukaudessa yhteensä paljon enemmän kuin minun nykyinen palkka JA koska verorasite jakaantuu kahdelle henkilölle, ei yhden henkilön palkasta mene niin paljoa veroa. Joten pienemmällä palkalla jäisi enemmän käteen, kun ei ole mitään verovähennyskeinoja tällä hetkellä. Isompi palkka kannattaa vasta sitten, kun on mitä vähentää, muuten palkankorotus menee kokonaisuudessaan veron maksuun ja käteen voi paskimmassa tapauksessa jäädä vähemmän kuin entisellä palkalla... This is how I see it.

Nollasta sataseen kymmenessä sekunnissa! Ajatukseni risteilevät siis vauvan, työpaikan, muuttamisen, raha-asioiden ja kodin välillä. Ja käytän ihan liikaa toisaalta sanaa... päässänikin.... Se vain yksinkertaisesti kuvaa minun ajatuksiani liian hyvin. Toisaalta sitä ja toisaalta tätä... En tahdo aiheuttaa mielipahaa työpaikallani, jos päättäisin irtisanoutua ja vaihtaa maisemaa. Tuntuisi, että petän heidät ja jätän pulaan. Pää taas huutaa, että hyppää ja koe ja näe ja tee mitä lystää! Hyvin ristiriitainen olo siis. Kun olen työssäni hyvä ja tykkään siitä. Ymmärtäisin, jos vihaisin sitä.

Share