Stephen King - It (Se)

Simple year

 

Tänään kirjakaupassa tajusin Kingin kirjasta julkaistun Se- suomennoksen painoksen pokkarina. Kingin Se on sellainen kirja, jota menneinä vuosina sai jopa kirjastoista metsästää sillä painoksia oli otettu viimeksi joskus 90-luvulla ja jopa kirjastoista suomennos oli kadonnut. Nopealla googlauksella vuonna 2015 on julkaistu uusintapainosta ja nyt tuo pokkari versio ennen tulevaa elokuvaa.

 

Lähes Kingin koko tuotannon joskus läpi lukeneena täytyy todeta herran pitävän otteessaan aina taitavasti kirjoissa ja Mainelainen ote ei yleensä lipsu. Oma tuntuma on, että kirjat yleensä tuppaavat lähtemään kunnolla käyntiin vasta sadan sivun jälkeen ja sen jälkeen oma mielikuvitus pääsee todella elämään kirjoissa. Luin kirjoja ensimmäisen kerran ala-aste iässä mikä sai aikaan sen etten saanut nukuttua öisin peloltani. Erityisesti mieleen on jäänyt Painajainen-kirja, jossa Salem's Lot nimisessä kaupungissa seikkailee eläviä kuolleita ja muistan nähneeni monta yötä painajaisia kirjan lukemisen jälkeen. Kingin kirjoissa hurmaavaa ei olekaan vain niiden pelottavuus vaan nimenomaan se maailma mikä rakentuu hiljalleen kirjan puitteiksi ja kyky vetää lukija kirjan sisälle ja päähenkilöön tutustuminen. Kuten yllä mainitussa klipissakin kirjailija itse mainitsee, että päähenkilöitä jää todella ikävä kirjan kirjoittamisen jälkeen.. niin jää myös lukijalle.

 

Onko teillä suosikkeja Kingiltä? Mistä elokuvasta piditte eniten? The shining taitaa olla se legendaarisin mitä itsekin tuli mietittyä viime hotellilomalla kun kävelin loppumatonta käytävää yksin hotellissa ja huomasin pelkääväni tulevatko kaksoset eteen..

 

Se- leffaa odotellessa!

Kommentit

sallamanteri

Itsekin olen lähes koko Stephen Kingin tuotannon lukenut läpi ja mun ehdoton suosikki on Musta torni sarja! Muutenkin pidän hänen kirjoissaan siitä, että ne jollakin tapaa usein liittyvät toisiinsa. 

Elokuvista suosikkini on The Mist ja pidän itseasiassa elokuvan lopusta enemmän entä kirjan lopusta.

Simple year

Itseasiassa täytyy myöntää, että tuo Musta Torni sarja löytyy meiltä kotoa mutta olen vuosia jotenkin "säästellyt sitä" sopivaan hetkeen. Muut on tullut melkein luettua. Oma suosikki on the green mile, joka ei nyt varsinaisesti ole kauhuelokuva mutta muuten loistava leffa (ja mitä ei ehkä heti mieltäisi Kingin elokuvaksi). The Mist on joskus tullut luettua ja siinä taisi tosiaan olla eri loppu kirjassa kuin leffassa..

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.