Sain taannoin niinkin omaperäisen idean kuin askarrella äitienpäiväksi kädenjälkikortit. Pitää varmaan selvittää, mistä on kyse, koska kukaan ei varmasti ole koskaan nähnytkään moisia. Käydään siis hakemassa sormivärejä Tiimarista, sotketaan niillä mm. kädet ja lätätään kartongille värikäs jälki - sekä oma että vauvan. Tosi helppoa siihen asti, kunnes korttiin pitäisi saada painettua vauvan kädenjälkeä edes hämärästi muistuttava tuhru.

Noin kymmenen yritystä painaa oranssi vauvan kädenjälki mummon korttiin. Mutta kuinka tuo vihreä onnistui?

Kokeiltiin painaa vauvan kättä paperiin ja paperia käteen, mutta lopputulos oli aina vain epämääräinen läiskä. Ei auttanut kuin googlettaa. Vauva.fi:n foorumilla joku viisas äiti kertoi onnistuneensa vauvan kädenjäljen painamisessa vauvan nukkuessa.

Oho, tuohan nukahti. Kokeiltaisiinko mekin?

Joo. Ja se toimi. Jostain syystä vauvan käsi ei enää menekään nyrkkiin, kun se nukkuu. Saatiin lähes täydelliset kädenjäljet painettua, ja samaan syssyyn painettiin käden- ja jalanjäljet vauvakirjankin sivuille. Sitten isi meni kylvettämään pojan ja äiti jäi siivoamaan jälkiä.

Askartelustudio: sanomalehteä, kartonkia, paperileikkuri, sormiväripurkit, pensselit, talouspaperirulla, saippuaa, vettä ja kosteuspyyhkeitä.

Raskaus on alusta asti kaikenlaisten asioiden odottelua. On ekat ultrat ja ekat potkut ja ekat hikat, eka päivä kun ei oo pahoinvointia ja pystyy syömään muutakin kuin näkkäriä. Ai niin ja sen vauvan syntymän odottelua, supistusten alkamisen ja kohdun avautumisen odottelua (todellakin).

Tärkeitä virstanpylväitä syntymän jälkeen on ekat kaikki. Kakat ja vaunulenkit ja kaikki esim. tässä eka kerta -jutussa mainittu. Eka hymy. Se, kun vauva oppii ääntelemään uusilla tavoilla, esim. kiljumaan.

Mutta mahtuu niitä merkkipaaluja äidinkin elämään: se, kun pystyy istumaan normaalisti satulatuolilla (noin 2 viikkoa synnytyksestä), kun uskaltaa ekaa kertaa saunaan (3 viikkoa synnytyksestä), kun jälkivuoto loppuu kokonaan (ehkä 4 viikkoa synnytyksestä, ois pitänyt kirjottaa muistiin).

Paras ja odotetuin virstanpylväs on ehkä kuitenkin se, jonka saavutin tänään: VANHAT FARKUT MAHTUU PÄÄLLE! Nappi oli viimeksi kiinni varmaan joskus lokakuussa, ja nyt se on taas. Aah. Okei, ei ihan aah, kyllähän nää vähän - öh - tiukat on vielä, mutta täysin kivuitta tää alkupäivä on mennyt. Ja hei, oon ostanut nää lastenosastolta, joten lantiolle on joka tapauksessa vähemmän tilaa. Pokaalia, kiitos!

Ystäväni tilasivat vauvakutsuilla minulle Vauva-lehden muutamaksi kuukaudeksi. Sain myös valita kaupan päälle joko hoitolaukun tai kantoliinan. Hoitolaukku on mielestäni turhake - tai siis, saahan ne vaipat ja vaihtovaatekerran pakattua mihin tahansa muuhunkin laukkuun, vaikka sen nimessä ei olisikaan sitä hoito-etuliitettä. Valitsin luonnollisesti kantoliinan, ja se saapuikin sitten postissa viime viikolla.

Jee! Kantoliina on ehkä vähän helpompi kotona kanniskellessa. Manduca tuntuu sisällä vähän liian monimutkaiselta. Tarvitsen jotain, minkä voi vaan heittää päälle. Kantoliinan käyttöä pitää vielä hieman harjoitella. Liinan mukana tuli vain sanalliset ohjeet, vaikka erityisesti tässä kuva puhuisi enemmän kuin tuhat sanaa. Ehkä pitää kysyä Googlelta.

Kokeilin ensin kuitenkin itse - vähän heikolla menestyksellä. Ehkä harjoitus tekee minustakin kantoliinamestarin.

Ei näin.

Esim. me (ja varsinkin minä) ollaan sellaisia "ei kannata ostaa, tollasenhan tekee vaikka ite" -tyyppejä. Kuitenkin oudon usein kaikki sellaset jutut, "jotka tekee vaikka ite", jää kuitenkin tekemättä.

Me ei olla hankittu minkäänlaista mobilea, eikä hankita, (paitsi jos se maksaa 1€). En muista, mitä keskivertomobile maksaa, mutta muistaakseni ihan älyttömästi, niistä soivista puhumattakaan.

Tänään meidän isä sen keksi - mobilehan on älyttömän helppo tehdä myös itse. DIY-mobilen saa myös purettua kätevästi osiin, joita voi edelleen hyödyntää niiden alkuperäisissä käyttötarkoituksissa.

DIY-mobileen tarvitaan ainoastaan:

• ripustettava kuivausteline (mä sanon tätä sukka- tai pyykkimobileksi, mutta virallinen nimitys on kai tuo) (vähän kesti kauan etsiä oikea termi Googlesta)
• jokin, mihin telineen voi ripustaa - nuottiteline on mainio
• vauvan katseltaviksi sopivia esineitä, kuten:
• Liberon näytepakkauksen perhonen
• Muumi-käsinukke (okei, tämä on oikeasti varmaan huono, koska valkoiset esineet kiinnostaa vauvoja ehkä vähiten)
• kirahviunirätti
• synnytyksessä mukana ollut voimarannekoru

Tee näin:

1. Korjaa sukat ja muu pikkupyykki kuivaustelineestä nätisti paikoilleen.
2. Avaa nuottiteline. (No just - kaikillahan nää on aina pystytettyinä, vaikka sitten pölyisenä huoneen nurkassa.)
3. Ripusta kuivausteline.
4. Kiinnitä esineet nipsuihin.

Tadaa!

Kyllä isä osaa.

Kitinää tissillä. Vaippa pitää varmaan vaihtaa.

Lasken pojan hoitopöydälle ja kurkkaan vaippaan. Joo, pissaa on, ja pieni kakkaraita. Mennääs pesulle, laulelen vauvalle, pestääs sun pylly.

Vauva venyttelee vaan, vauva venyttelee vaan, vauvan vaippoja kun vaihdetaan. Nipsis napsis neppari, potkuhousut kiinni. Valmis!

PRÖÖÖÖÖÖÖT.

Ei haittaa, tähän on oikeastaan jo tottunut. Kurkkaan vaippaan, jos se olisikin ollut vaan pieru. Tosi iso pieru. Ei, kakkaa se on. Vastavaihdettua ja saman tien kakattua vaippaa tutkaillessani yläpäässä ehtiikin tapahtua jo jotain muuta. Katsohan poikaa, päästeli vaihteeksi puklua, vähän poskelle ja tietysti myös mun suosikkipotkareille. Ei haittaa. Mutta en kyllä vaihda.

Eikä siinä vielä kaikki. Puklua löytyy myös tukasta. Yritän epätoivoisesti putsata sitä kostealla (eli kylmässä vedessä uitetulla) vanulapulla. Ihan niin kuin se haju lähtisi sillä. No, ainakin tuli upea tukka putkella -kampaus:

Puklutuulitukka.

Sitten pyllypesulle. Tässä taisikin olla kaikki, kun tuli niin iso kakka. Sitä paitsi lisää ei tullut, vaikka vähän odoteltiinkin.

Olisi pitänyt odotella vähän kauemmin. Seuraava erä lasketaan nimittäin pyllypyyhkeelle salakavalan äänettömästi.

Mutta kyllä äiti sen huomaa, kun on pukemassa uutta vaippaa. No, voidaan pestä samalla se puklutukkakin. Mutta kuulehan, poikaseni, neljättä kertaa ei sitten enää mennä, joten anna kaiken tulla siihen pyyhkeeseen vaan!

Uhkailu on tietenkin turhaa, sillä eihän kukaan kakkaa neljää kertaa peräkkäin.

PRÖÖÖÖÖÖÖÖT.

P.S. Anteeksi, kirjoitin kakasta, vaikkei koskaan pitänyt. Tällainen aamupäivä meillä nyt vaan oli!

Meillä on nyt kantoreppuiltu viikon verran, ja viiskymppiä tuntuu joka kerta paremmalta ja paremmalta sijoitukselta, olkoonkin, että vauva huutaa aivan hulluna, kun sitä asetellaan reppuun. Aina tulee sellainen tunne, että noin kovaa voi huutaa vain, jos jalka on vääntynyt sijoiltaan tai keuhkoista puristuu ilmat pois. Muutaman askeleen jälkeen repusta kuuluu kuitenkin enää vain pientä tyytyväistä tuhinaa.

Tähän mennessä kaikki hyvin. (Huuto alkaa vasta, kun olkahihnat nostetaan ylös.)

Kantorepun paras ominaisuus on ehdottomasti se, että se on kantoreppu. Siis se, että paino jakautuu mukavasti vähän niin kuin reppua kantaessa, ja että siinä voi kantaa tärkeitä asioita, kuten vauvoja.

Esimerkiksi tiistai-iltana lähdin ystäväni luokse soluun, ja arvoin kauan, lähtisinkö rattailla vai repulla. Bussilla pääsisi vaunujen kanssa ilmaiseksi, mutta koskaan ei voi olla varma, onko siellä jo kahdet rattaat valmiiksi, jolloin pitää odottaa seuraavaa, mihin mulla taas ei ollut varaa. Kaverini asuu neljännessä kerroksessa, mikä ei tietenkään ole mikään ongelma, jos talossa on hissi - mutta kun en muistanut, onko siellä. Lopulta päädyin Manducaan, koska kaverini asunnossa on ehkä alle 20 neliötä, ja nuo neliöt täyttyisivät aika pian kahdeksasta ihmisestä (plus yhdestä pikkuihmisestä), eikä eteinenkään muistaakseni ollut mikään jättisuuri. Valitsin siis Manducan, vaikka jouduinkin sitten maksamaan matkani.

Valinta oli oikea: bussin vaunupaikat olivat jo täynnä, kerrostalossa ei ollut hissiä, eivätkä vaunut olisi varmaan mahtuneet edes asunnon ovesta sisään. Huutavan vauvan sai kotiin lähtiessä nopeasti tyynnytettyä ihan vain kävelemällä. Vaunuilla homma on ainakin meillä paljon vaikeampi, ainakin toistaiseksi kertyneillä hyssyttelytaidoilla.

Onhan Manducassa huonojakin puolia (ei ole). Vauva voi nimittäin liiskantua, jos bussi tekee äkkijarrutuksen, ja kantaja tai joku toinen matkustaja kaatuu vauvan päälle (lähde: internet, esim. Kaksplus). Takin taskuja voi olla vaikea käyttää, jos ne ovat sellaisissa kohdissa, kuin omassa kevättakissani. Niin, ja bussissa pitää maksaa.