Ladataan...
Sinä olet ihme

Kaapo on yksi Nelsonin suosikkisarjoista. Sitä onkin ollut kiva antaa katsella – yksi jakso kestää sopivasti sen aikaa, että ehtii tekemään jotain kriittisen tärkeää (tai jos ei vaan just nyt jaksa). Kaapossa tuntuisi myös olevan jo aika pienelle jotakin ymmärrettävää. Kaapon vanhemmat ja kertoja sanoittavat 4-vuotiaan kaljupään tunteita ja Kaapo oppii käyttäytymään.

Mutta on yksi jakso, jota ihan pienen lapsen ei pidä antaa katsoa: Areenassa olevan tuotantokauden jakso 19 ja sen episodi Kaapo puhuu rumia. Siinä Kaapo ja Leo oppivat isommalta pojalta sanan "tyhmä" – "tyhmät linnut" ovat aina tiellä rullalautaillessa. Pojat sijoittavat sanan taitavasti toiseenkin tilanteeseen: "Lenita on tyhmä!" he rallattavat, kun Lenita tulee leikkimään heidän kanssaan puistossa.

Tietenkin Kaapon äiti puhuttelee Kaapoa ja Kaapo pyytää Lenitalta anteeksi ja oppii, ettei ketään saa sanoa tyhmäksi.

Mutta kaksivuotiaspa ei käsitä vielä noin abstraktia opetusta. Niinpä meidän ruokapöydässä välillä raikaa "Lenita on tyhmä! Lenita on tyhmä!"

Toisen ihmisen haukkuminen on tuntemusteni mukaan jotain aivan ultimaattisen tökeröä ja alhaista. Nelsoninkin rallatellessa pyhä viha kiehahtaa sisuksissa saman tien. Aluksi sanoinkin Nelsonille hyvin kovasti, että tuollaista ei puhuta – mutta ei tuon ikäinen lapsi vielä vain ymmärrä. Siispä emme ole kuulevinammekaan, kun "Lenita on tyhmä!" alkaa, ja toivomme, että se kohta unohtuu.

Jos ei unohdu, vuoden päästä alkaa tapakasvatus ja poisopettaminen. Minun lapseni ei hauku ketään.

Share

Ladataan...
Sinä olet ihme

Vuosi vaihtui. Ei sittenkään muuttoa. Tampereella oli jo päivähoitopaikka, mutta koska asuntoa ei ollut näkyvissä, haimme – ja saimme! – pikapaikkaa täältä väliaikaisesta kotikunnasta.

Olin huolissani Nelsonin sopeutumisesta päiväkotiin lähinnä siltä osin, että poika tuntisi olonsa avuttomaksi ilman vanhempiaan. Siksi Nelsonin tutustumisjakso päiväkotiin isin kanssa oli neljä päivää. (Onko se pitkä aika? Kuinka monta tutustumispäivää muiden lapsilla on ollut?) Nelson leikki reippaasti sisällä ja ulkona – tietysti, olihan isi mukana. Neljäs tutustumispäivä oli maanantai, jotta ensimmäinen päiväkotipäivä ei olisi niin suuri järkytys kotona vietetyn viikonlopun jälkeen.

Ensimmäisenä päiväkotipäivänä Nelson ei jäänyt itkemään perääni. Hän huomasi katoamiseni vasta myöhemmin, itki siinä hieman, ja myös vähän ennen kuin menin hakemaan häntä. Lisäksi pojalle oli noussut kuume, ja seuraavat kaksi päivää vietinkin Nelsonin kanssa kotona. Muuten ensimmäinen päiväkotipäivä oli mennyt hyvin: Nelson oli syönyt hyvällä ruokahalulla, nukahtanut päiväunille hyvin ja nukkunut yli tunnin.

Tarvittiin ehkä kaksi tai kolme hurjaa, itkuista päiväkotiaamua, ja sitten Nelson ilmeisesti oppi, että isi kyllä tulee hakemaan ja äitikin tulee kotiin illalla. Päiväkodissakin on ilmeisesti kiva olla. Hoitajat opastivat päiväkotiin tuomisessa: nopea lähtö on parempi kuin pitkitetty eroahdistus. Luimme kotona ahkerasti joskus vuosi sitten Stockmannin Hulluilta päiviltä ostamaani Onni-poika menee päiväkotiin -kirjaa, joka oli kuukauden ajan yksi Nelsonin suosikeista. Tykkään Onni-poika-kirjoista itsekin. Niissä on kivoja yksityiskohtia ("Onnilla on selässään päiväkotireppu ja siellä päiväkotitossut kokoa 24" (lainattu ulkomuistista)) ja ne ovat jotenkin elämänläheisiä ja ilmeisesti myös suomalaisia, koska alkuperäisteoksen nimeä ei ole mainittu.

[Tähän kuva Onni-poika menee päiväkotiin -kirjasta. Väliaikaisena ratkaisuna laiskuudelle ottaa kuva: http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=583]

Olen superiloinen ylipäänsä päätöksestä laittaa Nelson päiväkotiin – olisihan mies voinut vielä jäädä pojan kanssa kotiin vaikka kevääseen asti. Tuntuu, että Nelson on hyvissä käsissä, puhe kehittyy hyvin ja ennen kaikkea joka päivä on jotakin kivaa, opettavaista ja mielekästä tekemistä. Kotona toinen vanhempi olisi kädet sidottuina pyykkäämiseen, ruuanlaittoon ja siivoamiseen eikä välttämättä jaksaisi lähteä ulkoilemaan kuin kerran viikossa. (Nyt puhun tietysti lähinnä siitä, miten asiat minun kanssani olisivat menneet.) Päiväkodissa Nelson on päivittäisten leikkien lisäksi saanut kokea hauskoja elämyksiä, kun päiväkodin tiloihin on rakennettu viidakkoseikkailu, tai kun on lähdetty bussilla laskiaisriehaan, jossa on päässyt hevoskärryjen kyytiin.

Share

Ladataan...
Sinä olet ihme

Seison lähes neljänsadan ihmisen kanssa Tampereen Plevnan ykkössalissa punaisten penkkirivien välissä. Lyömme käsiämme yhteen. Kasvoilla loistaa innokkaita hymyjä täynnä intoa ja ihastusta. Olemme juuri nähneet Suomen ensimmäisen joukkorahoitetun elokuvan.

1.8.2012 Juho Leppänen starttasi vanhan postipakun Tampereella. Päämääränä oli Kathmandu, Nepal, muun muassa prostituoituina toimineille naisille tarkoitettu turvakoti Princess Beads, jonka asukkaat tekevät koruja saadakseen tuloja ja päästäkseen elämässään eteenpäin. Tarkoitus oli lastata pakettiauto täyteen koruja, myydä ne Suomessa ja näin auttaa nepalilaisia naisia esimerkiksi kouluttautumaan.

Mikael Hautala istui repsikkana. Seuraavana päivänä Viipurissa Rico Pircklén hyppäsi kyytiin. Pietari, Moskova, Kazakstan, Kirgisia, Kiina, Pakistan, Intia, Nepal – paitsi ei ihan näin helposti. Vatsatauti, järveksi muuttunut maantiepätkä, terroristit, kolari.

Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva on – henkeäsalpaavien maisemien ja pienten aasialaiskylävälähdysten lisäksi – upea siksi, että nämä parikymppiset jätkät ovat ihan tavallisia ihmisiä (okei, ehkä vähän hulluja ja taitavia kamerankäyttäjiä, mutta noin muuten). Sellaisia kuin minä ja sinä. Tavalliset ihmiset Juho, Mikael, Rico ja paluumatkan vaihtokuskit Misa Jokisalo ja Heikki Lamula sekä laaja taustatiimi vain alkoivat unelmoida ja toteuttivat lopulta hyvin monen muun ihmisen unelmia. Tempaus kiinnitti nepalilaisen puhelinoperaattori Ncellin huomion, ja yhtiö päätti rakentaa kastittomille lapsille koulun. Reissusta tehdyn elokuvan lipputulot ohjataan suoraan Nepaliin, ja Autolla Nepaliin -projektin Facebook-päivitys kertoo, että ennakkolipputuloilla on saatu terveystarkastus jo 2000 lapselle.
 

Nepalin-reissussa rähjääntynyt Möhköfantti-nimen saanut postipaku
paistatteli parrasvaloissa Plevnan edessä perjantaina.

Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva tarjoaa ennen kaikkea inspiraatiota ja hyvää mieltä, vakuuttaa, että maailmassa riittää hyvyyttä, jos vain innostumme tekemään hyvää. Se ei ehkä vedä vertoja Docventuresille ja Kill Armanille jättämällä paikalliset kulttuurit taka-alalle, mutta se kertoo yhden ihmisen mahdollisuudesta vaikuttaa toisen elämään. Aina ei edes tarvitse lähteä autolla Nepaliin: muutama Facebook-jako, joukkorahoitukseen osallistuminen ja leffalipun ostaminen ovat toimivia ja varsin helppoja tapoja auttaa vähäosaisia. En ole koskaan ollut niin onnellinen poistuessani elokuvateatterista – tämä on hyvä, koska tämä on totta.

**************************************

Maistele traileria ja tarkasta ihmeessä lähileffateatterisi ohjelmisto – ensi-iltaviikonlopun näytöksiä näytetään tänään ympäri Suomea Helsingistä Ouluun ja Porista Mikkeliin. Olkoon suosio suur', niin näytökset jatkuvat viikoiksi eteenpäin!

Autolla Nepaliin
Autolla Nepaliin Facebookissa
Store of Hope – Osta Princess Beadsin koruja!

Share

Pages