Ladataan...

Jotta mun elämä ei olisi pelkkää tunneasioissa kieriskelyä, ajattelin kasata sunnuntain ratoksi elämäni villeimmät seksikohtaukset. Nyt puhutaan niistä kokemuksista, jotka laittavat silmät pyörimään päässä kuin hedelmäpelissä - ei kuitenkaan nautinnon vaan häpeän ja epäuskon vuoksi. Itseänihän ei ole oikeastaan ikinä kiinnostanut yhden yön jutut, mutta näitä parhaita paloja on tullut keräiltyä vakiintuneemmissa suhteissa. Yleensä allekirjoittanut itse on myös ollut vahvasti osallisena. 

Pesiksen kanssa kerran koettiin hienoja hetkiä, kun tultiin kustannustehokkaan juopotteluillan jälkeen yhteisellä taksilla mun luo. Olin vetänyt kaksin käsin koffin kolmosta ja halpaa skumppaa. Syötiin päissään lasagnea, heitettiin vaatteet nurkkaan ja rönyttiin sänkyyn. Humalassa mun alapää on aika turta ja ajatukset harhailee, joten orgasmin saaminen on paljon vaikeampaa kuin selvinpäin. Rynkytettiin toisiamme joka suunnasta, mutta lopulta totesin ääneen että mä en taida kyllä nyt tulla. Olin ratsastaessa käynyt niin lähellä että keho oli täysin rentoutunut, mutta orgasmi jäi silti uupumaan. Siirryin tarjoamaan miehelle todellisen häpi endingin ja heitin slaikkarin naamariin. Hetken päästä käytiin seuraava dialogi: 

"Hei mies, haiseeko täällä sun mielestä paska?" 
"Se ei ole paska, se on kiima mikä täällä leijuu."
"Mä haistan tän käryn myös mun silmillä, ei tää ole mitään muuta kuin paskahaju. Hei, mä oon paskonut sun palleille!" 
"Miksi sä niin teit? Siis onko siellä nyt paskaa?"
"No on, kato nyt mun kättäkin!"

Tässä kohtaa kohdistin katseen ylös ja kiitin korkeampia voimia. En siitä, että pääsin terapian avulla irti alkoholin liikakäytöstä vaan siitä, että mies on tehnyt yhden uran perseenpesijänä laitoksessa eikä säikähtänyt mun hetkellisesti levahtanutta rektaaliani. Olisi pitänyt tajuta siirtyä sinne sänkyyn epäsuorasti vessanpöntön kautta... Käytiin pesemässä itsemme suihkussa ja tultiin takaisin sänkyyn, josta meni myös lakanat vaihtoon. Ollaan heitetty asiasta aika paljon vitsiä. Nyt mä voin myös uhkailla, että jos mies ei tee mitä haluan niin paskon sen päälle. Se tietää, että mä voin oikeasti tehdä sen. Myöhemmin Pesis laitteli viestiä, että hänellä on oikeastaan hyvä fiilis siitä, että pystyi naimaan musta paskat pihalle. Mun mielestä tuo jos mikä on positiivista ajattelua parhaimmillaan!

Kerroin eräälle entiselle poikaystävälle, että haluaisin hänen puhuvan mulle tuhmia. Hän oli aivan vaikeana, kiemurteli paikallaan kuin lapamato ja väitti ettei hänestä ole siihen. Turhauduin vähän ja pyysin joskus kokeilemaan, koska se olisi musta aivan ihanaa. Seuraavan kerran kun harrasteltiin vaakamamboa kyseinen mies katsoi mua silmiin ja totesi pokerinaamalla: "Mä nussin sua niin että sulta lähtee pää irti!" Kertakaikkisesti lause oli niin absurdi, että mulla pääsi suusta ihan järkyttävä nauru jota en saanut loppumaan. Mies oli ihan häpeissään, ja en yhtään ihmettele miksi. Mähän käyttäydyin kuin kunnon sika. Asia käsiteltiin, sain anteeksi ja kyllä me vielä sörkittiin toisiamme. Kumpikaan ei vain puhunut enää koskaan tuhmia. 

Erääälä poikaystävällä oli hirveä fiksaatio mun perseenreikään. Mä olen aika avoinmielinen ja tykkään mahdollistaa toisen nautinnon, mutta kieltämättä välillä mä pysähdyin mielessäni pohtimaan että kuinka normaalia on, että toinen nuolee mun pakaranväliä, runkkaa ja uikuttaa onnesta samaan aikaan. 

Mä en tiedä välittyykö nämä persekokemukset musta jotenkin ulospäin, mutta kerran eräs puolituttu mies tuli bileissä halaamaan ja seuraavaksi totesi, että jos antaisi jonkun naisen panna itseään niin se nainen olisi Iida. Totesin, että aha. :D 

Jatkan joskus toiseen päivitykseen. Nyt ei enää syki, runosuoni nimittäin. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mulla on ollut parempi mieli sen jälkeen, kun sain Pesiksen laulamaan sielunelämästään. Olen asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että vaikka herra "mä koen olevani aika tunteeton ihminen" keksisikin, että Iida on ihanin nainen ja se voisi pukeutua juhannuksena valkoiseen mekkoon ja ottaa timantin nimettömään, en haluaisi lähteä siihen leikkiin mukaan.

Joskus menneisyydessä seurustelin miehen kanssa, jolla oli traumoja - ei nyt varsinaisia mielenterveysongelmia, mutta mieli oli käynyt lapsuudessa ja nuoruudessa sellaisen mentaalihylkäysmankelin läpi, että toisen mielenmaisemaa oli tosi vaikea koskettaa. Mä en jaksanut yrittää ymmärtää kaikkia niitä arkielämän ongelmia, jotka tuntuivat minun putkiaivoilleni väkisin väännetyiltä. Esimerkkinä toimikoon se, kun heitin keittiön alakaapista pois ihan järkyttävän määrän epäkäytännöllisen kokoisia muovipusseja. Mies meni asiasta suunniltaan, koska ne muovipussit olivat muistoja kaikilta hänen ulkomaanreissuiltaan! Koska heitin ne pois kyselemättä, tämä tietenkin tarkoitti sitä että sivuutan hänen tunteensa tulevaisuudessakin eikä hänen kannata luottaa minuun. Mä yritin parhaani mukaan olla näyttämättä Kummelin Tonnin seteli-mieheltä. Heitin myös pois räytyneet valkoiset black horset, jotka olivat olleet hänellä jalassa kun oli saanut ensimmäisen kerran pimppiä. Ne olivat kuulemma onnenpöksyt.

Mä olen tunteiltani yksinkertainen (ns. off/on -nappi :D) ja vedän tunneasioissa monesti mutkat suoriksi. En jaksa pelaamista, testaamista, mustasukkaisuutta, keinottelua. Tykkään siitä, että ihmiset on yksinkertaisia ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, toisen sanaan pystyy luottamaan ja toinen ei kehittele minunkaan sanomisistani omia kehäpäätelmiään vaan uskoo, että asiat ovat niin kuin minä sanon. Pesis kertoi välittävänsä, mutta kertoi että hänellä on ihan oikeita ongelmia läheisten ihmissuhteiden kanssa. Olin aiemmin kiinnittänyt huomiota kylmähköön suhtautumiseen perhettään kohtaan sekä siihen ettei miehellä ole halua miellyttää ketään. Lähelle on vaikea päästä, ja hänelle ei saa asettaa odotuksia ilman että alkaa ahdistaa. Jokainen voi kaivella googlesta faktoja kiintymyssuhteista ja siitä kuinka ne vaikuttavat aikuiselämän ihmissuhteisiin. Parisuhde hänen kanssaan ei anna hänelle eikä toiselle osapuolelle mitään koska hän ei kykene niin intiimiin ihmissuhteisiin, ja tämä on tullut todistettua aiemmissa suhteissa. Näillä näkymin hän ei halua parisuhdetta. Mun mielestä tuo on diagnoosin taakse piiloutumista ja uniikkina lumihiutaleena leijailua, mutta tehköön kuten lystää.

Vaikka mies alkaisikin nähdä mielessään valkoisen mekon Iidan yllä niin yksinkertaisesti mä en jaksa lähteä siihen sirkukseen. Jos ihminen on yli kolmekymmentä ja muodostanut ympärilleen "minä olen tunteeton, minä en kykene rakkauteen enkä halua sitä" -muurin niin sen purkaminen on sama kuin yrittäisi suorittaa anaalihuuhtelua yskänlääkeruiskulla. Vaatii aikaa, tekniikkaa ja panostusta eikä se todennäköisesti siltikään onnistu. Tähän kun lyö yhteen minun tietyllä tapaa säälimättömän luonteeni niin ei - meillä ei ole tulevaisuutta. Hän saa purkaa muurinsa ihan yksin ja sitten voidaan ehkä soitella. Mä en kuitenkaan ole mikään tunne-elämän fab five enkä lähde muutosleikkeihin mukaan. Niitä on muutaman kertaan kokeiltua ja todettu että ihmistä ei voi muuttaa. Ei muuttunut erään miehen lipido, ei toisen luottamusongelmat tai kolmannen tulevaisuuden haaveet. Eikä muuten Iidastakaan saatu muovattua urheilullista kotihiirtä...

Mä lähden siitä ajatuksesta, että ihminen on otettava sellaisenaan. Kokonaisena pakettina. Mä en lähde toista muuttamaan. Enkä varsinkaan lähde muuttamaan itseäni ja omia tarpeitani. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Meidän oli Pesiksen kanssa tarkoitus nähdä alkuviikosta, mutta miehestä ei kertakaikkiaan kuulunut mitään. Vastaili viesteihin mikäli itse aloitin keskustelun, mutta minkäänlaista vastavuoroisuutta ei ollut havaittavissa. Olen luonteeltani kiltti, avoin ja kärsivällinen, mutta koin tilanteen todella ahdistavaksi. En voinut keskittyä mihinkään, koska asia pyöri päällimmäisenä mielessä. Päätin ottaa asian puheeksi viestillä, vaikka olisin mieluiten puhunut kasvotusten. Jälkikäteen voin taputtaa itseäni päälaellen, että onneksi tein näin! 

Kerroin, että minua jäi vaivaamaan se hänen deittiprofiilinsa olemassaolo. En ole mustasukkainen ja luotan kyllä että hän ei sieltä mitään etsi, mutta asia silti vaivaa koska en ymmärrä miksi se profiili on oltava, miksi sitä ei voi poistaa. Vastaukseksi tuli aika ympäripyöreää settiä siitä kuinka se "on nyt vain jäänyt roikkumaan", ja että minun ei tule luulla olevani hänelle vain paremman korvike, ei hän sieltä mitään tai ketään etsi. Kiitin, kerroin luottavani häneen sanaansa, mutta kaikesta huolimatta deittiapplikaatio ja haluttomuus hakea seuraa eivät kulje mun mielestä ihan käsi kädessä. Että mä en ymmärrä, ja se ahdistaa. En vaadi häntä poistamaan sitä, mutta sen olemassaolo ahdistaa kyseisen ristiriidan takia. 

Taas radiohiljaisuus. Olin valmis paiskaamaan puhelimen seinään, ja pistelinkin muutamalle ystävälle pyyntöä että ovat puhelimen äärellä seuraavat pari tuntia mikäli tarvitaan kriisiterapiaa. Mä en mielelläni painosta, kyttää tai ahdistele, mutta tilanne tuntui musta niin ahdistavalta että halusin saada jonkinlaisen vastauksen. Edes haukut tai jätämutjorauhaan-huudot. Kerroin, että en osaa lukea ajatuksia ja että mulle markkinoitiin miestä, jonka kanssa ei tarvitse pelailla pelejä. Että mua hämmentää ja haluaisin nyt vain keskustella. 

Voi pojat, jonkin ajan kuluttua tuli viesti. Toinen. Kolmas. Oikein pitkä ja raadollinen kertomus siitä kuinka pääkoppa ei ole ihan kunnossa. Tekstin henkilökohtaisen aspektin vuoksi en mene sen tarkemmin siihen mitä Pesis kirjoitti, mutta keskeinen viesti oli se ettei hänestä ole perinteiseen parisuhteeseen. Haluaisi kyllä, muttei pysty. Ihan perinteinen "Mä en niinq haluu sitoutuu" -sitoutumiskammo siellä ei kuitenkaan ollut, joka ratkeaisi oikean ihmisen kohdalle osumisella. Mulle tuli hyvä mieli, koska nyt vihdoinkin sain suoraa puhetta ja ollaan keskusteltu avoimesti siitä missä mennään. Meillä oli hyvä keskustelu, ja mieskin oli selvästi helpottunut että ei tarvinnut enää salailla. Oli pelännyt miten mä reagoin, koska toivoi ettei tarvitsisi kokonaan menettää. 

Mulla on helpottunut olo, kun tuli nyt varmistus sille että mun ei kannata panostaa tähän enempää, mikäli haluan Idyllin. Mä tahdon nyt rauhassa miettiä asiaa ja katsella millaiseksi homma muodostuu. Kyllä mä haluaisin että hän säilyisi mun elämässä. Sovittiin, että katsellaan rauhassa ja otetaan asia esille sitten kun tuntuu että menettelyä olisi katsottava uudelleen. Käytännössä siis silloin, jos mulle tulee olo että haluan tavoitella sitä loppuelämän suhdetta. Mä kuulin jo muutamalta kaverilta kritiikkiä tästä päätöksestä ja varmaan kritisoisin itsekin itseäni ulkopuolisena, mutta tällä hetkellä musta ei tunnu siltä että haluaisin hypätä siihen tindermaailmaan ja etsiä mitään tai ketään. 

 

Olen yksinkertainen, aina selitystä vailla 

Sinä kartta monimutkainen, matka vierahilla mailla

Miksi sä itket kun radiossa joku rakkaudesta laulaa?

Share
Ladataan...

Pages