Niin tai ei mut, no joo

Epäteekkari laitteli taas viestiä. Ei ole omien sanojensa mukaan päässyt vieläkään ylitse. Tämä yhteydenotto ja ikäväpurkaukset hänen puoleltaan tuntuvat toistuvan parin kuukauden välein, ja niiden välillä on aina täysi radiohiljaisuus. Mulle on aina tullut noista viesteistä paha olo pariksi päiväksi, koska ne heittävät mut suorinta kyytiä meneen parisuhteen loppuahdistukseen. Tulen huonolle tuulelle ja alan epäillä itseäni. Ehkä pitäisi olla otettu, kun toinen vielä vuoden jälkeen haluaisi jollain tasolla mut takaisin? Päätin helpottaa hänenkin tilannettaan ja pistin facebook-kaveruuden jäähylle. Katsotaan asiaa uudelleen sitten, kun välit on oikeasti neutraalit. 

Oltiin lauantaina humpalla muutaman kaverin kanssa, ja päädyttiinkin istumaan iltaa Pesiksen ja hänen kaverinsa kanssa. Mun kaverit eivät selkeästi tykänneet Pesiksen kaverista. Se mies kun on elävä provo. Lisäksi huomasin, että oma miespuolinen sinkkukaverini suhtautui todella nihkeästi ajatukseen siitä, että viettäisimme iltaa Pesiksen ja tämän kaverin kanssa. Tämä mies on aiemmin sanonut ettei usko mun ja Pesiksen juttuun alkuunkaan ja on teroittanut, että ei pitäisi tyytyä mieheen joka ei ole täysillä mukana heti alusta alkaen. Aistin jopa pientä mustasukkaisuutta. 

No, mehän kikatettiin Pesiksen kanssa kuin mikäkin teinipariskunta. Se tökki ja kutitti mua, kunnes mä rullasin sen nännin tunnottomaksi. Kavereita hävetti, näytettiin kuulemma lapsilta. Ja mehän ollaan kolmikymppisiä aikuisia ihmisiä, koulutettuja ja arvovaltaisia. Siellä me silti huudettiin ja kurkittiin toistemme (silikoni- ja mies)tissejä paidan kaula-aukoista. :D Sitten lopulta mää join tequilaa enkä muista kotimatkasta mitään... Hämärä mielikuva on, että söin pitsaa Pesiksen sohvalla. 

Hävettää. Mulla tulee överikänneistä hirveät morkkikset mun menneisyydestä johtuen. En silti halunnut avautua aiheesta. Olin iltapäivään asti Pesiksellä, ja meillä oli oikein kivaa. Katsottiin kun telkkarissa leikattiin ihmisiltä polvilumpioita irti ja aivoihin tökittiin metallitikkuja. Tuntui pahalta, mutta silti hyvältä. 

Illalla tunsin oloni tosi masentuneeksi. Dopamiinivajarit olivat vahvana edellisillan suorittamisen johdosta eikä sotkuinen opiskelijan muovimattokämppä varsinaisesti parantanut asiaa. Lisäksi mulla oli ihan järkyttävä ikävä Pesistä. Olen mä jo pidempään miettinyt kuinka ottaisin asian puheeksi. Olenhan mä ihan hirvittävän rakastunut siihen, ja syvemmälle on koko ajan ajauduttu. Pelottaa aivan järjettömästi, että hommat jossain kohtaa kusee. Siksihän mä en ole uskaltanut puhua omista tunteistani, koska olen halunnut nauttia tästä hattaraolotilasta mahdollisimman pitkään. Hattaralla on kuitenkin ruma kääntöpuoli, mikä on alkanut näkyä mustasukkaisuutena ja epävarmuutena. Kyllä mä tiesin, etten voi kauaa pitää suutani kiinni, ja päätinkin siinä darramasiksissani muotoilla ajatukset viestiin.

Oikeastaan mä kirjoitin vain omista tunteistani. Että mua pelottaa ja haluaisin sen takia tietää näkeekö hän tässä puuhassa aineksia vakavampaan. Että mä olen ihan tosissani yrittänyt nauttia siitä mitä meillä on ja olla turhaa pohtimatta ja murehtimatta. Naiset kuitenkin kaipaavat keskimääräisesti miehiä enemmän pysyvyyttä ja varmuutta. Lokerointi on myös ihmiselle täysin luonnollinen tapa käsitellä ympäröivää maailmaa. Tein selväksi, että minkään ei tarvitsisi muuttua, mutta haluaisin vain tietää mitä mieltä hän on. Koska mä tunnen häntä kohtaan näin. Ettei käy köpösti.

Pesis vastasi ymmärtävänsä mua aivan täysin, ja ettei mun tarvitsisi siitä murehtia. Parisuhde on hänelle iso asia, eikä hän omien sanojensa mukaan kykene antamaan vielä tarpeeksi hyvää vastausta, mutta lupaa palaavansa aiheeseen kun kokee olevansa valmis. Oikeastaan tässä vaiheessa mä koen, että tuo vastaus riittää mulle. Hän ei ole valmis, mutta ymmärtää mua. Hän on selkeästi harkinnut asiaa, ja itse asiassa on kysellyt multa vähän kautta rantain "mitä mieltä sä olet parisuhteessa siit että..." -kysymyksiä. Sanoin vielä, että oikeastaan mulle tärkeintä oli saada kerrottua omista tunteista, ja todettiin että asia oli hyvä ottaa esille. 

Tavallaan mä näen jo sen tilanteen, kun Pesis kertoo ettei ole valmis, ei halua vakavaa, parempi kun ei nähdä enää. Voidaan olla kavereita. Mä en haluaisi maalailla negatiivisia skenaarioita pitkin seiniä, mutta jostain syystä jokin pieni ääni mun sisällä huutaa kovaan ääneen, että mun kannattaa varautua uusintakierrokseen Elämäni katkerimmista pakeista...

Ollaan oltu yhteyksissä nyt ihan normaalisti ja viestitelty pitkin päivää. Pesis tsemppasi mua erään työasian kanssa. Että älä huoli, hyvin se menee!

Mä vaan näen itseni niin onnellisena tuon miehen kanssa. Kuuntelin sunnuntaina olohuoneessa, kun se istui vessassa kakkoshädällä ja nauroi ääneen youtube-videoille. Jos sä tunnet silkkaa hellyyttä ajatellessasi toista krapulapökäleellä niin ei ne tunteet mitään kovin pieniä ole. 

 

 

Share

Kommentit

CougarWoman
CougarWoman

Krapulapökälehellyys! :D

Voin samastua. Mä ihquilin viime viikolla tyypin hikoilevia jalkoja (!!!). :D (Tämä tosin johtui lähinnä siitä, että mun mielestä oli söpöä löytää siitäkin joku ns. vika, se kun tuntuu olevan niin täydellinen.)

Ihkuttelu on kivaa! Ja mun pitää kyllä treenata vielä sitä "hetkestä nauttimista". Dun dun dun.

Kommentoi