Nuorten aikuisten kyky tuntea empatiaa on viime vuosina ollut säännöllisesti kyseenalaistettuna. Julkisuutta saaneet, oman koulun oppilaisiin kohdistetut väkivallanpurkaukset ovat olleet ruostuneen myötätunnon ääri-ilmentymiä, mutta ongelma on kuitenkin esimerkin mukaisia, traagisia tekoja paljon yleisempi.

Tämän jo pari vuotta vanhan tutkimuksen mukaan yliopisto-opiskelijoiden halu asettua ystäviensä asemaan tai kantaa huolta vähempiosaisista on 40% matalampi kuin kolme vuosikymmentä sitten. Tutkimuksen tekijöiden mukaan ei ole yllättävää, että oman mielenmaiseman painoarvon kasvattaminen johtaa vastaavasti toisten teoille ja ajatuksille annetun arvon vähenemiseen. Milloin myötätunnosta tuli näin vaikeaa?

Länsimaisen Generation Me:n edustajia ­– 70-, 80- ja 90-luvuilla syntyneitä – on syytetty vuoroin narsismista ja itsekeskeisyydestä, vuoroin velvollisuuden ja vastuun välttelystä. Syytetty sukupolvi on kuitenkin ensimmäinen lajissaan joka on jo syntymästään lähetetty luovimaan keskelle ääretöntä. Valintoja ei rajaa enää mikään, ja mahdotonta ei ole. Jos rakkaus tarkoittaa rajoja, Generation Me on historian rakkaudettomin ikäluokka.

Rajattomista mahdollisuuksista johtuen moderni ihminen on jatkuvassa hälytystilassa – etsimässä, vaihtamassa tai sopeutumassa. Tunnereaktiot vaativat äänekkäämpiä, kirkkaampia ja voimakkaampia saavutuksia noustakseen pään sisäisen hälyn yli. Sosiaalinen media ei ole syyllinen rappeutuneeseen myötätuntoon, se on ainoastaan tapaamispaikka samanlaisten ongelmien kanssa kamppaileville. Empatiakyvyn pahin rappeuttaja on itseensä uppoutuminen.

Myötätunto kehittyy harjoittelemalla. Empatiakyky vahvistuu yhteisöissä, ja vuorovaikutuksessa omista ajatuksista irti päästäminen rauhoittaa.  Paras tapa vahvistaa myötätuntolihasta on harjoitella sitä tietoisesti arjen tilanteissa.

Ole kohtelias. Tervehtiminen on varovainen mutta tehokas myötätunnon teko.  Jo kevyt nyökkäys on merkki toisen huomioonottamisesta ja olemassaolon tunnustamisesta.

Ole ystävällinen. Kuulumisten kysyminen on kulttuurissamme harvinaista, ja läsnäolo vastausta kuunneltaessa vielä harvinaisempaa.

Auta. Nosta kahvikuppi roskakoriin tai tee miljoonalahjoitus. Myötätunnon teoissa mittakaavalla ei ole merkitystä.

Ole avoin. Pastori ja kirjailija Hilkka Olkinuoraa lainaten: ”Kun tunnistaa ihmisyyden toisessa, hän ei ole vain suoritustensa summa. Jos myötätunto olisi kansalaistaito, kulisseja ei tarvittaisi.”

Ikäluokallemme ominaisten kyynisyyden, yksinäisyyden ja ahdistuksen vastalääkkeeksi kannattaa siis harjoitella tarkkaavaisuutta, avoimuutta ja toisten huomioimista. Itsensä unohtaminen on usein paras mahdollinen valinta.

Anteeksi pyytäminen ja antaminen ovat aina tarjonneet etiikan pohdiskelijoille aiheen vivahteikkaisiin keskusteluihin, mutta maallikon ymmärrys aiheesta saattaa olla varsin saturoitunut. Riippumatta filosofian koulukunnasta tai sen maantieteellisestä synnyinsijasta, oletamme anteeksi antamisen olevan joka tilanteessa suotavaa, ja kyseenalaistamattoman myötätunnon jokaisen taivaallisin hyve.

Moderni käsitys anteeksiannosta on usein polarisoitunutta. Empatiasta on tullut uhrautuvan hyväntekeväisyyden synonyymi, jonka käytännönläheisempänä vaihtoehtona nähdään turhautumisen ja epävarmuuden motivoima oman reviirin puolustaminen.  Tämän päivän ymmärrys anteeksiannosta on lipunut kauaksi Gandhin ajoista, jolloin se vielä käsitettiin rohkeiden, ei pelkureiden, hyveeksi.

Anteeksiantamisen ja unohtamisen välisen eron ymmärtäminen helpottaa tunnistamaan harmaan sävyjä altruismin ja aggression välillä. Vastoin yleistä käsitystä, empatian ja myötätunnon harjoittaminen eivät ole seurausta omista tarpeista ja omanarvontunnosta luopumisesta, eivätkä ne edellytä sokeaa ympäristön epäkohtien hyväksyntää.

Anteeksianto on erityisesti oman hyvinvoinnin ylläpitämisestä lähtevä teko. Negatiivisista tunteista irti päästäminen on vapauttavaa, paremman menneisyyden haaveista luopumista ja ennen kaikkea sovinnon tekemistä itsensä kanssa.

Anteeksianto mahdollistaa menneisyyden tarkastelun ja tapahtumien toistumisen todennäköisyyden arvioinnin ilman todellisuutta vääristävää tunnelatausta, mutta vihasta tai pelosta irrottaminen ei kuitenkaan sulje pois ikävistä tapahtumista oppimista. Kysymyksiin uhkien unohtamisesta tai itsesuojelusta kieltäytymisestä vastataan usein viittauksin 'hölmöstä myötätunnosta'.

• Vahingonteon kohteeksi joutuminen satuttaa paitsi teon kohdetta, myös hänen läheisiään. Nain ollen itsestään huolta pitäminen on myös läheistensä hyvinvoinnista huolehtimista.
   
• Vahingontekoon reagoimatta jättäminen saattaa vahvistaa vahingontekijän käytöstä, mikä puolestaan voi johtaa muiden satuttamiseen. Vahingontekoon puuttuminen tai sen ennalta ehkäiseminen katkaisee haitallisen toiminnan kerrannaisvaikutuksen.
   
• Huonon kohtelun tai vakivallanteon jälkeen teon kohteen energia kuluu positiivisten itseä sekä ympäristöä kehittävien ajatusten sijaan negatiivisiin tunnetiloihin, kuten vihaan, pelkoon ja katkeruuteen. Hyvän olon, vahvan itsetunnon ja turvallisuuden tunteen ylläpitäminen ovat täten kollektiivisen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta ensisijaisen tärkeitä.

Toivoisin jatkossa julkiselta keskustelulta anteeksiannosta enemmän vivahteita ja ajankohtaisia asiayhteyksiä. Ihmisyys elää ajassa, kuten myös eettisten ohjeistusten tarpeemme.

Lähes jokaisella on kaapissaan vähintään yksi kaunis tai erikoinen vaate, jota ei koskaan käytä. Tarkempi tutkiskelu johtaa lopputulokseen jossa vaate on oikean kokoinen, ehjä ja edelleen omistajalleen mieleinen, mutta se ei jostain syystä ole koskaan päässyt kodin eteistä pidemmälle.

’Kehtaaminen’ on varsin suomalainen käsite jonka kansainvälinen vastine puuttuu, ja jota usein käytetään viitatessa naisten pukeutumiseen. Käyttämättomän kesämekon hypistely kaapilla ja sen jälleen kerran pukematta jättäminen johtuu siis niin sanotun julkeamisen puutteesta, jonka aiheuttaman epämukavuuden jokainen suomalainen tuntee, mutta jonka varsinaista syytä on hankala ymmärtää. Mitä 'kehtaaminen' siis oikein tarkoittaa?

Vaate on liian hieno ja mahtaileva tähän tilaisuuteen. Positiivinen vaatimattomuus on myötätuntoista. Hienovaraisuus pukeutumisessa on paikallaan esimerkiksi tilaisuuden luonteen tai kanssaihmisen akuutin elämäntilanteen vuoksi, jolloin haluamme suojella toisia ylimääräiseltä mielipahalta. Negatiivinen vaatimattomuus puolestaan syntyy itsestä peräisin olevista syistä, kuten häpeästä ja oman riittävyyden kyseenalaistamisesta. Usein negatiivinen vaatimattomuus myös nähdään ylpeyden vastakohtana. Ylpeydellä ei kuitenkaan ole tekemistä todellisen itsevarmuuden kanssa: vain tyhjä ilmapallo voi lopulta poksahtaa.

Maksoin tästä liikaa, eikä minulla olisi edes ollut siihen varaa. Syyllisyyden tunne toisia vahingoittavan tai epäkunnioittavan käyttäytymisen ulkopuolella on tavallista, mutta aiheetonta. Epämääräinen katumus ilman konkreettista rikkomusta on olennainen osa länsimaalaisuuden historiaa, ja on nykyhetkessä enemmänkin opittu käytäntö kuin varsinainen syy kantaa vastuuta. Kauniin asian hankkiminen itselleen vilpittömästi ja varoilla joihin ostajalla on käyttöoikeus, ei voi olla muuta kuin hyväksyttävää ja eritoten hauskaa!

Kenenkään muun päällä ei näe tällaista. Joukosta erottumiseen usein liitettävä väärinymmärryksen ja kaltoin kohtelun pelko karistaa tehokkaasti ajatukset mukavuusalueen ulkopuolelle siirtymisestä. Vaille jäämisen, muutoksen, tai menettämisen pelko ovat kovin negatiivisia lähtökohtia asioiden tekemiselle. Tyydyttävämpään lopputulokseen johtavia ohjenuoria ovat luovuus, merkityksellisyys, sekä arvojen yksilöllisyys.

Tavallisesta tyylistä poikkeava vaate toimii myös loistavana luovuusgeneraattorina. Totta kai kehtaat!

Kirjoittajan kiistatta epäsovinnaisin asuste on kuvan mukainen papukaijapäähine Donald, joka kesän tulevissa sukujuhlissa toimittaa myös avecin virkaa.

Muutaman päivän sisällä useampi ystäväni on kertonut tehneensä kuluneella viikolla töitä useana iltana aamuyöhön. Akuutti ylityörumba äityy helposti krooniseksi, jos sille on jo kerran tai kaksi antautunut.

Konsulttina en ole itsekään välttynyt asiakkaan välitöntä reagointia vaativista muuttuneista tarpeista, ja olen monesti joutunut miettimään rajanvetoa työajan ja henkilökohtaisen elämän välillä. Seuraavassa olen listannut muutamia ylitöitä koskevia väitteitä ja väärinkäsityksiä, joita olen useissa keskusteluissa tai omalla kohdallani pohtinut.

Jos en tee tätä tänään valmiiksi, minut irtisanotaan. Irtisanomisen perusteet vaihtelevat maa- ja toimialakohtaisten lakien mukaisesti, mutta on erittäin epätodennäköistä että lähtö työpaikalta sopimuksen mukaisen tuntimäärän jälkeen johtaisi äkilliseen työsuhteen irtisanomiseen. Koeaikaa lukuun ottamatta irtisanominen on tavallisesti seurausta jo jonkin aikaa käynnissä olleesta vuoropuhelusta, jossa työntekijän suoriutuminen tehtävässään odotetulla tasolla on ollut keskustelun alaisena.

Jos lähden tänään muita aikaisemmin, tehokkuuteni ja ammattitaitoni kyseenalaistetaan. Tehokkuuden paras mittari ovat täyttyneet tavoitteet, ja ammattitaidon mittari työn tuottavuus. Työtehtävää vastaanottaessa on syytä selvittää työn perimmäinen syy ja haluttu lopputulema, ja paloitella se realistisiin ajassa ja tuloksessa mitattaviin kokonaisuuksiin. Kunkin kokonaisuuden viemä aika on hyvä ennakoida yhdessä projektiesimiehen kanssa. Kun yhdessä kirjatut päivätavoitteet ovat täyttyneet, päivä on ollut täydellisen tehokas ja koneen voi illaksi hyvällä omalla tunnolla sulkea. Ajan ammattimainen käyttö oikeisiin, tehokkuutta edistäviin asioihin johtaa vääjäämättä työn tuottavuuteen.

Jos en tee tätä loppuun, en saa tavoittelemaani ylennystä. Uralla eteneminen vaatii joskus joustamista ja motivaation todistamista. Ylennyskeskustelun ollessa ajankohtainen ylimääräisen työn ja lisätuntien tekeminen on ymmärrettävää, mutta tavallista vaativammalle jaksolle on hyvä määrittää alku ja loppu. Ylennyksen ajankohdan ja päätöksentekijöiden tunnistaminen auttaa keskittymään oikeisiin asioihin. Esimiehet myös usein näkevät perustellun kalenterin hallinnan sekä omasta tilasta kiinni pitämisen suoraselkäisyyden ja periaatteellisuuden merkkeinä.

Tämä tehtävä on annettu minulle, ja siitä luistaminen on vastoin työmoraaliani. Työn ja fatalismin yhteen saattaminen on monesti vahingollista. Mitä todennäköisimmin tehtävä on annettu henkilölle, jolla oli tarvittavalla hetkellä aikaa, osaamista, ja joka oli aikaisemmin palkattu yritykseen. Asioiden mentyä toisin saman asian kanssa voisi juuri nyt painia yhtä hyvin joku muu. Sana luistaminen ja moraalikäsityksen esiin tuominen puolestaan viittaavat jonkinlaiseen näennäiseen epärehellisyyteen, jonka seurauksena avun pyytäminen tai epärealistisen työkuorman esiintuonti nähdään. Avointa keskustelua haitallisempaa on pyristellä liian suuren kokonaisuuden kanssa, lannistua tavoittamattomasta ja väsyä omasta kuvitteellisesta riittämättömyydestä.

Kukaan muu ei osaa tätä yhtä hyvin kuin minä. Asiantuntijatyön delegointi on usein haastavaa, mutta ei mahdotonta. Jokainen työtehtävä on paloiteltavissa pienempiin osiin, joista monien tekeminen on mahdollista kevyemmälläkin substanssiosaamisella. Vähemmän kokeneille kollegoille delegointi saattaa vastikään esimiesasemaan nousseesta tuntua kauhistuttavalta, mutta tiimin johtajuuden mukana siirtyy vastuu alaisten ammatillisesta kehityksestä ja kouluttamisesta. Nuoren työntekijän mukaan ottaminen haastavaan tehtävään palkitsee tulevaisuudessa vastaavissa tilanteissa, jolloin tietää välittömästi kenen puoleen kääntyä lisäkäsien tarpeessa.

Pitkän työpäivän tekeminen on ihailtavaa ja viestii menestyksestä. Ylityöt yhdistetään tavallisesti asiantuntijuuteen, korvaamattomuuteen ja edelleen korkeaan palkkaan, ja monissa korkean profiilin yrityskulttuureissa satunnainen aikainen lopetus saatetaan kokea jopa kiusalliseksi. Menestys on kuitenkin aina objektiivista ja riippuu menestyjästä. Rahalliset edut ja materia ovat vähitellen luovuttamassa tilaa tasapainoisen ja monipuolisen elämän edeltä, ja perinteiset arvot kuten parisuhde ja terveys ovat jälleen muodissa. Menestyksen mittarit ovat loppujen lopuksi sosiaalisia konventiota, joten ympärilleen on hyvä valita itselleen sopivimmilta tuntuvien arvojen kannattajia.

Minulla ei ole kunnon syytä lähteä ajoissa työpaikalta. Henkilökohtaiset kiinnostukset, terveet elämäntavat ja toimivat sosiaaliset suhteet ovat sellaisenaan varsin erinomaisia syitä pitää kiinni omasta tilasta ja ajankäytöstä. Rajanvedon ei pitäisi tarvita oikeutuksekseen poikkeavan dramaattisia taloudellisia tai terveydellisiä muutoksia, samalla logiikalla kuin työnantajan tulisi kantaa vastuuta hyvinvoinnista jo ennen burn outia tai työtapaturmaa. Parisuhde on yhtä rakas kuin jälkikasvu, ja kerrostalokaksio yhtä kodikas kuin vastaremontoitu paritalo.

Asiaan on liian myöhäistä puuttua. Jos huomisaamun asiakaspresentaatio odottaa vielä keskiyöllä valmistumistaan, tehtävään on todennäköisesti jo liian myöhäistä pyytää apua. Sen sijaan jokainen jäljellä oleva työpäivä on mahdollisuus kysymiseen, tehtävän uudelleen suunnitteluun ja asioiden esiin nostamiseen. Onnistunut aikatauluttaminen on aina seurausta onnistuneesta esimiestyöstä ja projektinhallinnasta. Liian tiukkoihin aikatauluihin johtaneet hankaluudet on hyvä tunnistaa heti projektin päätyttyä asemaan katsomatta, ja keskustella niiden välttämisestä tiimin kesken aina ennen uuteen projektiin siirtymistä. 

Eräs tuttavani kysyi minulta taannoin, miten hän voisi olla arjessaan luovempi. Rahoitusalan asiantuntijatehtävässä kokeilunhalu ja aito innostuminen tuntuivat hänestä turhan usein jäävän toistuvien tehtävien, suorituspaineiden ja työymparistön homogeenisuuden jalkoihin.

Ajattelen lämmöllä uskalikkoja jotka ovat sanoneet hyvastit työssäkäynnille sen perinteisessä merkityksessä, tavoittaneet kutsumuksensa äänen ja kuunnelleet sitä. Kutsumuksen ei tarvitse olla hengellinen kokemus: minkä tahansa toiminnan aloittaminen tyhjästä tarkoituksena tienata sillä kuukausittainen elanto on varsin maanläheinen teko, jossa jää vain vähän tilaa oletuksille tai uskomuksille.

Hengellistä tai ei, kutsumusta toteutettaessa luovuus tuntuu tulevan osaksi työtä kuin itsestään. Harva yrittäjä valittelee työnsä rutiininomaisuutta tai taiteilija päiviensä valuvan samanlaisina hiekkaan.

Entä sitten kaikki muut, kuten tuttavani, jotka työllään saavat asuntolainansa maksettua, mutta jotka iltaisin rutiinistaan uupuneina eivät ole aivan varmoja tapahtuiko tämän päivän tiimipalaveri tänään vai eilen. Miten voisimme olla enemmän kuin kutsumustaan toteuttavat onnekkaat, ja tuoda työhömme merkityksellisyyden ja yksilöllisyyden iloa?

Luovuus ja inspiraatio tarvitsevat kehittyäkseen tunnetiloja. Arki ja rutiinit toteuttavat perustarpeemme, mutta ne usein vesittävät tunteemme hailakoiksi niin ettei niiden keskinäistä eroa enää huomaa.

Jos ajattelet vesiväreillä maalausta, lasissa olevasta vedestä tulee nopeasti harmaata vaikka maalipensselit ovat käyneet paletilla kaikissa sateenkaaren väreissä.  Perusvärit sininen, punainen ja keltainen ovat rinnastettavissa perustunteisiimme iloon, suruun ja pelkoon. Kaikkien värien sotkeutuessa yhteen tulos on harmaa, tunteiden vastaava sekoitus on turhautuminen.

Luovuus siis tarvitsee kasvaakseen tunteita, ja tunteet puolestaan kehittyäkseen pieniä poikkeuksia, harppauksia ja uskalluksia. Seuraavassa muutama esimerkki poikkeuksista joita voit halutessasi kokeilla vaikka heti:

• Sano ystävillesi ja työkavereillesi ‘Hyvä, (nimi)!’ ilman varsinaista syytä.
• Kun sinua kutsutaan, vastaa kutsujan etunimellä.
• Kuvittele työmatkaasi, palaveriisi tai keskusteluusi taustamusiikki. Pidä kappaleista kirjaa.
• Kun nouset aamubussiin, sano kortinlukijan kanssa samanaikaisesti ‘piip’.
• Osta musiikin kuunteluun nappikuulokkeiden sijaan isot, katu-uskottavat kuulokkeet.
• Pida mukana työasuusi täysin sopimattomia vaihtokenkiä. Vaihda työkenkiin vasta työpaikalla, ja riisu ne pois kun olet lähdössä.
• Tervehdi kaupan kassaa, vastaanottovirkailijaa ja julkisen liikenteen työntekijöitä.
• Opi joka päivä uusi sana. Kirjoita sana muistilapulle ja liimaa se koneeseesi. Käytä sanaa päivän keskusteluissa.
• Käy työpaikallasi huoneessa tai kerroksessa jossa et ole ennen ollut.
• Tehdessäsi töita pysähdy miettimään miten McGyver tai Leena Hefner tekisi saman asian.
• Palaverin varaamisen sijaan kävele kollegasi luo ja kysy olisiko hanellä juuri silloin kymmenen minuuttia aikaa asian läpikäymiseen.
• Pidä mukana henkilökohtaista muistikirjaa. Piirrä siihen ajatuksia, ideoita ja kuvia.
• Kirjoita käsin ja käytä värikyniä.
• Asioi kaupassa vieraalla kielellä.
• Kysy kollegaltasi jota en tunne, mitä hänelle kuuluu.
• Pidä itsellesi tsemppauspuhe hississä.
• Tee jotakin pelottavaa.

Oman kutsumuksensa kuunteleminen ei aina ole helppoa, ja kaikissa ajoissa tai paikoissa se ei aina ole edes tarpeen mukaista. Luovuuden löytäminen ja vahvistaminen arjen työpäivässä on kuitenkin varsin mahdollista, kunhan rutiinien ymparille jättää ilmaa tunteille.