Älä murehdi, ei se auta

Ladataan...
Sisunainen

Minun piti kirjoittaa seuraavaksi appelsiinimehusta ja kaloreista. Satuin kuitenkin törmäämään tähän koskettavaan Naked Truth -blogin kirjoitukseen, jossa pohdittiin muun muassa pikkuasioista stressaamisen turhuutta.

Kuten tarkkaavainen lukija on voinut rivien välistä tulkita, olen ollut hieman stressaantunut viime aikoina. Niinpä tunnistin postauksesta heti itseni: en zenmäisestä mielenlaadusta, vaan juuri siitä tarpeettomasta murehtimisesta, josta jo välillä luulin päässeeni eroon.

Saanko ikinä gradua valmiiksi? Opinko koskaan tempausta kunnolla? Miksen ikinä muista, että jumpan jälkeen on nälkä h e t i? Entä jos netistä löytämäni unelmakämppä onkin huijausta? Mitä jos en koskaan löydä puolisoa? Entä jos murran nilkkani, niin kuin ystäväni sählytreeneissä? Mistä tiedän, ettei uimahallivedessä ole norovirusta?

Minun elämässäni, kuten varmasti kaikkien muidenkin, on ollut vastoinkäymisiä. Osa niistä oikeasti isoja. Kaikista olen selvinnyt.

Yhtäkään en osannut kuvitella etukäteen.

Share
Ladataan...

Kommentit

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Tuo on niin totta. Kiitos kuitenkin että muistutit. 

p.s. Saat gradun valmiiksi! Meikä teki sen loppuun kahdessa viikossa ennen pääsiäistä, jonka jälkeen oi ehdoton dedis. Pakko on paras motivaatio. 

Suvi K.
Sisunainen

Eipä kestä!

Joo kyllä mäkin oikeesti luotan siihen, että asiat valmistuu kun deadline on tarpeeksi lähellä. :D Tässä vaan vähän jännitysmomenttia lisäsi se, että jouduin kesken seminaarin vaihtamaan gradun aihetta. Nyt on kuitenkin ihan hyvä (tai kenties jopa alkuperäistä parempi) suunnitelma B tulilla.

Hymyileoletupea

Niin totta! Mä olen itse ollut aikoinani oikein varsinainen miss murehtija, joka tuskailee aivan kaiken valmiiksi etukäteen. Sitten mun elämässä tuli vaihe, jossa tuli kertalaakista niskaan melkoinen paskasade. Tai itseasiassa monta paskasadetta toisensa perään :D Sitten tän paskasateen keskellä kaatui myrskyssä puu mun auton päälle. Siis kunnon mänty, joka romutti auton ihan huolella. Olin juuri poistunut autosta, kun puu kaatui. Mä olin siinä kohtaa elämässäni niin syvällä siellä sontakasassa, että en osannut arvostaa pätkänkään vertaa sitä, että ehdin ulos autosta. Mutta jälkikäteen on mulle on tullut sellanen fiilis, että tossa kohtaa mua yritettiin herätellä. Että elä elämääsi, äläkä murehdi mitä voi tulla seuraavaksi. Nyt olen tainnut sen vihdoinkin hiffata. Tää homma voi päättyä koska vaan. Pitää elää eikä murehtiä. Tsemppiä sulle ♡ 

Suvi K.
Sisunainen

Aika hurja tarina. :O Mutta hyvä jos olet hiffannut! Kiitos ja tsemppiä sullekin. :)

Kommentoi

Ladataan...