Endorfiinikoukussa eli Yllättäviä havaintoja crosscore-tunnilta

Sisunainen

Kävin tänään testaamassa kuntosalillani jonkin aikaa pyörinyttä corsscore-tuntia, jossa siis tehdään lihaskuntoliikkeitä oman kehon painoa vastaan tämän näköisissä naruissa roikkuen:

(Kuvalähde: http://www.crosscore-usa.com/)

Laji lienee suosittu sekä maailmalla että Suomessa, ja sitä kuvaillaan "tehokkaaksi" ja "toiminnalliseksi" harjoitteluksi, joten ennakko-odotukset olivat suhteellisen korkealla. Tunti oli ihan kiva, muttei aiheuttanut mitään suuria ahaa-elämyksiä, kuten vaikkapa kahvakuulatunnit tai crossfit-kurssi. Aika iso osa ajasta meni narujen ihmettelyyn ja siinä vaiheessa kun lenksut piti pujottaakin nilkkojen ympärille ja asettautua niiden varaan tekemään jotain vatsalihasjuttuja, homma alkoi mennä yli minun ymmärrykseni.

En kiistä, etteikö crosscore-harjoituksesta voisi varmasti tehdä hyvinkin tehokasta, mutta tämän päivän kokeilu meni lähinnä tekniikan hakemiseen, eikä minulle ihan selvinnyt missä kohti se toiminnallisuus olisi pitänyt tulla vastaan (siinäkö, kun naruista roikkuen piti matkia kroolausliikettä?). Ja ennen kaikkeaan, en saanu tunnista niin paljon irti, että se olisi aiheuttanut tyypillisen treeninjälkeisen endorfiinipöllyn. Tässäkö tämä nyt oli?

Jälkipeli synnytti seuraavat johtopäätökset: olen edelleen yhtä toivottoman mukavuudenhaluinen kuin aina ennen. Harrastan liikuntaa erittäin pitkälti sen tuomien kiksien takia, ja jos tekniikan kanssa kikkailu estää täysillä painamisen, turhaudun. Hyvät puolet: tuleepa treenattua riittävällä teholla. Huonot puolet: mahdollisesti olennaisiakin tekniikkajuttuja saattaa jäädä oppimatta, koska en jaksa paneutua asiaan, kun haen ainoastaan endorfiineja.

Tsemppikerhon nimissä lupaan kuitenkin yrittää edes toisen kerran, koska ohjaaja lupasi, että naruissa roikkuminen muuttuu huomattavasti helpommaksi harjoittelun myötä. Ja toisaalta, jos nyt löysin yhden heikkousalueeni, eikös sitä juuri kannata kehittää?

Share

Kommentoi