Hyvästä ja pahasta reippaudesta

Sisunainen

Viime päivinä olen miettinyt paljon reippautta. Reippautta mennä rokotettavaksi vaikka pelottaa (turhaan, ei ollut paha), reippautta taivaltaa räntäsateessa liukkaita katuja pitkin treenihin, reippautta päättää itse oman elämänsä suunnasta ja irrottautua tutuista ja turvallisista kuvioista ja ennen kaikkea reippautta näyttää ihan normaalilta, vaikka rintakehän ympärille puristuu kylmä rautanyrkki ja toimimaton levysoitin tai hetken hidasteleva nettiyhteys saa melkein itkemään.

Kuten jotkut minua Instagramissa seuraanneet saattoivat huomata, menetimme perheenjäsenen muutama viikko sitten. Sinänsä olen onnekas siinä, että olemme tämän jälkeen pitäneet vahvasti yhtä ja auttaneet toinen toisiamme surussa. Kuitenkin - kuten monta kertaa ennenkin, kun elämä on lapioinut p**kaa niskaan - olen sortunut esittämään reipasta ulkopuolisille. "Sortunut", koska paljon enemmän rohkeutta vaatisi omien tunteiden ja haavoittuvuuden näyttäminen avoimesti.

Reippaus sen vuoksi, että saavuttaisi jotain hyvää, on hyvä ominaisuus. Reippaan esittäminen väkisin silloin, kun sitä ei oikeasti ole, tekee vahinkoa ihmiselle. Jos omat tunteet lakaisee maton alle, niistä kasvaa pikkuhiljaa entistä suurempi möykky sisällepäin. Lopulta möykky on enää mahdu ihmiseen, ja se ulos tullessaan se tekee paljon enemmän kipeää, kuin alkuperäinen suru tai ahdistus.

Jokainen suree omalla tavallaan, mutta jos saan yrittää antaa yhden neuvon samassa tilanteessa oleville, se on tämä: Itke kun itkettää. Mieluiten etsi olkapää, jota vasten itkeä.

Share

Kommentit

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Voi sua. Osanottoni <3 

Aivan hirveesti tsemppiä sinne.

p.s. Tiedän, valitettavasti, kaiken _reippaudesta_ Phew. 

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos! <3 Jep, tuntuu olevan harmillisen yleinen ilmiö.

Hymyileoletupea

Osanottoni Suvi <3 Haleja ja tsemppiä. 

Tuo itke kuin itkettää on paras viisaus tällaisissa tilanteissa. Joskus ne "kunnon" puhdistavat itkut saattaa tulla vasta joskus hyvinkin pitkän ajan päästä, mutta kaikki ne itkut on itkettävä. Itse olen huomannut, että tuo "reippaus" on joku sellainen sopeutumiskeino ja ikäänkuin shokkitila, jonka ansiosta pääsee kaikkein pahimman järkytyksen yli. Ihminen menee sellaiseen järkimoodiin, jotta pystyy toimimaan. Ei se siis välttämättä ole reippauden esittämistä, vaikka se sellaiselta voikin tuntua. Itse olen tuollaisissa tilanteissa miettinyt, että olenpa kylmä, kun olen näin reipas ja sitten vasta myöhemmin ymmärtänyt, että se oli ainoa keino selvitä. 

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos. <3

Joo ymmärrän kyllä hyvin sen, että joskus shokkitilassa järkevyys/toiminta voi olla nimenomaan se mitä tarvii. Samoin joskus se, että jatkaa normaalien asioiden tekemistä. Tarkoitinkin nyt sitä, että jos olisi sellainen olo, että haluaisi itkeä, mutta silti esim. työkavereille tai muille ihmisille esittää normaalia.

Kommentoi