I believe I can fly (eli ilmajoogaa kokeilemassa)

Sisunainen

Kävin viikonloppuna Helsingissä ja samalla kokeilemassa ilmajoogaa Yoga Nordicilla. Laji oli kiinnostanut jo pidempään, mutta nyt vasta tuntikalenteri ja minun menoni sattuivat sopimaan yhteen. Ja oli kyllä hitsin hauskaa, vaikka vähän myös pelottavaa.

Ilmajoogan idea on, että suuri osa asanoista tehdään katosta roikkuvaa kangasta apuna käyttäen. Kangasta voi käyttää kuten paksua köyttä tai levittää riippumattomaisen leveäksi. Tunnin ensimmäinen tehtävä olikin kömpiä kankaan sisään makaamaan kuin perhosentoukka kotelossa. Tämä tuotti alussa jo riittävästi haastetta, mutta mitä pidemmälle tunti eteni ja mitä enemmän kankaaseen sai tuntumaa, sitä luontevammalta siinä roikkuminen alkoi tuntua.

Tunnilla tehtiin paljon käsilläseisontaan valmistavia asanoita, eli lähinnä erilaista pää alaspäin roikkumista. Tämä sopi minulle todella hyvin, sillä kankaassa roikkuen sai tuntumaa ylösalaisin olemiseen paljon vähemmällä voimankäytöllä, kuin oikeasti käsillä seisten. Opettaja oli tunnin alussa pyytänyt sanomaan, joku asana tuntuu "mielelle liian voimakkaalta" ja tajusin mistä on kyse siinä kohti, kun kankaan varassa piti heittää kuperkeikka. Opettajan pienellä avustuksella selvisin siitä kuitenkin kuulemma "kuin vanha tekijä". 

Ystävällinen opettaja auttoi myös ottamaan kuvia tunnin jälkeen. Mallin estetiikantajusta en ole niin varma.

Tunti oli fyysisesti sopivan haastava, ja monista asanoista oli tarjolla helpompia ja vaativampia variaatioita. Itse kankaan käyttö oli yllättävän helppoa, kun siitä ensin pääsi jyvälle. Henkisesti koin ilmajoogan jollakn syvemmällä tasolla todella rentouttavana - ihan kuin kaikki ajatukset olisivat valuneet päästä suoraan lattialle. Hyvin kuvaavaa on, että tunnin jälkeen en osannut kävellä Kaisaniemestä Senaatintorille vaan lähdin aivan väärään suuntaan. 

Sitten vaan varpaat ja sormet ristiin, että ilmajooga rantautuu pian Joensuuhunkin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Share

Kommentoi