Jäähyväiset kesälle

Sisunainen

Eilen vietimme Jäähyväiset kesälle -juhlia, yliopiston lukukausi rysäyrettiin käyntiin keskiviikkona ja nyt sitä vissiin pitäisi alkaa ihan aikuisten oikeesti opiskelemaan. Kesän alussa postasin listan kesäsuunnitelmista, ja voin nyt jo sanoa että aika iso osa listan asioista toteutui.

Kävin kesällä pari kertaa ihan vaan Helsingissä turistina ja samalla toki vähän myös purjehtimassa, ja kerran pidemmällä purjehdusretkellä. Parhaat helteet sattuivat juuri sopivasti työharjoitteluni jälkeen varsainaiselle kesälomalle, ja myös rusketusrajat tuli hankittua mm. shortsien, t-paidan, urheilutopin ja bikineiden mukaan. 

Joensuussa ollessa vietin suurimman osan ajasta helle-evakossa "maaseutuasunnolla" (lue: äidin nurkissa), kun kerrostaloyksiö pysyi öisinkin helteisen kuumana. "Löysimme" läheltä oikein hyvän uimarannan, ja tein tänä kesänä varmaan oman ennätykseni Suomessa rannalla vietettyjen päivien määrässä.

Takapihajumppaa ja crossfitia ehdin harrastaa hyvän verran ennen sairastumista, ja samalla myös innostuin uudelleen joogasta. Näillä lajeilla mennään siis jatkossakin sitä mukaa kun kunto antaa taas myöten. Melomassa en kurssin jälkeen käynyt kovin montaa kertaa, kun usein juuri melontapäiville sattui huono sää tai muuta menoa. Luulen, että laji kuitenkin toimisi loistavasti luontoretkeilyyn muualla kuin kaupunkialueella.

Ilosaarirockissakin sää suosi, mutta artistitarjonta jäi omasta mielestäni hieman laimeaksi.

Yksi kesän kohokohtia oli syntymäpäiväretki Kolille, jossa kävimme kasvohoidossa, patikoimme upeissa maisemissa ja lilluimme ihanassa kylpylässä. Mansikkakakkuakin onnistuin synttärikutsuille leipomaan. 

 

Tässä kohti vuotta pitäisi varmaan olla masentunut siitä, että seuraavaan kesään on lähes vuosi aikaa ja tylsä ja tavallinen arki alkaa. Minä kuitenkin odotan syksyä puoliksi innoissani ja puoliksi kauhuissani, sillä syksyn suunnitelmiin kuuluu muunmuassa kandintutkinnon raapiminen kasaan ja lukuisia uusia haasteita sivuaineopinnoista uimakouluun. Pitäkää peukkuja, ja ihania kesän viimeisiä päiviä kaikille!

Share

Kommentit

Tiina / Parempia polkuja (Ei varmistettu) http://parempiapolkuja.blogspot.fi

Mukavia kesämuistoja! Minusta se on hyvän kesän (ja asenteen) merkki, että kesän loppuminen ei masenna, vaan tuo hyviä muistoja sekä kivoja odotuksia tulevasta. Ps.Jos saa toivoa, niin kirjoittele joskus joogaharrastuksestasi tänne. Minäkin olen löytänyt joogan hiljattain ja muiden joogaajien näkemykset ja kokemukset kiinnostavat :)

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos juttutoiveesta, katson mitä keksin. :) Kurkkaa toki aiemmat postaukset sivupalkiasta tagilla "jooga".

Kommentoi