Karkumatkalla Helsingissä

Sisunainen

Sanoin viime keskiviikkona hei hei Joensuulle, töille, työharjoittelulle ja muille velvoollisuuksille, ja lähdin pitkän viikonlopun viettoon Helsinkiin. Excuse omanloman pitämiseen oli Suomen ympäristökeskuksen järjestämä Envisail, leikkimielinen purjehduskilpailu Helsingin edustalla. Ja olipa kiva päästä pitkästä aikaa purjehtimaan!

(Asianmukainen palautusjuoma rankan urheilun jälkeen. Huom! Ei sovellu käytettäväksi ennen vesille lähtöä!)

Lisäksi eksyin perjantaina Crossfit Central Helsinkiin (en siis keksinyt mitään muuta tekemistä pääkaupungissa kuin mennä salille), mikä oli myös erittäin mainio kokemus. Koska salilla oli menossa "kevyt viikko" tunnilla harjoiteltiin lähinnä kahvakuulatempausta ja turkkilaista ylösnousua kaikessa rauhassa ilman aikarajoja. Silti seuraavana päivänä tiesi tehneensä! Jos sinulla on mahdollisuus vierailla kyseisellä salilla, suosittelen lämpimästi!

Lauantain pääasiallinen ohjelma oli synttärien juhlinta, joka aloitetiin piknikillä Suomenlinnassa ja päätettiin baarikierrokseen Kalliossa. Kuvassa näkyvä hassu sanomalehtitötterö on kotitekoinen skumppapullonjäähdytin - todettu toimivaksi jo monta kertaa!

Tämän reissun jälkeen onkin ihan hyvä päästä taas töihin ja esseenkirjoituksen pariin lepäämään - ennen ensi viikonlopun synttäribileitä ja -matkaa osa 2.

Share

Kommentit

anni- (Ei varmistettu)

Uteliaisuus heräsi - miten toi skumppapullon jäähdytin oikein toimii? :)

Suvi K.
Sisunainen

Ota sanomalehti ja hyvin jäähdytetty skumppapullo (tai mikä tahansa muut juoma- tai ruokapakkaus). Kääri pullo lehteen,  teippaa tukevasti kiinni pitkä sivu ja pohja. Teippaa kevyesti myös korkkipää, mutta niin että sen voi avata ilman että koko systeemi hajoaa. (Tässä kohti voit laittaa koko setin vielä kylmään jäähtymään.) Kun avaat skumpan, ota se pois paketista yläpään kautta ilman että paketti muuten hajoaa. Kun ekat lasit on kaadettu, voit laittaa jäähdyttimen takaisin pullon päälle yläkautta ylösalaisin pannumyssyn tapaan. :)

eviela
NOT A Wonderland

Kuulostaa kyllä aivan mahtireissulle :)

Suvi K.
Sisunainen

Jep tuli kyllä tarpeeseen! (On tämä vanheneminen muuten niin rankkaa. :D)

Kommentoi