Kivesvaara Uphill Run 11km 2017

Sisunainen

Kivesvaara Uphill Run oli todellakin nimensä mukainen tapahtuma: tiukkaa ylämäkeä ja juoksua siinä välissä. Sympaattinen pikkutapahtuma keräsi muutaman kymmentä osallistujaa tunkaamaan vaaranrinnettä aurinkoisena kesäiltana.

Ennen starttia

Kisapaikalle saapuessa vastassa on välittömästi lauma paarmoja, jotka yrittävät tunkea iholle ja autonovista sisään varusteita kerätessä. Ilma tuntuu odotettua lämpimämmältä. Haen kisanumeron, pukeudun shortseihin ja spreijaan puoli pulloa hyönteiskarkotetta päälleni. Jännittää. Odottelemme, että lasten sarjan palkintojen jako on saatu valmiiksi, ja sitten on aika lähteä... 

Matkaan!

Kisa alkaa Kivesvaaran huipulta alamäkeen. Taktiikkani vauhdinjaon suhteen on koko matka "rennon kovaa", joten hölkkään loivahkoa rinnettä alas niin reippaasti kuin uskallan. Reitti kääntyy hetken päästä lähes umpeen kasvaneelle metsäautotielle. Paarmoja ja hyttysiä pyörii ympärillä, mutta vauhdissa ne eivät juuri häiritse. Lehtipuut varjostavat mukavasti polkua tunnelimaisena katoksena.

Reilun kilometrin kohdalla jalka tarttuu ruohikon alla olevaan kuoppaan, juureen tai en tiedä mihin, ja löydän itseni pitkin pituuttani maasta. Teen tilannearviota muutaman sekunnin, kunnes paarmat haistavat helpon saaliin, ja jatkan matkaa. Mikään paikka ei tunnu olevan oleellisesti rikki, ja myöhemmin totean selvinneeni parilla pienellä mustelmalla ja naarmulla.

Hetken päästä edessä on ensimmäinen nousu vaaralle. Rinne on todella jyrkkä ja näyttää alhaalta katsottuna toivottoman pitkältä. Muistutan itseäni Kolin ja Rukan loppunousuista - niihin verrattuna tämä on pikkujuttu. Huipulla on ensimmäinen juomapiste, josta matka jatkuu taas loivaan alamäkeen ensin pienen pätkän hiekkatietä ja sen jälkeen helppokulkuista metsäpolkua pitkin. Katson tässä kohti ensimmäisen kerran kelloa ja totean kulkeneeni hitaasta noususta huolimatta yllättävän hyvää vauhtia.

Polkuosuuden jälkeen matka jatkuu hiekkatietä pitkin. Katson reittikarttaa - tätä ilmeisesti on luvassa useampi kilometri. Kävelen pari pientä ylämäkeä tasatakseni hieman sykkeitä ja juodakseni vettä. En halua toistaa Karhunkierrosken nestehukkaepisodia, ja auringon paahtamalla tiellä on todella kuuma.

Seuraavan huoltopisteen jälkeen reitti kääntyy jälleen ylämäkeen, joskin tällä kertaa nousu on hyvin loiva ja osin täysin juostavissa. Jaloissa tuntuu riittävän vielä hyvin virtaa, vaikka etenen edelleen nopeammin kuin olin ennakkoon kuvitellut.

Juuri ennen kisakeskukselle tuloa reitti kaartaa jälleen saman jyrkän rinteen alas ja uudestaan ylös. Tikkaan alamäkeen varovasti etäisesti juoksua muistuttavalla askeleella - en halua enää uusia kuperkeikkoja tälle matkalle. Lyhellä tasaisella osuudella rinteen juurella otan pienen spurtin, koska ylämäessä loppukiristä on turha haaveilla.

Jälleen nousun alussa melkein ylhäällä taapertavat valkoiset numeroliivit näyttävät olevan mahdottoman kaukana. Lähes pystysuoralta tuntuvan rinteen tunkkaaminen nostaa sykkeet tappiin, ja pari kertaa käännyn hetkeksi ihailemaan alhaalle avautuvia maisemia ja tasaamaan hengitystä. Lopulta huippu tulee vastaan melkein yllättäen ja juoksen viimeiset 20 metriä maaliin niin lujaa kuin jaloista vielä irtoaa.

Jälkipeli

Oli hauska osallistua vaihteeksi juoksutapahtumaan, jossa matkasta pituuden puolesta selviäminen oli ilman muuta selvää, ja saatoin jopa uhrata muutaman ajatuksen nopeudelle. Vaikka otin kisan vain tavallista kovempana treeninä, oli hauska huomata, että pystyn pitämään yllä näinkin reipasta vauhtia osin varsin haastavasta reitistä huolimatta. Tein kuulemma loppuajallani 1:40 eräänlaisen reittiennätyksen olemalla nopein viimeisenä maaliin tulija.

Tapahtuma oli tunnelmaltaan todella mukava ja hyvin järjestetty. Itse olisin toivonut reitin kulkevan vielä enemmän rehellisillä metsäpoluilla puolivälin hiekkatieosuuden sijaan. Kuulemma 22 km:n reitti on maastoltaan vaihtelevampi, ja sen juosseet alkoivat jo houkutella minua ensi vuonna pidemmälle matkalle. 

Share

Kommentit

lauramtuo (Ei varmistettu)

Kun näitä siun postauksia lukee ja kuvia katselee, tekee iteki mieli päästä polkujuoksemaan. Tosin kun tarkemmin ajattelen kilometrien juoksemista, kiinnostus katoaa nopeasti. Mutta ehkä se ois kuitenki kivaa. Onnea ajasta! Esim. tunturikymppiin nähden parannusta taitaa olla selvästi (ku eiks se ollu lyhyempi, ja mulla meni muistaakseni pidempi aika?).

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihan samat ajatukset täällä, oot kyllä inspiroiva tyyppi! :)

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos Laura ja Saranda!

Jep mulla oli vähän ajatuksena yrittää alittaa Tunturikympin aika 1:48 ja helpostihan se meni, vaikka ei näitä ratoja voi sinänsä vertailla keskenään. Siitä vaan juoksemaan; jos ei kilometrit nappaa niin lyhyitä ja nopeita!

Kommentoi