Kontrollia kontrollia

Sisunainen

Täällä Zagrebissa treenatessani valmentajien suusta (minulle suunnattuna) yksi lause on toistunut yli muiden: "You need to have controll." Oli kyse sitten kyykyistä, tempauksista, punnerruksista tai rengassouduista, tarvitsen lisää vakautta ja kehonhallintaa, vähemmän vauhtia.

Ymmärrän hyvin palautteen aiheellisuuden: minun on välillä yksinkertaisesti vaikea hahmottaa kroppani asentoa ja metconeissa alan helposti huitoa liikkeet liian hätäisesti läpi, kun yritän ehtiä valmiiksi ennen aikarajan umpeutumista.

Silti tänäänkin hieman alkoi ottaa päähän, kun metconin viimeisellä kierroksella valmentaja tuli taas kerran sanomaan samasta asiasta. Yritä siinä nyt keskittyä kyynärpäiden kulmaan punnertaessa samalla, kun puserrat viimeisiä toistoja jaksamisen rajoilla!

Hetken harmituksesta tuhistuani aloin kuitenkin miettiä: Jos haluaisin treenata itsekseni ilman, että kukaan tulee kesken kaiken neuvomaan, voisin tehdä sen lähikuntosalilla selvästi halvemmalla. Silti olen päättänyt polkea 8 km suuntaansa ja maksaa 100 kunaa enemmän kuussa päästäkseni treenaamaan juuri tälle kyseiselle boksille.

Miksikö? Koska haluan, että joku muu miettii, miten, mitä ja paljonko treenaan, ja kertoo minulle, mitä minun tulee tehdä kehittyäkseni treeneissä, vaikka se tarkoittaisi välillä ärsyttäviäkin neuvoja.

Niinpä tunnin jälkeen marssin valmentajan luokse ja pyysin häntä selittämään perinpohjaisesti, mikä on oikea asento kussakin päivän liikkeessä, joita hän kävi treenin aikana korjaamassa. Hyvä tekniikka on kuitenkin loppujen lopuksi tärkein asia myös parempien treenitulosten saavuttamiseksi, kuten valmentajakin totesi: "Intensity if what leads to results but intensity without controll leads to injury." Ensi kerralla olen taas hippusen viisaampi.

Share

Kommentit

annifitness
AnniFitness

Miksikö? Koska haluan, että joku muu miettii, miten, mitä ja paljonko treenaan, ja kertoo minulle, mitä minun tulee tehdä kehittyäkseni treeneissä, vaikka se tarkoittaisi välillä ärsyttäviäkin neuvoja.

Juuri näin - allekirjoitan täysin! Haluan käyttää lihaksiani, en aivojani :) miten onkin aina niin, että valmentajat tulevat neuvomaan sarjan viimeisen toiston kohdalla, kun tekis mieli hötkyillä jo seuraavaan asiaan, eikä todellakaan 'kokeilla vielä kerran' jos se 'lapojen tuki auttais tuohon'?

Suvi K.
Sisunainen

Sanopa muuta! Kenellä oikeesti on siinä kohti enää edes energiaa alkaa hiomaan täydellistä toistoa?

Kommentoi