Lihaton lokakuu

Sisunainen

Muutaman viikon ajan Facebook-feediini on ilmestynyt säännöllisin väliajoin viestejä "henkilö X aikoo osallistua tapahtumaan Lihaton lokakuu". Ensin jätin viestit huomiotta. Sitten alkoi ärsyttää - ei kavereiden osallituminen vaan se, etten minä voi.

Sitten aloin miettiä, josko voisin sittenkin. Edes ihan vähän. Jättäisin punaisen lihan pois, tuskin se niin iso juttu olisi.

Karjankasvatus - lehmät, possut ja niin edelleen - on yksi suurimpia yksittäisiä ilmastonmuutoksen aiheuttajia. En nyt muista tarkkoja lukuja, paljonko energiaa yhden naudanlihakilon tuottaminen vaatii, mutta sen on ihan älyttömän paljon. Yhden ihmisen mittakaavassa punaisen lihan syöminen tai syömättömyys on jopa jossain määrin merkittävä valinta.

Tavallaan feilasin Lihattoman lokakuun heti alkuunsa syömällä 1.10. parin päivän takaista bolognesea, mutta jos tähteitä ei lasketa (minusta ei), ensimmäinen reilu viikko on sujunut melkolailla vaivattomasti. Mitä nyt vähän samat ruokalajit kiertävät kehää, mutta tulee kuitenkin kivasti fiilis, että tekee edes jotain hyvän asian puolesta.

Mitä oikeasti haluaisin tehdä, olisi viettää kuukausi - tai oikeastaan vielä mieluummin vaikka joka toinen päivä ympäri vuoden - kasvissyöjänä. Valitettavasti kaikki fodmap-ruokavalioon tutustuneet tietävät, että ruokavalion ei-lista on pitkälti identtinen perusvegaanin kauppalistan kanssa. Kuten kirjoitin aikaisemmin, joskus asioita on pakko priorisoida, ja silloin yleensä oma terveys ja hyvinvointi menee söpöjen possujen edelle.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ruokavalion - tai yleensäkin kulutusvalintojen - eettisyyteen voisi kiinnittää huomiota. Helppoja tapoja pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja valita vähemmän arveluttavissa oloissa tuotettua ruokaa, on esimerkiksi:

  • luomun suosiminen aina kun mahdollista
  • Reilun kaupan tuotteet Euroopan ulkopuolelta tuotua ruokaa ostaessa
  • kotimaisen, paikallisen ja vuodenaikaan sopivan ruuan valitseminen
  • ruokakaupan ulkopuolella mm. ekosähkö, työmatkapyöräily ja sanomalehtien lukeminen netissä paperisen sijaan.

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin ei-punaista-lihaa-linjani pitää ja palaako jossain kohti hermo. Raportoin Lihattoman lokakuun jatkosta viimeistään kuun lopussa. Kertokaa toki sillävälin omia ajatuksianne aiheesta!

Jutun kuvat eivät liity tapaukseen.

Share

Kommentit

MariB
Happy Thymes

Mulla kans olisi helppoa punaisenlihan pois jättäminen, kun en sitä juuri syö. Kanaa ehkä kerran viikossa ja kalaa muutaman kerran. Muutoin tuleekin syötyä munia ja muita herkkuja :P Ehkä enemmän eettistä olisi just suosia luomua ja kotimaista sekä vähentää sitä lihan syöntiä! 

Suvi K.
Sisunainen

Jep, ei asioiden tarvii olla on/off, vaan määrälläkin on väliä. Mun nähdäkseni just esimerkiksi luomukananmunat on ihan eettisesti fiksua ruokaa. :)

Emilia M

Valitettavasti just eettisesti luomukananmunatkaan eivät ole niitä parhaita mahdollisia :/ Toki jos munia syö, luomu on siitä parhaasta päästä, mutta kaikkeen munantuotantoon liittyy esimerkiksi kukkotipujen massiivinen tappaminen, niistähän ei tule isona munijoita. Toinen iso ongelma liittyy lintujen lajityypilliseen käytökseen: kun lintuja on iso määrä pienessä tilassa (luomujakin 6 per 1 m2) linnut ahdistuvat ja oireilevat monin tavoin, nokkivat paljon toisiaan hengiltä. Kirjoitin tästä jokin aika sitten Hertan tontilla: http://www.lily.fi/blogit/lilous-crush/munan-perassa-0 Tuota Elina Lappalaisen kirjaa suosittelen, todella hyvä perusteos eläintuotannon arjesta Suomessa. Tarkennan nyt vielä, että syön itsekin munia, mutta en kovin paljon! Leipominen ilman munia on muuten ihan helppoa, jos siihen vain vähän perehtyy.

Muuten kannustan lämpimästi kasvissyönnin lisäämiseen! Mulla on auttanut ihanien ruokablogien seuraaminen ja reseptien kokeileminen - pikku hiljaa uudet lempparireseptit asettuvat omaan vakiokokkailurepertuaariin. Kikherneitä, mustapapuja, maapähkinävoita, tofua ja seitania meillä menee paljon - näin niinkuin proteiininlähteinä. Ruokavalio on nykyään aika erilainen kuin lapsuudenkodissa, mutta se on muuttunut tosi pikku hiljaa yli kymmenen vuoden aikana.

Vegaaniseen fodmappailuun muuten saa tukea FB:n ryhmästä: https://www.facebook.com/groups/867387003369380/?fref=ts

Edit: kävin tässä vaiheessa lukemassa ton edellisen postauksesi ja huomasin, että olet ex-vegaani, eli sulle ei sitten tarvitse näitä asioita selittää. Julkaisen nyt kuitenkin muiden lukijoiden varalta! Tässä vielä linkki Suomen parhaaseen kasvisruokablogiin Chocochiliin ja sen mahdottoman hyvän seitanin ohjeeseen: http://chocochili.net/2009/02/jerk-seitan-ja-limebataatit/

 

 

Suvi K.
Sisunainen

Olen itsekin sitä mieltä, että kasvisruoka on erittäin kannustettava asia. :) Mun kohdalla tilanne tosiaan vaan valitettavasti on se, että pelkällä kasvisruualla eläminen tuntuu ihan liian vaikealta (ja voit uskoa että välillä todella ottaa päähän!). Kiitos kuitenkin linkeistä, toivotaan että niistä on myös muille lukijoille iloa!

Kommentoi