Lihavuus on arvokysymys

Sisunainen

Eilen Yle uutisoi suomalaisten pitävän lihavuutta ihmisen omana vikana. Tänään taas vietetään kansainvälistä Älä laihduta-päivää.

Olen sitä mieltä, että lihavuus ei ole yksinomaan ihmisen "oma vika".  Jos lihavuutta aiheuttavat sairaudet ja vastaavat otetaan pois laskuista, kyse on arvoista, jotka tulevat pitkälti yhteiskunnastamme ja kulttuuristamme.

Tiedättehän tämän perinteisen koti, uskonto ja isänmaa -kombon? Että tehdään töitä näiden arvojen puolesta itselleen juuri mitään pyytämättä ja hengähdystaukoja jättämättä?

Kun nykyaikana uskonnon tilalle vaihdetaan työ ja raha, isänmaata johtaa porukka, jolle valtiokassan tilisaldo on kansalaisten hyvinvointia tärkeämpi, ja yhtälöön lisätään vielä liikkumattomuutta tukeva arkiympäristö sekä helppo ja halpa pika- ja einesruoka, voiko tuloksena edes olla mitään muuta kuin lihava ja huonosti voiva kansa?

Niin, tokihan laihuutta erityisesti ulkoisesta näkökulmasta arvostetaan jopa liikaakin. Ihmiset kuluttavat itsensä loppuun tulostavoitteiden ja YT-neuvotteluiden ja toisaalta kodin- ja lastenhoitoon, ulkonäköön ja ihmissuhteisiin liittyvien paineiden ristiaallokossa, eikä aikaa tai energiaa todelliseen omasta itsestä huolehtimiseen jää.

Kunnollinen työntekijä saapuu toimistolle tukka ja jakkupuku ojennuksessa, haukkaa einespizzan kahvihuoneessa ja jää ylitöihin illaksi sen sijaan, että pyöräilisi töihin verkkareissa, kävelisi lounaalle salaattibaariin ja lähtisi neljältä jumppaan. Eihän se ole tuottavaa. Samaan aikaan lihavia ei haluta palkata töihin, koska heitä pidetään tyhminä ja laiskoina.

Toisista ihmisistä huolehtiminen ja terve epäitsekkyys ovat erittäin jees, mutta oman terveyden uhraaminen yhteiskunnan tai firman rattaiden pyörittämiseen ei. Niin kauan kuin sekä ihmisten päivätyö että kodinhoito vaativat pääasiassa fyysistä puuhastelua, lihavuusongelma ei tullut esiin. Päätteen äärellä istuessa tilanne on toinen.

Jos lihavuudesta halutaan eroon, ihmisyksilöiden osoittelun sijaan koko yhteiskunnan on syytä katsoa peiliin.

Share

Kommentit

Hymyileoletupea

Sulla on jutussasi hyvä pointti, ylipaino heijastelee varmasti pitkälle yhteiskuntamme tilaa. Itse silti kallistun kuitenkin yksilön vastuun puolelle, mitä tulee liikuntaan ja hyvinvointiin/lihavuuteen/laihuuteen. Kyllä se loppupeleissä on itestä kiinni jääkö sinne sohvanpohjalle raskaan työpäivän jälkeen vai pukeeko lenkkarit jalkaan ja lähtee liikkumaan. Mielestäni sekin on valintakysymys, että kuinka paljon uhraa työlleen. Monen suomalaisen hyve työmaailmassa on liika tunnollisuus. Oma itte pitäis kuitenkin asettaa etummaiseksi, joillakin se ei näin valitettavasti mene. 

No joo - tää meni nyt ehkä vähän ohi sun pointin, mutta siis yritin sanoa, että mun mielestä jokainen päättää lopulta ihan itte olosuhteista huolimatta (poikkeuksena toki sairaudet, joihin ei itse voi vaikuttaa), miten tän elämänsä tablaa läpi. Valintoja, valintoja, sitähän tää loppupeleissä on. 

Suvi K.
Sisunainen

Ymmärrän hyvin sun pointin. Kyllä ihminen pystyy toimimaan ulkoisten paineiden/ arvojen/ asenteiden vastaisesti, mutta se on paljon vaikeampaa kuin toimia niiden mukaan. Toisaalta en ole varma mihin suuntaan tää arvomaailma on nyt menossa - ehkä 10 tai 20 vuoden päästä oot outo jos et punnerra tai lankuta kahvitauolla?

Järjen jättiläinen

Ylipaino on sidoksissa myös toimeentuloon; keskimäärin huonosti toimeentulevat ovat muita ylipainoisempia, mikä liittyy taas käytettävissä olevaan rahaan, aikaan ja jaksamiseen. Mitä huonommin toimeentuleva, sen vähemmän valinnanvaraa ruoassa, työajoissa, harrastuksissa ja niin edelleen. Kun lisää siihen vielä yhteiskunnan syyllistyksen (jos vaikka on työtön, se on oma vika oli taloustilanne mikä vain), ei varmasti ole kovinkaan paljon motivaatiota pitää itsestään huolta.

Toki kyse on valinnoista, mutta joillain meistä vain on enemmän valinnanvaraa ja resursseja tehdä niitä valintoja. Siksi yhteiskunnan vastuulla olisi parantaa yksilöiden mahdollisuuksia tehdä niitä hyviä, terveellisiä valintoja, ja sitähän se ei valitettavasti juuri nyt monille tee. 

Suvi K.
Sisunainen

Hyvä huomio. Mitä vähemmän resursseja ihmisellä on arkielämän pyörittämiseen, sitä vähemmän niitä on myös terveellisiin valintoihin - oli sitten toimeentulon kanssa tappeleva työtön tai 60-tuntista työviikkoa tekevä toimitusjohtaja. 

empuska

On se oma terveyskin arvon mittari. Etenkin se itsekeskeisyys, mikä just hyvinvoinnilla ja terveydellä kuorrutetaan - alati ja jatkuvasti, ajaa minua just siihen toiseen leiriin tekemään asioita, joilla on potentiaalia olla hyödyllisiä muille kuin vain omalle itselleni. 

Suvi K.
Sisunainen

Toistan itseäni, mutta ymmärrän sunkin pointin. :) Musta tuntuu että tässä aihepiirissä on tällä arvoristiriita, ehkä jopa -murros, jossa toisaalta korostetaan tunnollisuutta ja toisaalta itsensäkiillotusta. Mun mielestä kumpikaan ei ole ääripäihin vietynä hyväksi yksilölle eikä yhteisölle. 

Kommentoi